Lukumaratonit

0211c-maratonbanneri

Blogistanian vuoden 2013 toinen kesälukumaraton järjestettiin nimipäivänäni 24.7.2013. Osallistuin hieman hämmentyneissä tunnelmissa, sillä olin vajaata vuorokautta aiemmin saanut selville olevani raskaana, mutta osallistuin kuitenkin. Vaikka en koskaan päässyt 1300 sivun kohdalle asettamaan maaliini, olin ja olen varsin tyytyväinen yli tuhannen sivun saavutukseeni, sillä mieheni oli tuona päivänä töissä eikä lukeminen ole aina kovin helppoa 3- ja 1-vuotiaiden vaatiessa huomiota.

THE Kesälukumaraton-postaus
Tägi: Blogistanian kesälukumaraton II 2013

wpid-img_20140511_140233.jpg

Äitienpäiväviikonloppuna 2014 sain reilun vuorokauden niin omaa rauhaa kuin kolmen alle neljävuotiaan äiti nyt vain voi saada: sain jäädä ihan kahdestaan kotiin silloin kuusiviikkoisen Maijan kanssa. Sain luettua karvan verran yli 1300 sivua, joista tosin melkein puolet koostui muumisarjakuvista, mutta kuitenkin.

Lukumaratonraportti.
Tägi: Äitienpäivälukumaraton 2014.

kesälukumaraton

Blogistanian kolmas Kesälukumaraton järjestettiin 19.6.2014. Aloitin lukemisen vasta iltakuuden aikaan ja jatkoin kahden lukuun valikoituneen tiiliskiven parissa sääntöjen vaatiman vuorokauden. Lopputulos, 1245 sivua, on hieman vähemmän kuin Äitienpäivämaratonilla, mutta toisaalta tällä kertaa en lukenut sarjakuvaa, joten katson oikeastaan lukeneeni enemmän.

Kesälukumaratonpäivitys.
tägi: Blogistanian kesälukumaraton III 2014

Mainokset