Anderson: Liekkien näkijät

Liekkien näkijät

Minä olen jo esiteini-iässä nimennyt itseni Gillian Andersonin fanijoukon jatkeeksi, eikä viimeisten parin vuosikymmenen aikana ole oikeastaan tapahtunut mitään, mikä olisi kelkkani kääntänyt. Päinvastoin. Olen huomannut pitäväni laadultaan heikommistakin televisiosarjoista ja elokuvista, kunhan Anderson niissä esiintyy. Sinänsä ei siis ihme, että saatuani selville Andersonin kynäilleen kirjankin, jonka suomennos oli sopivasti ilmestymäisillään, otin yhteyttä Like-kustantamoon arvostelukappaleen kiilto silmissäni. Kiitokset tästä sille suunnalle siis!

Arvelin jo etukäteen pitäväni kirjasta automaattisesti ihan vain kannessa ISOLLA komeilevan nimen vuoksi. Ennakko-odotukseni ei mennyt kovin metsään, vaikka jäinkin osittain miettimään, kuinka iso rooli kirjan synnyssä on ollut toisella tekijällä, Jeff Rovinilla. Pohdin kyllä samaa dilemmaa muun muassa Minä olen Malalaa lukiessani: kuuluisa nimi kannessa on hyvää peeärrää, mutta tahdon uskoa tämän(kin) kirjan olevan pitkälti isommalla kreditoidun kynäniekan työtä. Ehkä vähän naiivia, mutta se minulle sallittakoon.

Liekkien näkijät on varsin mainio lajinsa edustaja. Minun oli hyvinkin helppo mieltää se ”Salaisten kansioiden” jaksoksi, ehkä vähän liiankin paljolti, sillä päähenkilö, psykiatri Caitlin O’Hara, vääntyi välittömästi mielessäni Dana Scullyn, tuon kirjailijatar Andersonin ”The X-Filesissä” esittämän hahmon, alter egoksi tai ehkäpä peräti uudeksi identiteetiksi. Vaikka tietoisesti taistelin päästäkseni eroon moisesta mielleyhtymästä, en siinä onnistunut. En silti tiedä, oliko tuo välttämättä haitaksi lainkaan: Liekkien näkijöiden henkilölauma kun jäi vähän etäiseksi ja mitäänsanomattomaksi. Edes O’Haran vanhemmuuspohdinnat eivät minua juuri hetkauttaneet, mihin tosin löytyy ehkä helpostikin syy. Työssäkäyvällä tohtori O’Haralla on yksi kouluikäinen lapsi, kun taas minulla on kolme alle kouluikäistä kotihoidossa. Varsin erilaiset äiteilyversiot kyseessä siis.

Juonensakin puolesta – tai siis erityisesti juuri sen, O’Hara-Scully-linkityshän oli ihan vain oman, yliaktiivisen ja väsähtäneen mielikuvitukseni tuotetta – Liekkien näkijät menisi X-Files-jaksosta. Yliluonnollisia elementtejä todellakin piisaa! Yleensä kirjallisuudessa nämä erinäiset yliluonnollisuudet selittyvät luonnollisilla tavoilla, mistä jupisen tavan takaa, mutta tällä kertaa niin ei käynyt, vaan tästä kirjasta alkavan kirjasarjan mytologista maailmaa luodaan oikein urakalla. Se ei kuitenkaan oikein istu yksiin oman maailmankatsomukseni kanssa, joten tekisi mieleni jupista vähän siitäkin. Koskaan ei siis kelpaa! Olen ilmeisen vaikea asiakas. Niin tai näin, tahmeahkoksi kokemani ensimmäisten ehkä seitsemänkymmenen sivun jälkeen kirja ottaa vauhtia niissä määrin, etten olisi malttanut laskea sitä käsistäni hetkeksikään. Jään innolla odottamaan seuraavia osia, ja sitä, toteutuvatko hypoteesini muun muassa tietyistä Atlantis-mytologian elementeistä niissä.

Kirja on myös muodoltaan hivenen käsikirjoitusmainen, minkä tosin Anderson itsekin on myöntänyt: hyvän kirjasarjan kirjoittaminen on ymmärrettävästi ensisijainen tarkoitus, mutta filmatisointi pyörii ajatuksissa.

“Not to get ahead of ourselves,” she [Anderson] says with a laugh. “Our goal is to write a great series of books. But the opportunity is quite large, and hopefully we can create something that translates well into other media. I tend to act in more heady stuff. Period films, dramatic, tortured heroine things. So this could be something interesting and fun that can be added to the mix of things I do.”
(lähde, viitattu 22.4.2015)

Toisaalta voin vain kuvitella, minkälaiset paineet spefi-kirjan kirjoittamisesta on Andersonin kaltaiselle scifi-ikonille. Kirjaa verrataan väistämättä ”The X-Filesiin” ja niiden välille vedetään parallelia jos jonkinlaista, kuten itsekin automaattisesti ja asiaa sen kummemmin ajattelematta tein, enkä vähiten viimeaikaisten ilouutisten ansiosta: tuohon muinaisen nuoruuteni suosikkisarjaan kun ollaan tekemässä muutama lisäjakso!

Kirjan kieli on simppeliä ja sopivan maallikkomaista. Psykiatrisen kommervinkkelit eivät ole kovin monimutkaisia, ja niitäkin on mukavasti selitelty, ja toisaalta taas new-age-hengelliset ja vanhempiin uskontoihinkin viittaavat asiat on usein useampaankin otteeseen pureskeltu helposti ymmärrettävään muotoon. Einari Aaltosen suomennos ei mitenkään erityisesti vienyt minua mukanaan, ja harkitsenkin vakavasti kirjan jatko-osien lukemista alkukielellä. Tosin vähintään yhtä painava syy tähän on se, etten joutuisi lukemaan tätä ensiosaa uudestaan unohdettuani siitä kaiken. Kyllähän kirja sinänsä uudelleenluvun kestäisi, mutta kun seuraavan osan ilmestymistä on ilmeisesti kaavailtu reilun vuoden päähän, saattaisin juuri ja juuri pärjätä sinne saakka muistini varassa. Sitä paitsi julma cliffhanger-henkinen (ja hyvin televisiomainen!) loppu vaatii jatkoa, mitä pikemmin sen parempi.

Jupinoistani ja toisaalta fanityttömäisistä hehkutuksistani huolimatta kirja on turvallista keskikastia kaltaistensa joukossa, ei mitenkään ainakaan näillä näkymin suuriin ikisuosikkeihini nouseva kirjasarja, mutta kuitenkin kelpo lukujumin karkoittaja kaltaiselleni kaksi viikkoa kirjoja kartelleelle. Neljästä tähdestä yksi on kuitenkin Gillian Anderson -lisää: (lähes) kenen tahansa muun kirjoittamana kirja olisi ansainnut kolme tähteä.

Tiivistettynä
Kuka:
Gillian Anderson & Jeff Rovin
Mitä: Liekkien näkijät (Like, 2015)
Alkuteos: A Vision of Fire (2014)
Suomennos: Einari Aaltonen
Tuomio: 4/5 – Kelpo viihdekirja kaikkine mytologisine ja henkisine elementteineen – ei lainkaan vähän niin kuin (toistaiseksi) kuvaamatta jäänyt jakso ”Salaisia kansioita”.
arvostelukappale (Like)

Advertisements