Enqvist: Ensimmäinen sekunti

Ensimmäinen sekunti

Kari Enqvistin Ensimmäinen sekunti: Silminnäkijän kertomus vaikutti ensisilmäyksellä varsin mainiolta kirjastolöydöltä. Fysiikka ei ole vahvinta alaani, mutta arvelin selviäväni, sillä kansiliepeessä Enqvistiä mainostetaan palkituksi kosmologian popularisoijaksi, ja kirjan yleinen habituskin on varsin populaaritieteellinen, ei lainkaan korkeatieteellinen. Sitä paitsi kirjan kansi on visuaalisesti miellyttävä eli suomeksi sanottuna hieno. Luinhan minä sitä paitsi taannoin Stephen Hawkingin Ajan lyhyen historiankin ilman kummempia nikotteluja. Ei kai joku Enqvist nyt voi yli hilseen mennä? Voi, kyllä voi.

Enqvistin kirjoitustyyli on kyllä humoristista ja rupattelevaakin. Anekdootteja ja kimiräikkösiä vilisee ehkä vähän liiaksikin, samoin eri sortin allegorioita. Teksti itsessään ei ole mitenkään erityisen vaikeaa: onhan siellä joukossa hienoja fysiikkasanoja, mutta ylipäätään teksti on varsin kansantajuista. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että käsiteltävä aihepiiri ei ole helpoimmasta päästä. Voihan se tietenkin olla, että minä olen vähän sellainen höntti šamaani humanisti, joille kirjassa vähän naureskellaan, mutta voin tässä(kin) nyt avoimesti myöntää, etten ole pitkään aikaan tuntenut itseäni yhtä tyhmäksi kuin tätä kirjaa hitaasti eteenpäin lukiessani. Alkuun yritin vierittää käsittämättömyyttäni flunssan harteille, mutta enpä minä tervehdyttyänikään kirjasta mahdottomasti irti saanut.

Tällaisena mihinkään varsinaisesti liittymättömänä huomautuksena tahdon merkitä muistiin seuraavan. Lukujen alkuihin sirotellut sitaatit ovat, muuten, mainioita. Joukosta löytyy niin fysiikan merkkimiehiä ja -teoksia kuin Viitaa, Tolkienia ja Raamatun jakeitakin. Aika hauska kombinaatio!

Kirjaa aloitellessani sain kaikesta huolimatta tuntea ajoittaista ylpeyttä (vähistä) pohjatiedoistani: jo sivulla 15 puhutaan Fred Hoylesta, jonka romaanin Inferno luin alkuvuodesta. Kun tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin nimiä sitten alkaa sadella useampia joka luvussa, kirja alkaa kuitenkin saada vähän epämiellyttävää name-dropping-tunnelmaa. Ymmärrän, että Enqvist on alansa Isoja Nimiä ja meriiteiltään varsin vaikuttava mies. Kehumiselle ja kerskumiselle on siis vähän aihettakin. Ehkä olen vain hönttiyteni lisäksi kateellinen, kun ärsyynnyn tekstistä, joka tuntuu välillä keskittyvän varsin epäolennaiseen: ”Nämä kaikki kovat jätkät minä tunnen, kuulkaa. Tämä oli minun mökilläni kalastamassa 1980-luvulla. Niin, ja näissä tutkimuksissa ja konferensseissa olen ollut mukana, katsokaa!”

Jep, kuulostaa kateudelta.

Pienessä humanistinsydämessäni koen maailmankaikkeuden alkuhetkien (näennäinen) kaaoksen kovin ahdistavana. Monien muiden tapaan usko on tuonut lohtua ja helpotusta, ennen kaikkea järjestystä ja järkeä, tähän alkuhiukkasten kiehuvaan pätsiin ja valoa nopeammin laajenevaan avaruuteen. Kuten arvata saattaa, Enqvist torppaa uskonnot, luomiskertomukset ja mytologiat ihan totaalisesti. Hän toki siteeraa ensimmäistä korinttilaiskirjettä, mutta kiistää universumin synnyn vaatineen minkään sortin Älykästä Suunnittelijaa. Ymmärrän, ettei Tärkeällä Tiedemiehellä ole tarvetta uskolle, koska hänellä on tiede, kuten (ateisti)puolisoni tapaa asian ilmaista, mutta sisäinen nalkuttava äitini huomauttaa, että vähän nätimmin voisi puhua toisille tärkeistä asioista. Olen, nähkääs, hyvä takertumaan tällaisiin epäolennaisuuksiin, jos olennaisuudet menevät tajuntani ohi tai ehkä jopa yli viheltäen mennessään.

Mainittakoon nyt vielä, etteivät elämänkatsomukselliset eroavaisuutemme olleet syynä siihen, miksi en Enqvistin kirjasta isommin nauttinut, ettei joku pahoita mieltään tai luule jotain muuta. Kyllähän minä kirjasta kaikesta huolimatta nimittäin jotain sain irti. Opin paljon uutta pimeän aineen olemuksesta ja tietenkin alkuräjähdyksestä itsestään. Pelkään vain pahoin, etten huomenna muista kirjasta enää juuri mitään. Kirjan ymmärtäminen ja siten kirjasta nauttiminen olisi vaatinut paitsi paljon kattavammat pohjatiedot myös huomattavasti enemmän keskittymiskykyä ja mielellään muistiinpanovälineet.

Tiivistettynä:
Kuka: Enqvist, Kari
Mitä: Ensimmäinen sekunti: Silminnäkijän kertomus (WSOY, 2014)
Kansi: Jussi Karjalainen (kuva: Veikko Somerpuro)
Tuomio: 2/5 – Kansantajuista tekstiä kansalle vaikeatajuisesta asiasta, joka humanistisydämisen blogaajan ymmärryksen ylitti kovaa, korkealta ja vihellellen.

Jori nautti kirjasta ja esittelee sen sisältöä huomattavasti allekirjoittanutta kattavammin.
Kirjavinkkien Mikko on kirjoittanut minun kannaltani lohduttavia sanoja.
Linnea innostui kosmisesta inflaatiosta.

Mainokset