Hyvää Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää!

Muuan kirjabloggaava, tonttuja sympatiseeraava äitihenkilö heräsi tänään aamulla hämmentävän pirteänä, ja säikäytti lapsensa ilmoittamalla asiansa nelipolvisen trokeen muodossa. Vaikka lapsille Kalevalan kuviot ovatkin Mauri Kunnaksen ansiosta tuttuja, aiheutti kalevalamitassa aamutoimia ohjaava äiti vähintäänkin kummastusta: ”Äiti, oletko sä jotenkin tärähtänyt yöllä tai tullut hulluksi?”

Jääköön vastaus tuohon kysymykseen jälkipolvien päätettäväksi.

Ihastelimme aikamme keittiön ikkunan edessä hienosti liehuvaa lippua, selailimme Kunnasta aamupalapöydässä (hyi meitä!) ja askartelimmepa vähän Väinämöisiäkin, vaikka Martti ja Aino olivat vakaasti sitä mieltä, että koirahan se vanha kunnon vaka-vanha oli, ei ihminen. Täytyy ehkä rajoittaa Kunnas-annostuksia.

Väinämöis(t)en synty.

Askarrellessamme sain pätevän vauvanmuotoisen muistutuksen siitä, miksi nykyään askartelemme niin kovin harvoin. Kalevalan ensimmäisessä laulussa kerrotaan Väinämöisen synnystä seuraavaa:

”Noin kuulin saneltavaksi,
tiesin virttä tehtäväksi:
yksin meillä yöt tulevat,
yksin päivät valkeavat;
yksin syntyi Väinämöinen,
ilmeistyi ikirunoja
kapehesta kantajasta,
Ilmattaresta emosta.” (103-110)

Meidän versiossamme ei ollut Ilmatarta, vaan pahvia, villalankaa, rei’ittäjä, paria sorttia paperia ja kyniä, mutta hienot Väinämöiset me saimme aikaiseksi, vaikka itse sanonkin! Aino tarvitsi parran kanssa hieman sorminäppäryysapua, mutta paljon ei äiti-ihmisen tarvinnut itseään vaivata tässä puuhassa – ja mikäs sen mukavampaa.

Vaka-vanhat

Teemaan sopivasti superäitisankarittaremme luki lapsille valikoituja runoja Kalevalasta, kertoili kansanrunoudesta ja Lönnrotista, ja järkytinpä siinä sivussa kertomalla lapsilleni ajasta, jolloin ei ollut televisiota saati sitten Netflixiä ja tallentavaa digiboksia, eikä suurin osa ihmisistä osannut lukea tai kirjoittaakaan, joten kaikki tärkeät tarinat piti opetella ulkoa. ”Onneksi me ei eletty ennenvanhaan!” puuskahti Marttikin.

Aika kivat päiväkahvikattaukset saimme pöytäämme (siivottuamme roskapussit ja vauvat sivuun), vaikka karjalanpiirakat eilen ostamatta jäivätkin, ja pian menee uuniin päivän teemaan sopivasti suuri lohikala. Valitettavasti fileen mukana ei tullut leukaluuta, joten kanteletta emme pääse askartelemaan. (Vaikka haukihan se itse Kalevalassa oli, siinä alakoulusta tutussa laulussa tehtiin koppa kantelohon ”lohen suuren leukaluusta”.)

Valmista tul'!

Loppukaneetiksi kerrottakoon surullinen tarina teini-iästäni, jolloin pyysin Akseli Gallen-Kallelan somistamaa Koru-Kalevaa joululahjaksi, ja jouduin pettymään karvaasti, kun aattona paketista paljoastui Kalevala-Koru! Kova oli wannabe-kulturellin teinin kohtalo vuosikymmen sitten!

Hyvää Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää itse kullekin säädylle!

Mainokset