Kunnas: Herra Hakkaraisen seitsemän ihmettä (Kääpiökirjabloggarin karjahduksia)

Herra Hakkaraisen seitsemän ihmettä

Pitkästä aikaa on aika päästää Kääpiökirjabloggarit karjahtelemaan. Kyllä, näette monikkomuodon, sillä pian kolmatta syntymäpäiväänsä juhlistava Ainokin on päättänyt ryhtyä aikuisena ”kiljottamaan tietokoneeteen kaikitta kiljoitta”. Mikäpä sen mukavampaa!

Kaksi isompaa ipanaa ovat viime aikoina osoittaneet suurta mielenkiintoa matkailua ja kaiken maailman karttoja kohtaan, joten kun lähikirjastosta löytyi Herra Hakkaraisen seitsemän ihmettä eli toisin sanoen Kunnasta matkustusvivahteella, ei äiti-ihmisellä oikein ollut muuta vaihtoehtoa, kuin lisätä jo ennestään karmeaan kirjapinoon vielä yksi luettava. Ilohan tätäkin Kunnaksen taideteosta oli lukea, joten mikään suuri henkilökohtainen uhraus tämä ei minulta(kaan) ollut.

Martti pohti kirjasta seuraavaa:

”Tässä kirjassa herra Hakkarainen ja se Masa-hiiri [Masa on marsu, blog. huom.] voittavat maailmanympärysmatkan ja joutuvat kaikkiin seikkailuihin. Tai Hakkarainen vain nukkuu, mutta se seikkailee silti. Aika hassua! Sitä sanotaan unissakävelyksi.

Kirjassa ne menee moneen paikkaan. Pyramidimaassa Afrikassa herra Hakkarainen pukeutuu muumioksi ja kaikki pelkää sitä, mutta sitten löytyy sellainen aarrekivi. Oikeasti muumioita ei ole olemassa, mutta pyramideja on. Ne on sellaisia isoja kolmioita hiekassa. Sitten ne menee Intiaan, missä on käärmeitä ja lehmiä, ja Kiinaan, missä on se iso muuri. Sitten siellä maassa, missä on pitsaa ja spagettia, on sellainen paikka, jossa ei ole autoteitä vaan vesiteitä. Sielläkin ne on. Monessa paikassa Amerikassakin ne käy, ja aina Hakkarainen vaan nukkuu ja menee seikkailuihin.

Minusta tämä kirja oli kiva, mutta äidin olisi pitänyt ostaa meille karttapallo, että me oltaisiin ymmärretty paremmin. Jos lapsilla on karttapallo, ne voi paremmin lukea kaikkia matkustuskirjoja. Kaikilla lapsilla pitäisi olla karttapallo! Tässä kirjassa on myös kivaa, kun on hämähäkki joka sivulla. Jos on pieni lapsi eikä jaksa kuunnella tarinaa, voi etsiä vain niitä hämähäkkejä, mutta vauvat ei. Ei ainakaan kirjaston kirjasta, koska vauvat rikkoo kirjat.

Tässä kirjassa ei ollut yhtään tulivuorta kyllä, ja se oli tyhmää. Ei myöskään luurankoja eikä robotteja, mutta vähän sellaisia ninjoja onneksi oli!”

Kuten arvata saattaa, nuoren sankarimme olennaisin syntymäpäivätoive lienee jo selvillä, vaikka itse juhlapäivään vielä pari kuukautta aikaa onkin.

Olen ottanut oikeuden muokata sanojen äänne- ja kirjoitusasua ymmärrettävämpään suuntaan, mitä Ainon aivoituksiin ja analyysiin tulee. Ne kuuluvat jotakuinkin näin:

”Herra Hakkarainen on eläin ja sillä on lemmikki-Masa. Hassua! Hakkarainen menee kauppaan ja voittaa kaikki kilpailupalkinnot. Sitten se pääsee lentokoneella eri paikkoihin pitkälle, pitkälle. Vielä enemmän pitkälle kuin Helsinkiin, ihan eri maailmaan! Sitten se nukkuilee ja nukkukävelee. Kaikkia juttuja vähän niin kuin sattuu sitten, semmosia seikkailuja kaikkia. Mutta ei pelottavia seikkailuja lainkaan, paitsi mä pelkään muumioita. En muumeja silti. Paitsi mörköä. Kaikki herra Hakkarainen -kirjat on mun lempikirjoja aina, mutta minä oon jo aika iso tyttö. Vauvat ei tykkää ehkä Hakkaraisesta varmaan.”

Huomautettakoon, että ainakin meidän Maija-vauvamme olisi kovin mielellään tutustunut Hakkaraisen seikkailuihin, mutta koska hänen lähestymistapansa kirjallisuuteen on kovin suullinen, jouduin estämään kuopukseni pyrkimykset tutustua tähän kirjaston kirjaan. Ja melkein kaikkiin muihinkin, jos totta puhutaan.

Oli miten oli, Herra Hakkaraisen seitsemän ihmettä on takuuvarmaa Kunnasta, josta pitävät niin äiti kuin ipanatkin. Kuvissa riittää ihmeteltävää, ja tekstipuolta tuntui tässä kirjassa olevan varsin kohtuullisesti – ehkä jopa vähän. (Edellisestä Kunnaksesta on kyllä aikaa, sillä saimme joulun alla lievän yliannostuksen, joten voi olla, että olen väärässä.) Kirjassa annetaan ehkä pykälän verran stereotyyppinen kuva niin Egyptistä, Intiasta, Kiinasta, Italiasta, Brasiliasta, Pääsiäissaarista kuin Pohjois-Amerikastakin, mutta toisaalta lastenkirjoille tämä on paitsi sallittua myös suotavaa. Kuvitukset ovat niin ikään maurikunnasmaisen ihastuttavia yksityiskohtineen ja hämähäkkeineen, ja tämänkin kirjan pariin ovat lapset palanneet usein ihan ilman äitilukijaakin vain kuvia tutkimaan. Ihan Kunnas-suosikkieni joukkoon tämä kirja ei kuitenkaan yllä, vaikka sinänsä mainio ja lasteni tämänhetkisiin kiinnostuksenkohteisiin erinomaisesti sopiva onkin.

Tiivistettynä:
Kuka:
Kunnas, Mauri
Mitä: Herra Hakkaraisen seitsemän ihmettä (Otava, 2008)

Kääpiökirjabloggarin karjahduksia

Advertisements