Hoyle & Hoyle: Inferno

Inferno

Tiedättehän, kun joskus tulee vastaan kirjoja, jotka kuulostavat niin typeriltä tai suorastaan järjettömän kamalilta, että alkaa epäillä niiden olevan oikeasti varsin mainioita. Isä- ja poika-Hoylen kirjoittama Inferno kuuluu ehdottomasti tähän kategoriaan. Huomasin hyväkuntoisen scifi-pokkarin kirpputorilla jossain vaiheessa syksyä huimaan 0,50 euron hintaan, ja takakansiteksti Linnunrajan räjähtävine ytimineen ja kaiken eläväisen loppuineen vaikutti niin huonolta, että sen olisi oltava luettuna hyvää.

Niin, niin. Mieheni katsoi minua samaan tapaan, kuin te katsotte nyt näyttöjänne. Omaan korvaani tuo kuulostaa kuitenkin jopa järjelliseltä.

Inferno ei pettänyt. Se todellakin oli aika huono, mutta silti varsin viihdyttävä. Skotlannin Ylämailla, Lontoon vilskeessä ja Australian autuaassa autiudessa pyörivä kirja on varsin yksiulotteinen, joskaan ei yhtä yksiulotteinen ja puiseva kuin tympeä päähenkilönsä, tohtori Cameron, jonka ensimmäistä nimeä ei taideta kuulla laisinkaan ja joka maailmanlopun uhatessa heittäytyy sujuvasti puisevasta tiedemiehestä suureksi ja kunnioitetuksi klaanipäälliköksi. Eikä se maailmanloppukaan sitten varsinaisesti tule, vaikka yritys kova onkin.

Inferno todistelee

Minä pidän siitä, että scifissä on vankka tiedepohja ja kaikenlaisia kommervenkkejä todistellaan tieteellisesti. Se tuo kirjalle uskottavuutta ja estää ainakin joskus genreä tempaantumasta kaiken maailman aurinkotuulien ja plasmapurkausten mukana aivan mahdottomiin juonikuvioihin. Infernoa lukiessani törmäsin kuitenkin monisivuisiin matemaattis-loogiseen yhtälönratkaisuorgioihin, jotka eivät lopulta olleet edes juonen kannalta olennaisia, ja tulin siihen tulokseen, että tämänkin piirteen voi vetää täysin överiksi.

Tiedehenkilö Hoyle selittää kuitenkin toisaalta ihailtavalla paatoksella tapahtumia niin, ettei kaltaisellani elämäntapahumanistillakaan ollut vaikeuksia pysyä kärryillä – ei edes niiden hirmuisten yhtälöiden keskellä. Toisaalta tietyt termit, kuten vaikkapa Seyfertin galaksit, jäävät vähän auki ilman pikaisia googlailuja. Yritän siis tässä samanaikaisesti kritisoida kirjaa liiasta tieteellisestä tarkkuudesta ja liiasta leväperäisyydestä. Ilmeisen vaikea asiakas on tämä lukija!

Infernon rakenne ei myöskään ollut aivan minun makuuni. Tapahtumia pedattiin mielestäni aivan liian pitkään, eikä kirjassa tuntunut ensimmäisen kolmanneksen aikana tuntunut tapahtuvan mitään. Tarkoitus oli kai esitellä Cameron ja kumppanit sekä miljöö lukijalle, mutta kun ryökäleet jäivät niin kovin pinnallisiksi! Itse inferno eli potentiaalinen maailmanloppu oli vähän latteasti kuvattu ja turhan sopivasti Cameroniin nähden asettunut. Post-apokalyptinen dystopia-meininki oli makuuni, kuten yleensä, mutta sitä oli lopulta aivan liian vähän. Ymmärrän, miten olennaista polttoöljy ja siemenperunat moisessa tilanteessa ovat, mutta hiukan vähemmilläkin sivuilla olisi tuo uponnut! Paluu englantilaisten valtaa edeltäneeseen klaanijärjestelmään käy kuitenkin Cameronin johdolla epäilyttävänkin helposti, miespuolinen perillinenkin ilmaantuu oikein sopivasti, että plop vain, ja hyvin kirjallinen deus ex machina -ratkaisu, jossa kuitenkin deus uupuu tai saattaa sittenkin olla uupumatta, saa lukijan lähinnä pyörittelemään silmiään.

Infernossa on kuitenkin hyvätkin puolensa. Se vilisee skottilaisuuksia, jotka hymyilyttävät minua suuresti. Sitä paitsi se sijoittuu Invernessin seutuville, jossa pyörii vielä muuan Fraser-niminen heppukin, mikä muistuttaa tätä lukijaa Diana Gabaldonin Outlander-sarjasta, ja hiukan nostaa Infernonkin pisteitä – mutta hyvin, hyvin vähän. Vienosta mielenkiintoisuudestaan ja viihdyttävyydestään huolimatta kirjasta jää puiseva ja yksiulotteinen maku suuhun, enkä rehellisesti sanottuna usko Hoylen muuhun tuotantoon tarttuvani, vaikka mies varsin mielenkiintoinen tiedemies ja vastarannankiiski mitä ilmeisimmin olikin.

Tiivistettynä:
Kuka: 
Hoyle, Fred & Hoyle, Geoffrey
Mitä: Inferno (Ursa, 1982)
Alkuteos: The Inferno (1973)
Suomennos: Veikko Rekunen
Tiivistettynä: 2/5 – Sinänsä viihdyttävä ja todellakin tieteellisesti aihettaan lähestyvä, mutta enimmäkseen puiseva ja yksiulotteinen scifi-pläjäys.

P.S. Suokaa anteeksi kuvien laatu. En ole ottanut niitä perunalla, vaikka siltä ehkä näyttääkin, vaan puhelimeni kameralla, sillä kunnon kamerakapineen kanssa on teknisiä ongelmia.

Mainokset