Kummu: Karhun kuolema

Karhun kuolema

Eräskin vuosi alkaa olla taas kerran takanapäin, ja on aika kirjabloggarinkin ottaa itseään niskasta kiinni ja hoitaa rästit pois alta, jotta tämän vuoden haamut eivät seuraa uuden vuoden puolelle. Varsinaista yhteenvetomerkintää saatte odottaa vielä hetken, sillä ensin tahdon päästä eroon näistä luonnoksina roikkuneista kirjahöpinöistäni. Ei sillä, joulukalenteriprojekti vei sen verran tehokkaasti kirjabloggarittaren harvoja vapaahetkiä joulunpyhien alla, että eipä näitä rästejä ihan hirveästi ole hoidettavanakaan. Itse asiassa blogattavien kirjojen pinossa on tällä hetkellä vain kolme kirjaa, joista yhden luin loppuun tänään ja toinen on sarjakuva. Eipä tässä kovin kamalasti puuhaa siis ole! Sitä paitsi 2/3 mainituista kirjoista on sellaisia, joista en kuollaksenikaan kovin montaa sanaa saa itsestäni puserrettua. Jos nyt edes jotain kuitenkin!

Essi Kummun Karhun kuolema lähti matkaani muuan marraskuisella kirjastoreissulla. Näin kirjan kannen vasta palautettujen kirjojen hyllyssä ja lumouduin niin tyystin, etten sitä voinut kirjastoonkaan jättää! Valitettavasti kirjan sisältö ei onnistunut koskettamaan minua läheskään vastaavalla tavalla. Ei sillä, ettenkö pitäisi maagisesta realismista. Sitä paitsi Kummun kirja vilisee suomalaismytologisia ja kansanperinteeseen luettavia elementtejä, joista yleensä saan revittyä riemua enemmän kuin laki ja soveliaisuus sallivat. Sitä paitsi Kummun kieli on kaunista ja kerronta niissä määrin vangitsevaa, että lapsetkin ymmärsivät kunnioittaa äitinsä lukuflow’ta. Kirjan tematiikka ja päähenkilöiden suhde luontoon muistuttavat joissain määrin Aino Kallaksen Sudenmorsiamesta. Tästäkin huolimatta kokonaisuus jätti minut kylmäksi.

Miksikö? Sitä en osaa täysin yksiselitteisesti sanoa. Ensimmäinen reaktioni on syyttää kirjan henkilöitä, joista en oikein saanut otetta. Stellasta ja kuolemastaan taktisesti välittämättä olevasta mumma-babushkasta muistan sentään jotain, mutta muiden henkilöhahmojen nimienkin palauttaminen mieleeni tuntuu ylivertaiselta koetukselta. On myös myönnettävä ja mainittava, että olin kirjaa lukiessani viittä vaille katatonisessa tilassa: lukijan lähes epäinhimillisen univelan ja stressitason yhdistäminen absurdiudessaan unenomaiseen kerrontaan saa toki aikaan lähes psykedeelisen lukukokemuksen, sitä en kiellä. Tämä kirja olisi kaikessa epähelppoudessaan kuitenkin ansainnut tulla luetuksi rauhallisemmin, nautiskellen ja pohtien – ja kyllä, hereillä.

Kaikesta huolimatta minä pidin kirjasta – tai siis luulen pitäneeni, olen yhä edelleenkin sen jäljiltä hivenen hämilläni. Ehkä otan asiakseni lukea kirjan joku kaunis päivä vielä uudemman kerran: tällä kertaa rauhallisemmin, miettimättä joulukiireitä ja lastenhoidollisia velvotteita. Mieluiten myös ilman karmivaa horrostilaa. Ehkäpä palaamme asiaan vielä alkavan vuoden puolella?

Tiivistettynä:
Kuka: Kummu, Essi
Mitä: Karhun kuolema (Tammi, 2010)
Kansi: Markko Taina (kuva: Ritva Kovalainen & Sanni Seppo)
Tuomio: 3/5 – Huumaavaa maagista realismia, joka vaatii lukijaltaan enemmän kuin minulla oli lukuhetkellä antaa.

Advertisements