17. LUUKKU: Maisan jouluaatto (Cousins)

Maisan jouluaatto

Maisa, tuo pikkulasten lempibrittijyrsijä, tuntuu formaatista riippumatta uppoavan taaperoikäisiin kuin kuuma veitsi voihin. Voisin vaikka vannoa, ettei viimeisiin kolmeen vuoteen mahdu viikkoakaan, jolloin Maisaa ei jossain muodossa olisi lastenhuoneen suunnalla näkynyt: on dvd:itä (laiskan äidin lemppari), on perinteistä kuvakirjaa (2-vuotiaan lemppari) ja jopa paperista nukketaloa (4-vuotiaan lemppari). Kaiken kukkuraksi on vauvatyypilläkin jo oma, kankainen Maisa-kirjansa, ja turhautunut äitihenkilö on kuluttanut niveliään ja lankametrejä yrittäessään kehittää Maisa-amigurumille kaavaa. Mokoma Maisake!

Ei siis liene ihme, että ”joulu-Maisa” oli ensimmäisten joulukalenteriprojektia varten kirjastokassiini kahmimieni kirjojen joukossa. Vaikka sinänsä sympaattinen hahmokavalkadi ja herttaiset juonikuviot eivät varsinaisesti äitilukijan tajuntaa räjäyttäneetkään, sitä kuuluisaa Jotain isolla alkukirjaimella Lucy Cousinsin kirjassa silti selvästi on. Simppelit ja värikkäät kuvitukset pysäyttivät jopa kävelykuvioitaan ja kielijänteitään yötä päivää treenaavan Maijan kirjan pariin – ensimmäistä kertaa sitten sen, kun kuopuslapsi nelikuisena lähti liikkeelle!

Maisan jouluaaton juoni on sinänsä simppeli. Maisa on kutsunut ystävänsä joulunviettoon, ja sekalainen eläinkunta tarpoo lumipyryn halki kukin tavallaan. Kaikki pääsevät perille – paitsi Nipa-norsu, joka jää jumiin hankeen. Maisa, Arttu, Keke ja Tellu tekevät jouluvalmisteluita koristeluista leipomiseen, paketoimiseen ja askarteluihin pohtien samalla, missä Nipa viipyy. Lopulta ystävykset lähtevät etsimään kadonnutta kumppaniaan ja päätyvät pelastamaan hänet hangesta traktorin avulla. (Pakollinen koukku päriseville ja kulkuneuvoinnostuneille poikalapsille.) Lopulta koko joukko pääsee kerääntymään joulukuusen äärelle ja laulamaan yhdessä joululauluja.

Kuvien ja tekstin suhde on tässä nimenomaisessa kirjallisuuden helmessä hieman muita Maisa-kirjoja enemmän tekstipuolelle painottuva, mutta sopivissa määrin yksityiskohtaiset kuvat toisaalta tasapainottavat mainiosti. Yhdeksänkuinen Maija ei tätäkään kirjaa malttanut kovin kauaa seurata tajuttuaan, ettei saa maistella sitä muuten kuin korvillaan, mutta 2,5- ja 4,5-vuotiaat istuivat paikoillaan kuin liimattuina. Jälkimmäinen huokaisi kirjan loputtua syvään ja totesi: ”Voi, kun minäkin olisin vielä niin pieni, että lukisin aina Maisoja!” Voi pientä!

Äitilukija taas arvostaa suuresti kirjan joulupukittomuutta. Niin ihana ja tärkeä osa kuin tuo punanuttu joulunviettoa onkin, Maisa nostaa etualalle ystävyyden ja yhdessäolon. Ihana nököhammas! Kyllä tämän voimalla jaksaa vielä pari-kolme vuotta mokoman jyrsijän tempauksia lukea illasta toiseen. (Osaanhan minä ne sitä paitsi jo lähes ulkoa…)

Tiivistettynä:
Kuka: Lucy Cousins
Mitä: Maisan jouluaatto (WSOY, 2003)
Alkuteos: Maisy’s Christmas Eve
Suomennos: Anneli Heimonen

Joulukalenteri
P.S. On villiä melskettä, helinää, helskettä pienten tiukujen sekä kirjabloggaajien joulukalenterin tuorein luukku Mustikkakummun Annalla.

Advertisements