15. LUUKKU: Pupen jouluseikkailu (Hill)

Pupen jouluseikkailu
Joulukuun ja -kalenterin kolmannella viikolla siirtyy bloggarin fokus ja blogin sisältö keskittymään pienempiin lukijoihin. Yleensä lastenkirja-aiheisissa teksteissäni pääsee ääneen nelivuotias esikoiseni, Martti, mutta luetaanhan meillä maaliskuussa kolme täyttävälle Ainollekin ja ajoittain samassa kuussa ensimmäistä syntymäpäiväänsä viettävälle Maijallekin. Pikkuplikkojen kirjat ovat (ymmärrettävästi) usein vähän erilaisia kuin isoimmalle luettavat, ja ne pääsevät valitettavan harvoin esille blogissani. Tämä viikko tasoittakoon siis edes vähän tilannetta tältä osin!

Aivan ensimmäisenä vuoron saava Eric Hillin Pupen jouluseikkailu on niitä harvanpuoleisia kirjoja, jotka sopivat meillä yhdessä kahden isoimman kanssa luettavaksi. Yleensä lastenkirjat ovat joko Martista tylsiä tai Ainosta liian pitkiä, mutta tämä tapaus ilmeisesti kulkee kultaista keskitietä. Puppe-kirjojen normaalista poiketen Pupen jouluseikkailussa ei ole luukkuja. Toistan: Ei luukkuja. Tästä seurasi jonkin verran pettynyttä jupinaa ja mutinaa luukkukirjojen ihanuuksiin tottuneista lukijoista. Luukkukirjoihin verrattuna kirjassa on myös varsin paljon tekstiä ja kaksivuotiaalle alkuun hieman hankalanpuoleinen, sarjakuvamainen rakenne. Saipahan tyttönen vähän aivojumppaa.

Hill: Pupen jouluseikkailu
Kirjan juoni itsessään on varsin herttainen ja puree lapsiin varsin hyvin yhdistettynä jo ennestään tuttuihin hahmoihin. Joulupukin reki on nimittäin kadonnut, ja Puppe auttaa sen etsinnöissä yhdessä ystäviensä kanssa. Kun Puppe lopulta pienten ja vähän tarinan kannalta irrallisten seikkailujen jälkeen löytää reen, vievät porot hänet vierailemaan Joulupukin pajalle, ”vuorien välissä lepäävään laaksoon”, jonka ”perällä, kalliossa, oli luolansuu, josta reki puikahti sisään”. Tässä kirjassa ei siis ole Korvatunturia, vaikka lumisissa maisemissa pyöritäänkin, eikä Pukin pajallakaan hääri tonttuja vaan pieniä nalleja hiippalakit päänupeissaan! Harhaoppia! Heresiaa! Joulupukkia Puppe ei henkilökohtaisesti tapaa, mutta parissa kuvassa vanha partanaamakin vilahtaa. Kuriositeettina mainittakoon, että brittiläistapaan lahjat avataan joulupäivän aamuna, mikä saattaa pienten lukijoiden keskuudessa herättää hieman kysymyksiä. ”Voiko Joulupukki tuoda meillekin lahjat yöllä niin, että voidaan avata ne heti aamulla?” innostui Marttikin.

Kaikkiaan Pupen jouluseikkailu on idioottivarma, kiva joulukertomus. Aivan pienimmille lukijoille se ei tekstin määrän ja paperisivujen ansiosta oikein sovellu, mutta pari-kolmevuotiaille Puppe-faneille se on aivan ehdotonta lukemistoa. Onhan siinä, kuten Aino jaksaa muistuttaa, ”ihan oikeetti kultatähtiä”, tai ainakin kimalletähtiä kannessa. Mahtavaa kuitenkin.

Tiivistettynä:
Kuka: Eric Hill
Mitä: Pupen jouluseikkailu (Otava, 2006)
Alkuteos: Spot’s Magical Christmas
Suomennos:
Pirkko Harainen

Joulukalenteri
P.S. Ja niin joulu joutui jo taas Taikakirjaimiin

Mainokset