4. LUUKKU: Tonttutyttö Tarleena ja talven ihme (Karjalainen)

Tonttutyttö Tarleena ja talven ihme
Nyt, kun olemme oppineet tontuista yhtä, toista ja vähän kolmattakin, lienee aiheen testata uusia tietojamme ja lukea ihan rehellinen tonttusatu. Tähän kalenteriin sellaiseksi on valikoitunut iki-ihanan Elina Karjalaisen kirjoittama Tonttutyttö Tarleena ja talven ihme. Jouluisempi valinta olisi ollut sarjan edellinen osa, Tonttutyttö Tarleena matkalla jouluun (WSOY, 2003), mutta koska pyrimme yhä hillitsemään jouluhysteriaa jälkikasvussa, on turvallisempaa tutustua tonttutyttären elämään joulun jälkeen.

Tonttutyttö Tarleena ja talven ihme on kertakaikkisen ihastuttava kirja. Sen nimihahmo, hieman Ainon oloinen ja näköinen pieni tonttutyttö huomaa keijuystävänsä Sinisiiven olevan kadoksissa ja alkaa tietenkin etsiä häntä. Avukseen hän saa paitsi mammansa myös samassa Linnunlaulun kylässä elävän liudan erilaisia eläimiä, jotka saivat lapsilukijat hihkumaan onnessaan. Hiiri Horttanainen ja siili Suhonen olivat toki suloisia, mutta pisimmän korren ja lempielukan paikan vei hämähäkki Heinonen, jonka puhuma hämähäkkikieli on Martin mukaan samaa kieltä, jota 8,5-kuinen Maija haastelee. Esimerkiksi hämähäkkikielinen lausahdus: ”Slurp”, kääntyy suomeen sanoilla: ”En ainakaan minä ole nähnyt sitä enkä ole kutonut sitä verkkooni.” Sangen tehokas ja taloudellinen kieli siis!

Tonttutyttö Tarleena ja talven ihme

Karjalaiselle tyypillisen eläväisen ja ihanan kielen muodostamaa tekstiä rytmittävät vuonna 2012 Finlandia Junior -palkinnolla palkitun Christel Rönnsin ihanat kuvitukset. Tutustuin Rönnsiin aikanaan modernin suomenruotsalaisen kirjallisuuden kurssin käsitellessä lyhyesti lastenkirjallisuutta, ja ihastuin hänen tyyliinsä. Oli jollain tasolla äärimmäisen ihanaa nähdä, miten se puri myös esikoiseeni, joka yliopiston penkillä Rönnsin nimeä paperiin raapustaessani potki pöydänkulmaa mahanahkani sisäpuolelta. Yhden sortin ympyrä taisi sulkeutua.

Vaikka kirja ei varsinaisesti päätä huimaa jouluisuudellaan, on se silti erinomainen lastenkirja. Tarina on hellyyttävä, loppu juuri niin onnellinen kuin kuuluukin, kuvat kivoja ja luvut sopivan pituisia niin, että lukuhetken pituutta on helppo säädellä. Mahtuipa mukaan varsin syvällisiäkin viisauksia, joiden kohdalla äitilukija joutui hetkeksi vallan pysähtymään. Näistä parhaana esimerkkinä lienee Tarleenan itsensä toteama: ”Näyttää olevan niin, että kesken surunkin voi nauraa. Silloin sydän tuntuu kevyemmältä eikä kivenmurikalta.

Niin, ja kuten yllä olevasta kuvasta näkee, alkaa tämäkin joulukalenteri hiljalleen päästä itse asiaan. Kirjan lopussa Tarleena palaa Korvatunturille, itse ison J:n valtakuntaan.

Tiivistettynä:
Kuka: Elina Karjalainen (teksti) & Christel Rönns (kuvitus)
Mitä: Tonttutyttö Tarleena ja talven ihme (WSOY, 2006)

Joulukalenteri
P.S. Joulukalenterihommissa ollaan tänään myös Elämänlankaa etsimässä -blogissa.
P.P.S. Olen kärsinyt pienestä lukujumista, joka nyt on onneksi helpottanut. Elän siinä toivossa, että ehdin tällä viikolla päivittää muutakin kuin kalenterinluukkuja.

Advertisements