2. LUUKKU: Suomalainen tonttukirja (Kunnas)

Suomalainen tonttukirja
Mauri Kunnaksen ihastuttava Suomalainen tonttukirja jatkaa tonttuilevaa kalenteriamme. Kirja on Kunnaksen esikoinen, ellei vuotta aiemmin ilmestynyttä, poliittisista pilapiirroksista koostunutta teosta Jauhot suuhun lasketa. Hieman erilaiselta kuvat näyttävätkin kuin minulle ja lapsille tutuissa, uudemmissa lastenkirjoissa, mutta silti piirtäjän jälki on niin omanlaistaan ja ihastuttavaa, kuten aina, että jopa 2,5-vuotias Aino alkoi jo ensisivuilla kysellä hevva Hakkalin eli herra Hakkaraisen perään. Tässä kirjassa emme vävyehdokkaaseeni törmää, mutta ehkäpä lähitulevaisuudessa, kun tutustumme kirjailija Kunnaksen muihin jouluaiheisiin tai -aihetta liippaaviin teoksiin.

Suomalainen tonttukirja oli minulle tuntemattomampia Kunnaksia. Olen lukenut sen lapsena, mutta muistikuvani ovat varsin hatarat. Niinpä on melkein mahdotonta sanoa, kuka nautti iltasatukäyttöön päätyneistä tonttuteksteistä eniten: lukija, kuuntelijat vai isosisarustensa lelujen ääreen päässyt vauva. Se ei ehkä ole tärkeää laisinkaan. Kuitenkin. Viuluaan soittelevasta pelimannitontusta sotkusta kiukustuvan tonttumuorin kautta kodittomaksi jäävään jyvätonttuun me nautimme ja nauroimme. Martin ja Ainon suosikkitarinaksi nousi pimeällä uuninpankolla katseilta piilossa viihtyvästä ja omaa paikkaansa raivokkaasti suojelevasta kotitonttu Sarapäkistä kertova tarina, johon sisältyy ripaus sitä lapsiin eniten vetoavaa huumoria – vessahuumoria siis. Aivan ilman apua tarina ei auennut, vaan vasta selitettyäni, mikä likaoja on. Suomalainen tonttukirja toimiikin siis paitsi joulufiiliksen virittäjänä myös keskustelunavaajana ja tiedonvälittänä menneestä Suomesta.

Suomalainen tonttukirja
Kunnas aloittaa kirjansa tutustuttamalla lukijansa hyvin lyhyesti haltijoiden, tonttujen siis, rinnalla ennen vanhaan eläneisiin eriskummallisiin olentoihin, minkä jälkeen lukijat pääsevät tutustumaan tonttujen sukuun varsin yleisellä tasolla. Vaikka eilen esitellyssä Suuressa tonttukirjassa sangen kattava katsaus asiaan jo saatiinkin, opettaa Kunnas silti uuttakin lukijalleen, mikä hieman hämäsi lapsiraatiamme. Miten toisessa kirjassa tontut ovat viisitoistasenttisiä ja toisessa taas ”viisivuotiaan vekaran kokoisia ukkoja ja akkoja” – eli isompia kuin Martti! ”Ei tonttu voi olla näin iso, kaikkihan sen näkisi!” puuskahti nuori sankarimmekin.

Oli miten oli, äkkipikaisia ja sangen kummallisia olentoja ne tontut kyllä ovat. Meidänkin saunatonttumme heittää kuulemma löylyissä liian kauan istuvat lapset lumihankeen ”tai ainakin nakupellenä ulos”. Onneksi aikuisista ei ole puhuttu mitään! Nimetkin niillä ovat kummallisia: Motipää, Rämävili, Pörönlörö ja Tinalinko ovat muutamia Suomalaisessa tonttukirjassa nimetyksi tulleita.

Suomalainen tonttukirja

Entä tiesittekö, että joillain tontuilla, yleensä riihitontuilla, on vain yksi silmä? Tämä ainokainen silmä möllöttää sitten keskellä otsaa  ja oli suuri kuin teevati!

Kirja on kaiken kaikkiaan ihana ja ehdottomasti sen sortin materiaalia, joka lastenhuoneen kirjahyllyynkin on hankittava. Mainiota on myös se, että sitä saattaa lukea muulloinkin kuin joulun alla! Vasta vihoviimeisessä kertomuksessa puhutaan joulusta, eikä silloinkaan varsinaisista joulutontuista vaan saunatonttu Manusta ja hänen joulunvietostaan. Nähtäväksi jää, yrittävätkö lapset kahdenkymmenenkahden yön jälkeen meidätkin jättämään herkkuja myös tonttutyypeille.

Tiivistettynä:
Kuka: Kunnas, Mauri
Mitä: Suuri tonttukirja (Otava, 1979/2004)

Joulukalenteri

P.S. Joulukalenterin luukku aukeaa tänään myös Le Masque Rougessa. Tip, tap, sinne siis!

Mainokset