Ihminen sodassa -lukuhaasteen yhteenveto

Suketuksen Ihminen sodassa -lukuhaaste on päättymäisillään, ja jonkin sortin yhteenveto on minunkin näpyteltävä kasaan, vaikka salaa vielä toivoisinkin haasteen jatkuvan: sen verran antoisaksi olen nimittäin sotakirjallisuuteen tutustumisen kokenut! Haaste lähti varsin käyntiin kohdallani varsin tahmeasti, ja haaskasinkin lähes puolet haasteen pyörimisajasta loppuraskauden ja synnytyksen aiheuttaman lukujumin kanssa tahkoten. Jossain vaiheessa kevättä lukumotivaation palattua päätin jostain syystä, että haluan lukea erityisesti Suomen moninimisestä sisällissodasta. Kesän ja syksyn aikana ehdin lukea neljä tietoteosta, jotka vaihtelivat liikuttavuudeltaan ja laadultaan huimasti. Erityisen tärkeäksi aspektiksi sisällissota-asiat muodostuivat, kun haasteen myötä kiinnostuin ja rohkaistuin kyselemään vanhemmilta sukulaisiltani omien esivanhempieni liikkeistä vuoden 1918 ensimmäisen puolikkaan aikana.

Pomarkun taisteluiden muistomerkki oli ensikosketukseni sisällissotaan. Plakaatia voi katsoa tarkemmin vaikkapa täällä.

Pomarkun taisteluiden muistomerkki oli ensikosketukseni sisällissotaan. Plakaatia voi katsoa tarkemmin vaikkapa täällä.

Jukka I. Mattilan ja Jarkko Kempin Suomen vapaussota 1918 (Nimox, 2007) oli minulle luonnollinen tapa lähestyä historiantunneilla hieman hämärän peittoon jäänyttä sotaa. Yleisteos kertoi sotaa edeltävästä yhteiskunnasta, listasi sodan puhkeamiseen johtavia syitä, marssitti lukijan läpi taistelujen ja sodan kulun ja jälkipyykkiäkin pestään. Toisaalta herrat Mattila ja Kemppi maalaavat sodan jälkeisestä ajasta varsin erilaisen kuvan kuin Tuulikki Pekkalaisen tuoreemmassa teoksessa Lapset sodassa 1918 (Tammi, 2014), jonka esitys punaisiksi katsottujen lapsien kohtaloista on varsin karua luettavaa. Asiaa ei auta, jos on jo valmiiksi hiukan hermoheikko kolmen pienen lapsen äiti.

Punakaartissa taistelleihin naissotilaisiin tutustuin kahden kirjan verran. Aiheen kiehtovuudesta huolimatta niistä kumpikaan ei oikein onnistunut saamaan minua pauloihinsa. Anu Hakalan Housukaartilaiset (Like, 2006) pyöri lähtökohdiltaan liiaksi minulle oudoilla alueilla, vaikka kaikin puolin kelpo teos olikin. Lauri Lepolan Rohkeat punatytöt Tampereella 1918 (Maaseudun maisema- ja kulttuuriperinne ry., 2013) sen sijaan pyöri tutuilla nurkilla, mutta muilta osilta toteutus ei aivan toiminut.

hautuumaa
Toinen maailmansota ajanjaksona kiehtoo sekä aviomiestäni että minua, ja hyvä sotadokumentti onkin varmin tapa saada meidät molemmat liimautumaan television eteen. Enpä tästä lukuhaasteestakaan aivan ilman toista maailmansotaa selvinnyt, eikä kyllä ollut tarkoituskaan. Wendy Lowerin Hitlerin raivottaret (Atena, 2014) herätti kohua lööppilehtiä myöten, mutta minun silmääni kirja vaikutti turhan mustavalkoiselta ja yleistävältä. Ville Kivimäen Murtuneet mielet (WSOY, 2013) taas ansaitsisi viimevuotisen Tieto-Finlandia-palkinnon lisäksi myös vastaperustamani Vuoden ahdistavin kirja -pystin, sen verran syvältä kirja kosketti.

Kun tämän tietopläjäyksen päälle luetaan kuorrutukseksi (tai minun tapauksessani oikeastaan pohjalle) täynnä sota-aiheista nippelitietoa oleva teos, kuten Henrik Laineen Outo sota (WSOY, 2006), josta mukaan tarttui nippelitietoa harrastavalle lukijalle aimo annos lukuja ja nimiä, uskaltaisin väittää viisastuneeni varsin paljon viimeksi kuluneen vuoden aikana, mikäli sotatietoutta voidaan pitää mittarina.

Murtuneet mielet
Kaunokirjallisuuden ja sodan suhteen olen näköjään ollut varsin nirso. Olen listannut kirjoitushetkellä haasteeseen mukaan vain yhden fiktiivisen teoksen, sillä se oli ainoa, jossa ihan rehellisesti ja raa’asti sodittiin. Diana Gabaldonin Written In My Own Heart’s Blood (Delacorte Press, 2014) sijoittuu pitkälti jättimäiseen aukkoon yleissivistyksessäni: Yhdysvaltain vapaussotaan siis. Varsinaisesta sotaromaanista kyse ei kuitenkaan ole, vaan sota nyt vain sattuu kummittelemaan enemmän tai vähemmän taustalla häiriköiden päähenkilöiden kutemista normaalielämää.

Jälkiviisastellen olen lisännyt Ihminen sodassa –tägiä pariin kaunokirjalliseen teokseen. Tommi Kinnusen upea Neljäntienristeys (WSOY, 2014) käsittelee selvästi sota-aihetta oikeastaan kaikkien keskushenkilöidensä silmin, eikä määrällisesti tai koskettavuudeltaan vähiten Onnin osuudessa. Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavian (Otava, 2014) yhtenä olennaisena sivujuonteena on Balkanin niemimaan sisällissodat ja erityisesti Kosovon sota. Nämä kirjat eivät ole taistelukuvauksia tai irronneita raajoja paikkailevan lääkärin pohdintoja, vaan käsittelevät sotaa epämilitantimmalla ja ehkäpä inhimillisemmällä tasolla.

Samaa, hienovaraisemmin sotaa käsittelevää linjaa edustavat molemmat kesän aikana lukemani Tove Jansson -elämänkerrat: Boel Westinin Tove Jansson: Ord, bild, liv (Albert Bonniers förlag, 2007) ja Tuula Karjalaisen Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi, 2014). Toinen maailmansota vaikutti suuresti Tove Janssonin elämään ja heijastui paitsi hänen taiteeseensa myös hänen persoonaansa, ja toisaalta sisällissodan haamut elivät hänen lapsuuskodissaan ja kummittelivat hänen isäsuhteensa lähistöllä voimakkaina.

Ihminen sodassa
Jos (ja kun) jonkin sortin supertiheä yhteenveto tehtäisiin, näyttäisi mennyt vuosi sotakirjallisuuden saralta tältä:

1. Gabaldon, Diana: Written In My Own Heart’s Blood
2. Hakalainen, Anu: Housukaartilaiset: Maarian punakaartin naiskompania Suomen sisällissodassa
3. Karjalainen, Tuula: Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta
4. Kinnunen, Tommi: Neljäntienristeys
5. Kivimäki, Ville: Murtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945
6. Laine, Henrik: Outo sota: Sodankäynnin kummallisuuksia
7. Lepola, Lauri: Rohkeat punatytöt Tampereella 1918
8. Lower, Wendy: Hitlerin raivottaret: Saksalaisnaisia natsien kuoleman kentillä
9. Mattila, Jukka I. & Kemppi, Jarkko: Suomen vapaussota 1918
10. Pekkalainen, Tuulikki: Lapset sodassa 1918
11. Statovci, Pajtim: Kissani Jugoslavia
12. Westin, Boel: Tove Jansson: Ord, bild, liv

Kahdellatoista luetulla teoksella saan mitä ilmeisimmin majurin arvon. Ottaen huomioon tavoitteenani olleen kersantin natsat (ts. 6 sota-aiheista kirjaa), saan ehkä taputtaa itseäni selkään. Kuntoisuusloman jätän kuittaamatta, sillä lähdin vapaaehtoisesti kaukopartioon mukavuusaluerintamani väärälle puolelle – ja viihdyin siellä!

Ihminen sodassa -lukuhaaste on ollut mainio, ja nyt, kun olen sota-aiheisen faktatekstin makuun päässyt, ei menneeseen taida olla paluuta. Kiitos kaunis haasteen järjestäjälle! Ilman sinua, Suketus, olisin menettänyt monta mainiota lukuelämystä.

Mainokset