Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth

Herkkä, hellä, hehkuvainen

Sain ensikosketukseni Minna Canthiin (1844-1897) kai samalla tapaa kuin jokseenkin kaikki peruskoulunsa suorittaneet suomalaiset: yläasteen äidinkielentunnilla, muistaakseni yhdeksännellä luokalla, kun suomalaisen kirjallisuuden historiaa käsiteltiin. En kuollaksenikaan muista, valitsinko kirjailijan itse esitelmäni aiheeksi oppikirjassa olleen ”Kuoleva lapsi”-novellin vaikutuksesta vai nakittiko turkulaisella nuotilla puhunut opettajamme sen minulle, mutta päädyin yhtä kaikki lukemaan läpi Canthin lähes koko tuotannon muutaman kokoelmateoksen avulla. Itse kirjailijaan en juuri kuitenkaan saanut otetta: kokoelmateosten esipuheissa toki referoitiin Minna Canthin elämä, teot ja vaikutus yhteiskuntaan, mutta päällimmäiseksi mielikuvakseni jäi jalustalla ylpeänä seisova amatsonimatriarkka, mikä ei ajatustasolla(kaan) kuitenkaan oikein istunut yhteen heikompien oikeuksia puolustavan yhteiskuntavaikuttajan kuvan kanssa. Siitä huolimatta aloin ihannoida suuresti kirjailijatarta ja teini-iän idealismin uhrina päätin jopa tavalla tai toisella nimetä mahdollisen tulevan tyttölapseni hänen mukaansa.

Otan oikeudekseni olla hieman pollea ihmistuntemuskyvyistäni, sillä Minna Maijalan tänä vuonna ilmestynyt Canth-elämänkerta, Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth, luo klassikkokirjailijasta huomattavasti inhimillisemmän, kirjan nimen mukaisesti herkemmän ja hellemmän kuvan, mikä ei kuitenkaan vähennä kirjailijatarta kohtaan tuntemaani suurta arvostusta pätkänkään vertaa. Sain kirjan arvostelukappaleena kustantajalta, niinpä kaunis kiitos niiausten kera osoitetaan Otavalle.

Minna Maijala kirjoittaa aiheestaan juuri niin asiantuntevasti kuin Minna Canthista väitelleeltä henkilöltä sopii odottaakin. Hän käsittelee Canthia monelta kantilta1 tuoden esille paitsi yhteiskunta-aktivistin ja naisasianaisen myös vaimon, äidin, kirjailijan ja ennen kaikkea ihmisen, joka kuuluisan nimen taakse kätkeytyi. En ole, kuten sanottua, kovin kattavasti Canth-elämänkertoihin perehtynyt, mutta Maijalan korostama Canthin herkempi ja hellempi puoli tuntuu kovin uudelta ja erilaiselta: toki kirjailija puuttui kärkkäästi epäkohtiin, mutta toisaalta myös haavoittui kritiikistä ja kärsi julkisuuden ja silmätikuksi joutumisen mukanaan tuomista vaikeuksista ihmis- ja ystävyyssuhteissaan.

Herkkä, hellä, hehkuvainen koostuu pääasiallisesti kolmesta osasta, joista ensimmäinen, laajin, on varsinainen elämänkerta, toinen pureutuu Canthin teksteihin ja kolmas kirjailijattaren elämänkatsomukseen niin yhteiskunnallisesta kuin uskonnollisestakin vinkkelistä. Suoraviivaisen kronologian sijasta luvassa on siis hyppelehtimistä ees-taas pitkin Canthin elämänkaarta, mikä ei minulle kaikkein helpoin rakenne ole. Onneksi Kirjojen keskellä -blogin Maija varoitti asiasta omassa tekstissään juuri, kun pääsin kirjaa aloittelemaan, minkä vuoksi pystyin rakennekikkailuun henkisesti varautumaan. Maijan tapaan en vieläkään ole aivan täysin selvillä Canthin elämänvaiheiden ja teosten kronologisesta suhteesta toisiinsa, mutta toisaalta yleiskuva on kirjan myötä sen verran kattava, ettei sillä ehkä ole niin väliäkään.

Canthin patsas Hämeenpuistossa heinäkuussa kuvattuna.

Canthin patsas Hämeenpuistossa heinäkuussa kuvattuna.

Maijala kirjoittaa mainiosti ja mukaansatempaavasti, missä toki osaltaan varmasti auttaa kovin kiinnostava aihe, josta kirjailija itse on myös selvästi innostunut. Minulle tutuista manselaismaisemista2 ja kirjailijan lapsuusvuosista edetään nuoruuden niin tutulta kuulostavan ehdottomuuden ja perfektionismin kautta avioliittoon, leskeyteen, kuuluisuuteen ja kuolemaan. Canthin kirjallinen panos tulee analysoiduksi perusteellisesti tavalla, joka saa minut vilkuilemaan silmät kiiluen kirjahyllyssäni kunniapaikalla möllöttäviä Canthin koottuja teoksia. Ehkä sitä vielä ennen joulua ehtisi… 1800-luvun jälkipuoliskon suomalaiset kulttuuripiirit olivat niin pienet ja suomenkieliset vastaavat vielä pienemmät, että tuttuja nimiä vilisee silmissä siinä määrin, että koen saaneeni varsin kattavan kertauksen kotimaisesta realistisesta kirjallisuudesta.

Eikä kirja todellakaan pelkkää pölyistä historiaa ole aiheidensa puolesta, vaan monet Canthille tärkeistä teemoista ovat tärkeitä vielä tänäkin päivänä. Kielikiistat maassamme eivät tunnu reilussa puolessatoista vuosisadassa hirveästi muuttuneet, vaikka venäjä on kilpakumppaneiden joukosta kadonnut. Minua hymähdytti huomata olevani idolini kanssa hieman samoilla linjoilla3, mitä ruotsin rooliin maassamme tulee:

”Se hitunen mikä meillä vielä on jäljellä ruotsalaista kulttuuria, ei estä eikä paina suomalaista henkielämää, siinä on kansallisuudellemme vaan tukea ei haittaa, sillä se on side, joka yhdistää meitä länsi-Euroopan sivistykseen […].” (s. 85)

Nykymaailman tekijänoikeuksista (aiheestakin) vaahtoavasta näkökulmasta mielenkiintoista on myös, miten törkeästi tuohon aikoihin lainailtiin aineistoa kirjailijakollegoilta: yhtenevät teemat ja aiheet vielä menevät, mutta kun niitä käsitellään samasta näkökulmasta samannimisillä henkilöhahmoilla, alkavat ainakin minun kulmakarvani kivuta kohti kattoa. Toisaalta tekijänoikeus oli tuohon aikaan vielä täysin tuntematon käsite: Maijala muistaa mainita Canthin yllättyneen aina iloisesti, kun häntä muistettiin rahallisesti näytelmistään, joita esitettiin laajalti.

Herkkä, hellä ja unia mielenkiintoisuudellaan rajoittava.

Herkkä, hellä ja unia mielenkiintoisuudellaan rajoittava.

Herkän, hellän, hehkuvaisen jäljiltä mielikuvani Minna Canthista ei sinänsä muuttunut, mutta laajeni kylläkin. Maijala ottaa selvästi etäisyyttä Lucina Hagmanin Canth-elämänkertaan ja tuntuu aktiivisesti pyrkivän muuttamaan Ferdinand Canthista luotua kuvaa, jonka mukaan hän olisi rajoittanut nuoren vaimonsa elämää ja ollut muutenkin varsinainen mörökölli. Maijalan herra Canth on päinvastoin suorastaan sympaattinen aviomies, jonka kuoleman jälkeen tuore leski masentuu pahasti. Ihmekös tuo: Canthien kuopus, Lyyli, syntyi vasta isänsä kuoleman jälkeen, ja seitsemän lapsen leskiäiti koki tilanteensa kaiken niin raskaana, että pyysi mm. vanhempia lapsiaan pitämään itseään silmällä, ettei hän antaisi periksi välillä kimppuunsa käyvään mielihaluun satuttaa vastasyntynyttä. Jos ovat kielikiistat ja tekijänoikeusasiat yhä ajankohtaisia, niin ovat uupuneet ja masentuneet äitihenkilötkin!4

Minna Canthin syntymästä tuli maaliskuussa kuluneeksi 170 vuotta, mutta hän on yhä ajankohtainen ja sitäkin tärkeämpi. Tarkoitukseni oli juhlistaa maaliskuun yhdeksättätoista päivää blogissani jonkin sortin suurhehkutuksen muodossa, mutta toisin kävi. Loppuraskaus oli hankala, ja tämän tekstin ”otsikkokuvassa” vilahtava kuopukseni syntyi lopulta neljä ja puoli tuntia ennen vuorokauden vaihtumista Canthin syntymäpäiväksi. Ja niin kuin minä suunnittelin tekeväni Canthille synttärikaiman! Vaikka Ainon tai Maijan nimirimpsuista ei löydy viittauksia Ulrika Wilheminaan sen paremmin kuin suosikkeihini Anna Liisaan tai Hannaankaan, ei Canth-fanitukseni silti ole juurikaan heikentynyt sitten teinivuosien. Maijalan upea, kattava elämänkerta taisi vain heittää lisää löylyä kuvainnolliselle kiukaalle.

Tiivistettynä:
Kuka:
Maijala, Minna
Mitä: Herkkä, hellä, hehkuvainen: Minna Canth (Otava, 2014)
Kansi: Tiia Javanainen (kuva Kuopion kulttuurihistoriallinen museo)
Tuomio: 4/5 – Upea elämänkerta, joka muuttaa mielikuvan jalustalle nostetusta amatsonimatriarkasta ihmiseksi. Canth-fanitytön (ts. minun) unelmakirja(ni).
arvostelukappale (Otava)

1. Hekoheko.
2. Noh, ainakin teoriatasolla. Onhan se toki mahdollista, että Tampere on hiukan muuttunut tässä 170 vuoden aikana…
3. Jättäkäämme kuitenkin kielikysymykset käsiteltäviksi muilla foorumeilla kuin blogin kommenttilaatikossa. Maailma ei ole mustavalkoinen, ei edes minun naiiveissa silmissäni, ja se pätee myös minun mielipiteisiini. Canthin kohdalla painoivat myös hänen oma kaksikielisyytensä sekä idässä vaaninut mörkö.
4. Pari päivää ennen tämän tekstin kirjoittamista ajoi kolmen lapsen äiti päin bussia tappaen itsensä ja kolme alle kouluikäistä lastaan. Lasten isä oli bussin kyydissä. (Linkki Helsingin Sanomien artikkeliin aiheesta.)

Advertisements