Waris: Vuori (kimppaluku)

Kansikuva kähvelletty Elisa Kirjasta.

Kansikuva kähvelletty Elisa Kirjasta.

Helena Waris oli minulle ennalta tuntematon nimi, kun ryhmä(painee)n mukana tempauduin hänen kirjaansa tutustumaan. Samalla sain hyödynnettyä toisen Elisa Kirjan syyslukemiseksi tarjoaman e-kirjan. Kuten tähänkin asti, koin helpoimmaksi asiointitavaksi Elisa Kirjassa etsiä ja ostaa kirjan tietokoneen ruudulta, kun taas lukemiseen käytin tablettia tai puhelinta. Jostain syystä Android-sovelluksen shoppailupuoli ja minä emme oikein tule toimeen keskenämme, vaikka softa tuntuu sinänsä pelittävänkin moitteetta.

Vuori sen sijaan on erinomaista lukemista alati pimenevään tahi pimeään vuodenaikaan. Apokalyptisia elementtejä vilisevä moderniin maailmaan sijoittuva fantasiakirja, joka lainaa elementtejä mytologioista, riittää jo itsessään tekemään iltateekupposen pituisestakin lukuhetkestä poikkeksellisen mainion. Kun se on vielä kirjoitettu yhtä taitavasti kuin tässä tapauksessa, voidaan sanoa tämän bloggarin käsissä olleen poikkeuksellisen mainio kirjanen.

Niin, kirjanen. Diminutiivi ei tässä yhteydessä todellakaan ole tarkoitettu kirjaa morkkaamaan tahi halventamaan, vaan yksinkertaisesti toteamaan, ettei kyseessä todellakaan ole sellainen tiiliskivi, jota genren edustajilta olen tottunut olettamaan. Waris kuitenkin käyttää sivunsa niin taiten, että onnistuu alle kahdessasadassa Elisa Kirja -sivussakin kertomaan enemmän kuin monet muut kolminkertaisessa sivumäärässä. Ainutkaan virke saati sitten sivu ei sisällä mitään ylimääräistä, vaan kokonaisuus on tarkoin hillitty ja hallittu – ja toimiva!

Wuoren kieli on sujuvaa ja nopeatempoista, töksähtelevääkin. Kirjan henkeen se kuitenkin sopii paremmin kuin hyvin. Tekstissä ajoittain esiintyvät sivistyssanat, jotka minä miellän anglismeiksi, kuten berserkki ja assassiini, särähtivät hieman, mutta toisaalta nekin istuivat mainiosti moderniin kirjoitustapaan. Sama ihastuttava kahtiajakoisuus eeppisyyden ja tavallisen nykypäiväisen välillä jaksaa ihastuttaa kautta kirjan, olipa kyse sitten epistä-eeppistä-dialogilla leikittelystä tai päähenkilön tilannearviosta juonen fantasiaelementtejä kohdatessaan.

Miekkoja. Kirveitä. Nuolia.
Minulla on pelkkä haarukka-lusikka-setti ja taitettava linkkari.

Kirjan päähenkilö, Lif, on mainio naisenalku, joka vaikuttaa vuosiaan kypsemmältä. Hahmon menneisyys ja oikeastaan hahmo itsessään avautuu hiljalleen juonen edetessä, enkä voi olla nostamatta virtuaalista pipolakkiani Wariksen kirjoitustaitojen edessä ainakaan, mitä henkilöhahmojen luomiseen tulee. Kirjan pakollinen romantiikkaosio ja -teema on varsin taidokkaasti kirjoitettu sekin. Niin, kai sekin on myönnettävä, että vaikka pitkätukkaiset rokkarihemmot eivät ihan täysin napakymppiin miesmakumaalitaulussani osu, Arri oli kyllä aika hienosti kirjoitettu hänkin. Kirjan pituuden (tai sen puutteen) huomioon ottaen on niin pää- kuin sivuhahmoihinkin saatu ihailtavan paljon syvyyttä.

Kirjasta on kovin vaikea kirjoittaa juuri mitään suoltamatta siinä sivussa spoileriksi luokiteltavaa tietoa, johon tutustuminen ennakkoon vie lukijalta herkästi mahdollisuuden omien aivosolujen stimulointiin, johon kirja loppuratkaisua myöten niin auliisti kutkuttelee. Niinpä toista kertaa blogini historiassa otan käyttöön spoileripääkallon. Mikäli tahdot spoilereilta välttyä, ei kallokuvan jälkeen tulevaa tekstiä kannata missään nimessä silmäillä. Varmuuden vuoksi annankin teille arvioni tiivistettynä jo tässä vaiheessa, ja jatkan sitten sinne spoiler-osastolle, jonne toivottavasti joku uskaltaa minua kuitenkin seurata.

Mainittakoon tässä yhteydessä vielä, että luin kirjan osana kirjabloggaajien Lukukivaa kimpassa -tempausta, jota voi luonnehtia vaikkapa näin: ”Luet yksin mutta kuitenkin yhdessä: lukuharrastus yhdistää. Kotimaiset kirjabloggaajat ovat muodostaneet lukukimppoja. He julkaisevat juttunsa kotimaisista uutuuskirjoista samanaikaisesti Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä 10.10. klo 10. ” Paula Havasteen Tuulen vihat luettiin ainakin Kulttuurin kukoistuksessa, Erjan lukupäiväkirjassa, Ullan Luetuissa kirjoissa, Tuijatan Kulttuuripohdinnoissa, Ja kaikkea muuta -blogissa sekä Kirjakaapin avaimessa. Antti Holman Järjestäjään tartuttiin Kirsin kirjanurkassa sekä 1001 kirjassa ja yhdessä pienessä elämässä. Vuorelle kanssani haasteen tiimoilla kiivettiin Oksan hyllyllä, Notko, se lukeva peikko -blogissa, Kirjakaapin kummituksessa, Todella vaiheessa -blogissa sekä Routakodossa.

Tiivistettynä:
Kuka:
Waris, Helena
Mitä: Vuori (Otava, 2014; Elisa Kirjassa)
Tuomio: 5/5 – Erinomaisen mukaansatempaava spefi-kirja, joka räjäytti lukujumini suoraan tuonpuoleiseen. Mytologiaelementit saivat minut kihertelemään ääneen.
arvostelukappale (Elisa Kirja)

Untitled-2
(Täällä on nyt niitä spoilereita ihan oikeasti, vaikka juonikuvausta ette täältäkään löydä. Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää ja niin edespäin.)

Skandinaavinen mytologia on kutkutellut kiinnostuselimiäni jo pitkään, ja voinkin kai tässä yhteydessä leveillä sillä, miten jo katakombeista ja Helin hahmon toispuoleisuutta kuvailtaessa osasin uumoilla juonen suuntaavan näille urille. Hämäännyin tosin torvensoitosta ja ehdin hetken toivoa, että samaan soppaan on keitelty useampia apokalyptisiä kertomuksia: yhdistin mokoman töräyksen nimittäin Ilmestyskirjaan ja kristinopin opettamaan apokalypsiin. Varsin mainio tästä skandisopastakin kuitenkin tuli, joskin pienehköä riskinottoa tämä on kirjailijalta vaatinut. Lyhyt kirja kun ei jätä sijaa liialle selittelylle ja pohjustamiselle, mikä toisaalta on harmi, mutta toisaalta myös kirjan vahvuus. Ummikkolukija on samalla viivalla kuin Lif, vaikkakaan tosin oletettavasti ei Odinin ottolapsi…

Lokin hahmo tuntuu olevan jokseenkin sidoksissa nykynuorisokulttuuriin. Thor- ja Avengers-elokuvien myötä Tom Hiddlestonin versio ilkikurisesta jumalolennosta tuntuu olevan teinityttöjen ja nuorten naisten suosiossa. Lif ei varmastikaan ole ainoa, joka reagoi Lokiin vahvasti ja fyysisesti, kun kirjan Loki on kuvailtu varsin samanoloiseksi kuin tämä Hollywood-versionsa.

No niin, eiväthän nämä kummoisia spoilereita ehkä olleet, mutta minä olisin ainakin ollut varsin käärmeissäni, ellen olisi saanut mytologiayhteyttä keskenäni päätellä. Suuri osa lukukokemuksen eeppisyydestä kuitenkin juonsi juurensa juuri tuosta ahaa-elämyksestä.

Advertisements