Mizielińska & Mizieliński: Suuri karttakirja (Kääpiökirjabloggarin karjahduksia)

Kansikuva lainattu kustantajalta.

Kansikuva lainattu kustantajalta.

Minulla on humanistihistoriani huomioon ottaen hämmentävän suuri fiksaatio kaiken maailman karttoihin ja kartastoihin, kiitos kaiketi isäni, joka piirteli minulle loputtomia purjehdus- ja aarrekarttoja leikkeihini, kun olin vähän Marttiani vanhempi. Nappasinpa myöhemmin erään yhden käden sormilla laskettavista rangaistukseksi minulle määrätyistä opettajan puhutteluistakin lukemalla uudenkarheaa koulukartastoani aivan väärällä oppitunnilla. Muinaishistoriani kartta-armastukset huomioon ottaen ei liene ihme, että olin poksahtaa ilosta, kun sain näppeihini loppukesästä Nemon kustantamana julkaistun, puolalaisten Aleksandra ja Daniel Mizielińskin mainion Suuren karttakirjan suomennoksen. Kiitos kaunis arvostelukappaleesta!

Nelivuotias Martti jäänee muutaman vuoden alle Suuren karttakirjan varsinaisesta markkinointikohderyhmästä, mutta kirja on ollut meidän huushollissamme todellinen jymymenestys: näin se karttafiksaatio siirtyy sukupolvelta kolmannelle! Äiti-ihminen on saanut juoda monet päiväkahvit aivan rauhassa, kun poika on selaillut kartastoa keskellä lattiaa pikkusiskojen vetäessä sikeitä. Onneksi en ole koskaan ollut ikärajoihin uskova äiti-ihminen. Näin pohti nuori lukijasankarimme:

SAMSUNG CSC

”Tämän kirjan nimi on karttakirja. Siinä on koko maailman kuvat, mutta ne ei ole valokuvia eikä karttapallo, vaan karttakuvia paperilla. Siihen sivulle on piirretty aina yksi maa ja sitten sellaisia juttuja, joita siellä maassa on. Vaikka karjalanpiirakoita tai kuolleita ihmisiä, jotka teki asioita.

Se kirja on niin iso, että on ihan urheilua lukea sitä, kun aina pitää juosta eri puolelle. Ei se haittaa kovin paljon, mutta vähän se haittaa. Enkä minä jaksanut oikein nostaa sitä kirjaa ja lukea, vaan se pitää laittaa lattialle tai sohvalle. Sitten minä juoksen sen ympäri ja äitiä pelottaa, kun minä menen niin lujaa. Jos Maija on lattialla, pitää lukea sohvalla, koska Maija voi rikkoa sen kirjan. Maija on vasta vauva, ja se rikkoo paperikirjoja vahingossa, kun se ei tajua.

Minä opin tosi monta asiaa karttakirjasta. Siellä oli Suomi. Me asutaan Suomessa ja Suomen lipussa on sininen risti, mutta se on kaatunut väärinpäin. Venäjä on lähellä Suomea, mutta Venäjällä. Se on tosi iso ja niillä on erilaisia kirjaimia. Monessa maassa on erilaisia kirjaimia, se on vähän hassua. Eri kieliä varmaan puhutaan eri kirjaimilla. Minä olen ollut vain Suomessa. Ainakin Porissa ja Suomenlinnassa ja sitten Turussa. Näsinneulakin oli piirretty sinne! Sitten monessa maassa on vain tavallisia vuoria, tulivuoria ei ole kovin monessa.

Siitä kirjasta puuttui jotain asioita. Ainakaan ei ollut merenpohjia eikä muita planeetoita eikä gorillaa Afrikassa. Norsuja oli. Mutta oli kivaa, kun oli aika monta tulivuorta ja joistain tuli magmaa niin kuin siellä saaressa1. Sitten kirjan lopussa oli kivoja lippuja, joka maalla on ihan oma. Moni maa on tehnyt samanlaisen lipun kuin Suomen lippu, ja se on aika hienoa.

Minä tykkään karttakirjasta. Se sopii kaikille lapsille, mutta ei vauvoille, jotka syö tai repii kirjoja. Myös ihmiset voivat lukea sitä.”

"Kirjoita sinne: 'Tässä on se Afrikasta puuttuva gorilla. Olkaa hyvä. Myös sen kotipuu.' Kirjoititko?"

”Kirjoita sinne: ’Tässä on se Afrikasta puuttunut gorilla. Olkaa hyvä. Myös sen kotipuu.’ Kirjoititko?”

Kirja oli myös äidin mieleen. Kuvitukset ovat ihastuttavia ja kuuluisat tyypit – siis ne Martin mukaan kuolleet ihmiset, jotka tekivät asioita – ovat yllättävän helposti tunnistettavissa ainakin niiltä osilta, joilta heput tiesin tai tunsin jo ennestään. Yksityiskohtien määrä sai useammankin lukijan hihkumaan, joskin 2,5-vuotias Aino oli kovin pettynyt, ettei Mauri Kunnaksen tuotannosta tuttuja hämähäkkejä saati sitten mamsellille niin rakasta Herra Hakkaraista löytynyt. Mistä lie mokomia keksi kaivata. Tukeva paperi on äiti-ihmisen mieleen: karttoja jäänee tutkittavaksi vielä Maijallekin. Vuonna 2013 Agricola-palkittu Tapani Kärkkäinen on tehnyt huiman työn kääntäessään nimistöä ja termistöä oikein urakalla. Jokunen kömmähdys on kuitenkin painoon asti päässyt, kuten vaikkapa Islannissa sijaitseva sammunut tulivuori Herðubreið on otsikoitu puolaksi2, mutta toisaalta en olisi tuota varmasti edes huomannut, ellemme olisi erityisen tarkkaan syynäilleet juuri tulivuoria, jotka ovat edelleen todella kovaa valuuttaa Martin maailmassa.

Kirja on paitsi mainio myös massiivinen: Martti todellakin lukee sitä ihan kirjaimellisesti hiki päässä pomppiessaan kirjan puolelta toiselle nähdäkseen varmasti kaiken tarpeellisen. Ja mikäpä siinä: joka kartta, jossa yleensä on yksi valtio oheiskuvituksineen, kattaa yhden aukeaman, joka on vaatimattomat 37 cm korkea ja 54 cm leveä. Ihme kyllä kolossaaliset sivu eivät silti vaikuta liian isoilta: välillä tuntuu, että materiaalista on jouduttu vähän karsimaankin, jotta ollaan selvitty yhdellä aukeamalla.

Äitilukija teki asioista taas hieman liian vaikeita. Pohdin nimittäin tovin, onko kirjan edustama yhden sortin yleistäminen ollenkaan hyvä asia opettaa nelivuotiaalle3. Päädyin kuitenkin siihen, että kyseessä on pikemminkin kulttuurituntemus kuin jonkin sortin stereotypiointi. Osaapa kuitenkin olla ajoittain vaikeaa tämä kasvatuspuuha, kun yrittää niin kovin olla kasvattamatta ipanoitaan ties millaisiksi ahdasmielisiksi mörriköiksi! Kuten kai tapana on, keskittyy Suuri karttakirjakin pitkälti länsimaihin. Lähi-Itä, Keski-Aasia ja valtaosa Afrikasta jäävät kokonaan kartoittamatta, mikä on vähän sääli. Minä olisin mielelläni tutkinut niidenkin karttoja!

Niin, ja kuten arvata saattaa, ei tämänkään kirjan avulla kovin pitkää, hiljaista kahvituokiota saa itselleen. Kysymyksiä piisaa, mutta toisaalta mikäpäs tämän hauskempi tapa verestää omia karttatietojaan ja siinä sivussa opettaa lapselle valtion ja mantereen kaltaisia peruskäsitteitä ja hieman planeettamme mittakaavaakin. Samalla tulee kerrattua flooraa ja faunaa oikein urakalla. Joulupukille laitettiin tilaukseen vielä karttapallo, jotta hahmottaminen kävisi vielä helpommaksi.

Nähtäväksi jää, onko Suuren karttakirjan Iso-Britanniaa käsittelevä aukeama ajantasainen kuinka kauan. Tätä puolueetonta jännääjää jännittää kovin Skotlannin äänestystulos. Hui! Tuloksia odotellessa voi vaikkapa käydä kurkistelemassa tämän kartaston näytesivuja kustantamon nettisivuilla, joihin linkki alla.

Tiivistettynä:
Kuka:
Aleksandra Mizielińska ja Daniel Mizieliński
Mitä: Suuri karttakirja (Nemo, 2014)
Alkuteos: Mapy: Obrazkowa podróż po lądach, morzach i kulturach świata (Wydawnictwo Dwie Siostry, 2012)
Suomennos: Tapani Kärkkäinen
Tuomio: 5/5 – Hurmaavan yksityiskohtainen, mainio ja massiivinen kartasto, joka sopii vähän kaikenikäisille lapsille: myös meille melkein kolmekymppisille.
arvostelukappale (Nemo)

1. Islannissa siis, Bárðarbungan purkaus oli kuuma keskustelunaihe tässä huushollissa.
2. ”wygasły wulkan”
3. Ja satunnaisesti mukana ihmetelleelle kaksivuotiaalle, joka ei kuitenkaan selvästi vielä saanut tästä vastaavia kicksejä, vaikka kaikenlaiset aarrekarttaleikit nyt kovaa valuuttaa ovatkin.

Kääpiökirjabloggarin karjahduksia

Mainokset