Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot

Pohjoismaiset taruolennot

Kuten tonttuisasta blogi-identiteetistäni voi ehkä päätellä, minulla on ei-enää-niin-kovin-salainen fiksaatio erilaisiin kansantaruihin ja niissä esiintyviin olioihin. Kun jossain vaiheessa kesää syksyn kirjakatalogeja selaillessani bongasin sitten Minervan mokomasta Johan Egerkransin Pohjoismaiset taruolennot, joka paitsi kuulosti myös näytti upealta, ei minun auttanut muu kuin kerätä rohkeuteni ja kerjätä itselleni arvostelukappale. Kiitos kaunis tästä siis!

Egerkransin kuvitukset, ovat kertakaikkisen upeita ja ihanan yksityiskohtaisia. Niiden tutkimiseen meni ainakin tältä lukijalta pidempään kuin itse tekstien tavaamiseen. Osa kuvista oli sen verran hurjia, että tällaisen paatuneen ja kyynisen vanhan kurpankin täytyi hakea viltti suojakseen kaiken maailman möröiltä, ja sytyttää varmuuden vuoksi vielä kattolamppukin. Kirjasta löytyy ihastuttavia viittauksia muun muassa Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiaan, ja voi että, miten tämän ex-nordistin sydän sykähtelikään näin silmittömän hienon kirjan edessä.

brända tomten

Sisäinen kielitieteilijäni todellakin sai kicksinsä, kun vihdoin ja viimein tajusin yhteyden ruotsin sanojen ”tomt” (tontti) ja ”tomte” (tonttu) välillä. Eipä tässä mennytkään kuin seitsemän vuotta ruotsin yliopistotason opintojen aloittamisesta ja sen hyvin mieleen jääneen tonttitonttu-aiheisen esimerkin kuulemisesta suullisen kielitaidon pienryhmätunnilla.1 (Kuva liittyy aiheeseen, selitys alaviitteessä.) Maroista taas juontuu paitsi ruotsin painajaista tarkoittava ”mardröm”, kirj. ”mara-uni”, myös englannin ”nightmare”, joskin ilmeisesti yhteisen germaanisen perinteen kautta pikemmin kuin lainasanana. Ymmärrän, että olen lajissani harvinainen, mutta minä olisin mielelläni tahtonut saada kaikkien otusten ruotsinkieliset nimet selville ilman Google-operaatioita.

Yksi kirjan mielenkiintoisimmasta annista oli tajuta, miten pitkään kansanuskomukset ovat kristinuskon rinnalla säilyneet: olin kuvitellut ensinmainittujen alkaneen kuihtua ja kuolla pois hyvinkin nopeasti Pohjolan kristinuskoon kääntymisen jälkeen, mutta vielä mitä! Kirjassa esitellään useita otuksia, joiden olemassaolo on kristinuskosta riippuvainen: saarnettarelle uhraamisen ajankohta on sidoksissa laskiaiseen ja sitä kautta paastonaikaan, yönkorppi on ”jonkun syntisen tai kastamattoman lapsen rauhaton sielu”, joka on matkalla Kristuksen haudalle, mutta voi (tietenkin) lentää sinne vain öisin, ja karmivia kirkkohaltijoita tuskin olisi olemassa ilman kirkkoja! Niin, ja suojeltiinhan lapsia peikoilta kastamalla ne mahdollisimman varhain.

Tarjosi kirja epäuskonnollisia ja -kielitieteellisiäkin ahaa-elämyksiä. Tontun mustaksi kissaksi muuttuminen voi olla osaltaan pohjoismaisen noitakuvan taustalla: vanhoja uskomuksia demonisoitiin ahkerasti, ja mikäpä sen parempaa kuin esittää taruolennot saatanan seuralaisina. Opin myös kummituksen olevan eri asia kuin aaveen tai haamun, jotka kuitenkin ovat sama asia. Hämmentävähköä. Välillä sitä taas alkoi epäillä, että josko taruolentokertomuksissa sittenkin on jotain perää. Egerkrans kertoo ahneiden miesten sielujen muuttuneen aarteitaan vartioiviksi lohikäärmeiksi, kun taas ahneet naisenpuolet ”muuttuivat suuriksi, kauhua herättäviksi kanoiksi2 (s. 114). Naurakaa pois, niin nauroin minäkin, mutta toisaalta nykyäänhän me tiedämme dinosaurusten ja lintujen sukulaisuussuhteesta. Nii-in!3

Jos kanalohikäärmeet saivat meikälukijan kikattamaan, Storsjönin merikäärme sai minut nauramaan ääneen. Toisaalta en jotenkin ole kovin yllättynyt, että juuri Ruotsissa on rauhoitettu merikäärme. Wikipedia valitettavasti puhkaisi hykertelykuplani kertomalla, että rauhoituspäätös on sittemmin purettu. Pöh.

Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot

Tarkoitukseni oli lukea kirja lasten – tai siis oikeastaan Martin – kanssa, mutta se on äitikokemuksen perusteella muodostamani sivistyneen arvauksen perusteella vielä aivan, aivan liian pelottava tuolle muutenkin kaiken maailman mörköjä hiukan kammoavalle nelivuotiaalleni4. Toisaalta onhan näitä samoja tarinoita kerrottu vuosisatoja lapsille siinä missä aikuisillekin. Mikä sääli se onkaan, että tämä taruperinne on enemmän tai vähemmän kuollut sukupuuttoon! Kyllä minä kuuntelisin!

Koskahan saamme vastaavan kirjan suomalaisista tarutyypeistä? Tämä Egerkransin ihanuus kun käsittelee vain ruotsalaista tarinaperinnettä, vaikka toki osa olioista ja niiden ominaisuuksista ovat vastaavia kuin Suomessakin.

Kirjasta ja kuvituksesta kiinnostuneen kannattaa vilkaista kirjan kotisivua, mikä toki vaatii pykälän verran toisen kotimaisen osaamista. Kirjan kuvituksia löytyy myös Egerkransin kotisivulta. Taruolentoja on ihastellut myös Maija Kirjojen keskellä -blogissa.

Tiivistettynä:
Kuka:
Egerkrans, Johan
Mitä: Pohjoismaiset taruolennot (Minerva, 2014)
Alkuteos: Nordiska Väsen (B. Wahlströms Bokförlag, 2013)
Suomennos: Eero Ojanen
Tuomio: 5/5 – Kertakaikkisen kaunis teos, jonka kuvitusta jaksaa ihastella kerta toisensa jälkeen. Hurmaava ja huumaava aihe. Kotimaista versiota odotellessa!
arvostelukappale (Minerva)

1. Riikinruotsissa sanojen ”en tomt” ja ”en tomte” yksikön määräiset muodot ovat kirjoitettuna identtiset, ”tomten”, mutta ääntäessä niissä on eroa johtuen perusmuodon eri tavumääristä. Määräisessä tontissa paino on ensimmäisellä tavulla ja se äännetään nousevalla intonaatiolla, kun taas määräisessä tontussa paino on ensimmäisellä ja viimeisellä tavulla, jolloin intonaatio menee alas-ylös. Niinpä Tukholman vanhasta kaupungista löytyvä Brända Tomten voi tarkoittaa ääntämisvirheen kanssa Jotain Ihan Muuta.
2. Kursivointi bloggarin.
3. En ole kovinkaan vakavissani, ei tarvitse tilata valkotakkisia miehiä viemään minua pehmustettun yksiöön. Vielä.
4. Lapsi toistaa hienosti kerta toisensa jälkeen, ettei hirviöitä, aaveita tms. ole olemassakaan, mutta en ole aivan vakuuttunut siitä, että hän uskoo sanoihinsa.

Mainokset