Gabaldon: Written In My Own Heart’s Blood

Kuva lainattu Amazonista.

Kuva lainattu Amazonista.

Minä tutustuin Diana Gabaldonin Outlander-sarjaan aika tasan pari vuotta sitten Ainon ollessa saman ikäinen kuin Maija nyt. Joku taisi vinkata minulle ensimmäisestä kirjasta, jonka sitten bongasin hyvässä tarjouksessa sähköisessä muodossa ja kas, puoli vuotta myöhemmin olin lukenut kaikki seitsemän ilmestynyttä osaa. Kahdeksannen osan oli alkujaan tarkoitus ilmestyä vuonna 2013, eli odotuksen ei pitänyt venähtää, mutta toisin kävi. Written In My Own Heart’s Blood ilmestyi lopulta kesäkuussa kesken pahimpien e-kirjaeettisyyspohdintojeni (näistä ehkä lähitulevaisuudessa sananen blogiinkin), ja lykkäsin sen hankkimista noin kuukaudella. Kun sitten lopulta sain tiedoston lukulaitteen virkaa toimittavalle tabletille ja auki, se oli menoa (taas). MOBY1 lähti reippaasti liikkeelle siitä, mihin edellisen osan (An Echo In the Bone) sekopäinen cliffhanger-lopetus lukijan jätti, ja kirjan taso pysyi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sen verran korkeana, että lukukokemus oli kaikkiaan positiivinen ja kirja vaikutti oikeasti hyvältä toisin kuin sarjan muutama edellinen osa, jotka saivat minut repimään hiuksiani.

Tässä tekstissä ei muuten ole minkään valtakunnan spoilereita, joten vaikka odottaisi suomennosta kieli pitkänä, uskaltaa tämän höpötyssetin silmäillä.

Myönnettäköön heti kättelyssä, että minulla on ollut ikävä Gabaldonia. Kyllä vain, Gabaldonin kirjoitustyyli kolahtaa minuun, vaikkei mistään sanataiteen huipentumasta varsinaisesti ole kyse. Ei, Gabaldon kirjoittaa maanläheisesti, viihdyttävästi ja hauskasti. Kirjasarja on erinomaista viihdekirjallisuutta eikä yritä muuta ollakaan. Naiset ovat kauniita ja reippaita, miehet komeita ja urheita – ja jos eivät ole, ei heillä luultavasti ole aivan puhtaita jauhoja pussissaan. MOBY:n luvut on nimetty ihastuttavasti2. Toisaalta Gabaldonin hauskutuksentarve lyö ajoittain silmään vähän amatöörimäisenä, enkä voinut olla ärsyyntymättä turhanpäiväisestä kertauksesta. Edelliskirjojen tapahtumista muistuteltiin mielestäni sopivissa määrin, kun otetaan huomioon, että sarjaa on ilmestynyt jo 13 vuoden ajan, mutta pitääkö niistä parin luvun takaisista asioistakin todella muistutella koko ajan? Ei se kertojaratkaisu nyt NIIN pirstaleinen ole! Toinen pienoinen ärsytyksen aihe oli tiettyjen tapahtumien ja henkilöiden mukaovelasti petaaminen. Kun Claire luvun N lopussa miettii, että onneksi Ronald McDonald3 ei ole mukana taistelukentällä, voi olla varma, että luvussa N+1 tai viimeistään N+2 Ronald nimenomaan seisoo keskellä taistelukenttää. Sama ilmiö toistuu useampaan otteeseen kirjan myötä, mikä ansaitsee ehdottomasti turhautuneen murahduksen tältä lukijalta.

Erityismaininnan arvoista on, että en oikeastaan lainkaan ärsyyntynyt Briannan ja Rogerin edesottamuksia seuratessani. Nuorempi sukupolvi on edellisissä osissa saanut minut mykän tai ainakin mykähkön raivon valtaan, mutta nyt huomasin ajoittain pitäväni paitsi Rogerista myös Briannasta, joka ajoittain onnistuu jopa herättämään sympatiani. Äärimmäisen hämmentävää. Sen sijaan heidän lapsilleen annetut paranormaalia hipovat ja ilmeisesti aikamatkustuskykyyn rinnastettavissa olevat kyvyt saivat niskavillani pystyyn. Toivottavasti niille on jatkossakin käyttöä sen sijaan, että ne otetaan käyttöön kirjailijan vaivojen säästämiseksi parissa kohtaa MOBY:ssä ja unohdetaan sitten tyystin. Jamiesta ja Clairesta mainittakoon heidän vaikuttavan nuorekkaammilta kuin edellisessä osassa. Angloamerikkalaisissa arvioissa paljon kohua nostanut geriatrinen seksi ei tällä kertaa millään muotoa ottanut silmääni, sillä unohdin autuaasti päähenkilöiden olevan jo kuudenkympin korvilla.

Kaikkiaan MOBY jäi mieleeni varsin hyvänä kirjana. Gabaldon tuntuu vihdoin löytäneen taas kirjoittamisen ilon ja/tai jonkin tarkoituksen tarinalleen. Vaikka kirjan juoni kietoutuu pitkälti minua tolkuttomasti tylsistyttävään Yhdysvaltain vapaussodan, en vaikeroinut ollenkaan edes sota- ja taistelukuvausten kohdalla. Myönnettäköön, etten kyllä syöksynyt Wikipediaankaan selvittämään taistelujen tarkempia kulkuja, mutta kuitenkin. Sen verran isosti sotaa kirjassa kuitenkin käsitellään, että katson oikeudekseni sisällyttää sen Ihminen sodassa -haasteeseen. Tiedänpä nyt taas hieman enemmän tuon Atlantin takaisen Suuren ja Mahtavan syntyvaiheista, vaikkei Gabaldonia minään varsinaisena historijoitsijana voi rehellisesti pitää. Mielenkiintoinen on silti kuvaus taistelukenttien meiningeistä – ja erityisesti tuonaikaisten joukkosidontapaikkojen4 toiminnasta.

Ihminen sodassa

Oli miten oli, minä pidin MOBY:stä kovasti. Siinä oli ihanan paljon Skotlantia ja sopivan vähän yhdysvaltalaisuuksia ja nykyaikaisuuksia. Lisäksi mukaan oli saatu ympättyä erään pykälää ovelamman juonenkäänteen ansiosta vino pino ensimmäisestä tai ensimmäisistä kirjoista tuttuja hahmoja, ja osa juonenkäänteistäkin vaikutti jo kertaalleen käytetyiltä. Niinpä niin, en tahdo edes yrittää analysoida, paljonko viehätyksestäni johtui ihan silkasta juonikuvioiden ja hahmodynamiikan kierrätyksestä. Olipa se sitten niin tai näin, sarja alkaa selvästi lähestyä loppuaan. Onhan se nyt aika ihme, että Jamie ylipäätään on yhä hengissä, kun sitä alkaa miettiä!

Rehellisesti sanottuna MOBY:n loppu oli sellainen, etten näe, miksei kirjasarjaa voisi jättää tähän. Tietenkin toivon vielä yhdeksättä osaa, jossa ne kymmenet ja kymmenet roikkumaan jätetyt langanpätkät solmittaisiin tai ainakin lakaistaisiin maton alle, mutta se tuo mukanaan paitsi riskin kehnosta jatko-osasta Outlander-sarjan huiman laadullisen vaihtelun myötä myös vuosikausien odottelun. Gabaldon itse on kirjoittanut, ettei yhdeksättä kirjaa varten ole koossa aineistoa juuri lainkaan ja että sen edellä on useampi kirjoitusprojekti, mm. opaskirja seksikohtausten kirjoittamiseen, Jamien vanhemmista kertova kirjoitus ja rouva tohtorin ensimmäinen nykypäivään sijoittuva rikosromaani. Gabaldon aikoo siis toisin sanoen tehdä jkrowlingit. Jään odottamaan kauhunsekaisella innostuksella…

Oli miten oli, aivan ilman kilttihemmojen seikkailuja emme, arvon naiset, ole jäämässä. Yhdysvaltain ihmemaassa alkaa alle viikon kuluttua kirjasarjan pohjalta tehty televisiofilmatisointi. Vielä en ole ehtinyt selvittämään, onko sitä mahdollista katsoa jostain5 vai joutuuko fanityttöparka odottamaan dvd-boksia tai muuta vastaavaa. Lisäksi MOBY:n suomennos, Sydänverelläni kirjoitettu, ilmestyy Gummeruksen kustantamana kuluvan vuoden lokakuussa.

Tiivistettynä:
Kuka:
Gabaldon, Diana
Mitä: Written In My Own Heart’s Blood eli MOBY (Delacorte Press, 2014)
Sarja: Outlander, 8. osa.
Tuomio: 4/5 – Takuuvarmaa hömppäviihdettä, vaikka sarja selvästi alkaa loppuaan lähentyä. Sarjan minua miellyttävin osa toviin. Jatko-osaa kauhunsekaisin tuntein odotellessa!

1. ”I call the book MOBY for short. My Own Heart’s Blood = MOHB = MOH-B = Moby. Geddit?” (Diana Gabaldon, 10.8.2012)
2. Suosikkini lienee kirjan kolmas luku ”IN WHICH THE WOMEN, AS USUAL, PICK UP THE PIECES”
3. Nimi muutettu, blog. huom.
4. Noh, paremman termin puutteessa JSP menköön…
5. Laillisesti siis.

Advertisements