Kääpiökirjabloggarin karjahduksia: Tulivuori

Tulivuori

Kääpiökirjabloggarin ensimmäisenä uhrina on Susanna van Rosen kirjoittama ja Kalle ja Riitta Taipaleen suomentama Tulivuori, joka on osa Merkurius-kirjoja. Suomenkielisen laitoksen on kustantanut Helsinki Media (1995, alkuteos 1992 Dorling Kindersley Limited, London) ja toimittanut Tuija Siltanen. Martti on jo muutaman kuukauden ollut kovin kiinnostunut tulivuorista, ja äitinsä toivoi kirjan tuovan vastauksia useimmin kuultuihin kysymyksiin ja sitä kautta osaltaan tyrehdyttävän neljävuotiaan suusta ympäri vuorokauden paukkuvaa kysymystulvaa.

Näin pohti nelivuotias:

”Tulivuorikirjassa sanotaan, että aina maanjäristyksessä tulee magmaa joskus. Sitten jos ihminen jää alla, tulee ihan kiveksi ja kuolee ja muuttuu patsasihmiseksi tai luurangoksi. Se on vähän pelottavaa ja ne kuvat on aika ällöjä.

Se on hyvä kirja. Se on vähän tyhmää silti, kun siellä oli monta muuta sivua mutavyörystä ja maanjäristyksestä, vaikka sen nimi on tulivuorikirja. Nekin on jännittäviä, mutta ne pitäisi olla mutavyörykirjassa ja maanjäristyskirjassa.

Jotain lasta voi vähän pelottaa ne pelottavat sivut ja pääkallot ja tulivuoret, mutta Suomessa ei ole tulivuoria, eli ei tarvitse pelätä. (Laita äiti sinne, että me asutaan Suomessa.) Suomi ei ole sellaisen palan reunalla vaan keskellä ja vain reunalla tulee tulivuorenpurkauksia. Joitain kuvia kun katsoo, niin silti voi pelottaa. Se magma nousee ylös maan alapuolelta.

Tämä on minun paras kirja. Siinä on paljon tietoa tulivuorista ja paljon sanoja, jos osaa itse lukea. [Aino] ei tykkää tästä kirjasta, se on ehkä liian pelottava tai tylsä, kun hän ei tykkää tulivuorista.”

Ihastuttavan dramaattisesti otsikoitu aukeama ("Kuolinhetkeensä kivettyneet") herätti keskustelua.

Ihastuttavan dramaattisesti otsikoitu aukeama (”Kuolinhetkeensä kivettyneet”) herätti keskustelua.

Normaalikokoinen kirjabloggaaja on pienemmän kanssa hyvin samoilla linjoilla. Klassikkokirjasarjan1 osana Tulivuori on jokseenkin idioottivarma lajinsa edustaja. Se käsittelee kattavasti tulivuorien rakenteen, toimintaperiaatteet ja kaiken muun mahdollisen tunnetuimmista purkauksista2 aina avaruuden tulivuoriin3. Mukaan on myös ujutettu ehkä yllättävänkin suuri infopaketti maanjäristyksistä, mutavyöryistä ja muista mullistuksista. Näiden syntytavat ovat tietenkin läheisessä yhteydessä tulivuoriin ja laattatektoniikkaan, mutta Martin tapaan pohdin kyllä itsekin, oliko niitä aivan pakko ympätä tähän kirjaan – jos ymppäämisestä nyt ylipäätään voidaan puhua, kun kirjan sisällöstä yli 20 % käsittelee jotain muuta kuin tulivuoria…

Nelivuotiaalle kirja on vielä vähän vaikea. Maapallon rakenne on vaikea hahmottaa, ja vaikka perusasioita hartaudella kävimmekin läpi, olin lopulta pudota penkiltäni, kun Martti muisti, ettei Suomi ole ”sellaisen palan” eli mannerlaatan reunalla eikä täällä siksi juuri maankuoren liikkeisiin liittyviä tapahtumia onneksi tapahdu. Uskon kuitenkin vakaasti, ettei lapsia saa aliarvioida eikä asioita yksinkertaistaa liiaksi, joten en todellakaan torppaisi kirjaa tämänikäiseltä yleisöltä, kunhan lukija on valmis selittämään omin sanoin ja useampaan kertaan kirjassa esiintyviä ilmiöitä. Tämä on kuitenkin meillä ja varmasti muuallakin normikäytäntöä lapsille luettaessa, oli kirja sitten faktaa tai fiktiota.

Aino piirsi tulivuoren (mustat ja oranssit viivat), johon Martti lisäsi "vähän" laavaa ja asianmukaisesti kivettyneen ihmishahmon.

Aino piirsi tulivuoren (mustat ja oranssit viivat, väitti kyllä niiden olevan kissa), johon Martti lisäsi ”vähän” laavaa ja asianmukaisesti kivettyneen ihmishahmon.

Oma lukunsa, johon äiti-ihmisenä kiinnitin huomiota, on aiheen ja kuvaston pelottavuus. Tulivuoret ovat pelottavia ja muistan niistä itse vielä kouluikäisenä painajaisia nähneeni. Tulivuori sisältää myöskin ne perinteiset ja tutut kuvituskuvat Pompeijin ihmisvaluista, jotka meidän kääpiökirjabloggariimme tekivät suuren vaikutuksen – onpa tuossa kuvituskuvassakin harmaa ihmishahmo, joka on kuulemma kivipatsaaksi muuttunut ihminen. Martin kanssa on puhuttu kuolemasta varsin kattavasti, sillä isäni kuoli pojan ollessa alle kaksivuotias, ja vähintään hautausmaavisiittien yhteydessä aihe tapaa nousta keskusteluun. Tältä pohjalta ponnistettaessa en usko traumatisoineeni lastani eikä hän ole kirjan lukemisen jälkeen raportoinut tulivuoripainajaisista: taitaa olla äitiään paksunahkaisempi poika.

Hieman minua jäi kaivelemaan kirjan nostalginen ulkoasu. Vanhassa vara parempi, sitä en kiellä, mutta kuitenkin. Olisikohan teillä vinkkejä uudemmista tulivuoriaiheisista kirjoista, joista alle kouluikäinenkin ehkä saisi jotain irti?

Kääpiökirjabloggarin karjahduksia

1. Kirjan suomenkielinen version on ilmestynyt 1995, jolloin olin kahdeksanvuotias, ja muistelisin itsekin tätä kirjaa jotain koulutyötä varten lukeneeni.
2. Pompeiji ja Herculaneum sekä St Pierre.
3. Pikku Prinssi mainittu!

Mainokset