Karjalainen: Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta

Kuva lainattu kustantajalta.

Kuva lainattu kustantajalta.

Melkein päivälleen kaksi viikkoa sitten viisihenkinen perheyksikkömme pakkautui autoon ja körötteli pääkaupunkiin sukuloimaan ja ihmettelemään ison kirkon menoa. Minä kotona ehdotin miehelle varovasti, kun reissusuunnitelmia tehtiin, että voisin ehkä käydä katsomassa Tove 100 -näyttelyn Ateneumissa, jos sopiva väli tarjoutuu. Asia jäi muhimaan takaraivoon, kunnes appiukon luona suunnitelmia kartoitettaessa mainitsin asiasta sivulauseessa ja sain tiukahkon käskyn raahata ahterini Ateneumiin. En hirveästi jaksanut vastustella, ja loppukin vastarinta ropisi nopeasti, kun appiukon ja vaimonsa kirjahyllystä löytyi Tuula Karjalaisen Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta, jota olen jonotellut noin ikuisuuden kirjastosta ilman mainittavaa onnea.1 Hotkaisin kirjan parissa illassa ilman kummempia vaikeuksia: olihan asia minulle pitkälti tuttua, sillä olinhan vasta paria viikkoa aiemmin saanut luetuksi loppuun Boel Westinin Jansson-elämänkerran.

En jaksa olla ihmettelemättä, miten samasta aiheesta saa kirjoitettua niin erilaiset mutta niin samanlaiset kirjat kuin Westin ja Karjalainen ovat tehneet. Molemmilla on ollut käytössään samat lähdeaineistot, molemmat ehtivät tavata Janssonin henkilökohtaisesti ja niin edelleen, ja niin edelleen. Liekö kyseessä sitten ollut kansallisuudesta, tieteellisen taustan eroavaisuudesta2 tai ihan vain kirjailijoista johtuva jännittävyys, mutta siellä se joka tapauksessa teksteissä olla möllöttää. Osa lukukokemuksen eroavuudesta saattaa kohdallani johtua kyllä kielestäkin: en vieläkään oikein osaa lukea Janssonia tai Janssonista suomeksi, vaan pieni ärsyttävä ääni takaraivossani nalkuttaa riikinruotsalaisittain korostaen, että ruotsia sen olla pitää.

Ei sillä, etteikö lukeminen olisi sujuvasti sujunut suomeksikin. Karjalaisen kieli on eläväistä, ja välillä vallan unohdin lukevani asiaproosaa enkä lukuromaania. Tee työtä ja rakasta menee Ord, bild, liviin verrattuna jotenkin enemmän henkilökohtaisuuksiin, syvemmälle Janssonin persoonaan ja elämään, kunnioittaen kuitenkin samalla Janssonin yksityisyyttä. Toisaalta Jansson ei tule henkilökohtaisella tasolla yhtä lähelle kuin Westinin kirjassa. Kerronta ei etene aina lineaarisesti, vaan pompahtelee vuosikymmenenkin pituisia pätkiä eri lukujen välillä, mikä ei varsinaisesti häirinnyt mutta ajoittain hämäsi kyllä hieman. Karjalaisen taidehistorijoitsijuus3 näkyy erityisesti siinä, miten kattavasti kirja käsittelee juurikin Janssonin kuvataidetta: Janssonin kirjailijanroolia ei tietenkään sivuuteta, mutta ei sitä erityisesti korostetakaan.

Kuva: © Moomin Characters™ / http://tove100.fi

Kuva: © Moomin Characters™ / http://tove100.fi

Koska luin nämä Tove Jansson -elämänkerrat niin kovin lähellä toisiaan, en voi olla vertaamatta niitä toisiinsa kautta linjan.4 Toisaalta Karjalainen ei mitenkään muuttanut sitä kuvaa, jonka Westinin kirjan perusteella Janssonista ehdin luoda, vaikka toisaalta sitä ehkä paikoittain syvensikin, tai onnistunut herättämään uusia ajatuksia. Lopulta taisin silti pitää tästä kotimaisesta, tuoreemmasta elämänkerrasta kuitenkin enemmän. Kirjojen paremmuusjärjestykseen asettaminen on kuitenkin hieman ongelmallista, sillä ne ovat niin samanlaiset – mutta silti niin erilaiset, kuten jo jupisinkin.

Mainittakoon vielä, että Tee työtä ja rakasta on visuaalisesti varsin vaikuttava. Graafikko Timo Numminen on tehnyt hienoa työtä, ja Tove Janssonin taideteokset siihen yhdistettynä – aika sanattomaksi vetää. Kirja on sanalla sanoen niin silmittömän kaunis, että pakkohan se on jossain välissä omaankin kirjahyllyyn hankkia. Syytettäköön kirjaa ja sen runsasta valokuvastoa siis myös siitä, että koen parhaillaankin silmitöntä himoa leikata hiuskarvani polkkamalliin – à la Tove Jansson. Ehkä sitten, jos ja geenini tietäen kun olen vallan harmaapäinen.

Päivää vaille nelikuisen elämän ensimmäisen museoreissu ei tehnyt kovin suurta vaikutusta, vaan tyyppi veteli kantoliinassa sikeitä koko kierroksen ajan.

Päivää vaille nelikuisen elämän ensimmäisen museoreissu ei tehnyt kovin suurta vaikutusta, vaan tyyppi veteli kantoliinassa sikeitä koko kierroksen ajan.

Ateneumin hieno Tove Jansson -näyttely kutsui tätä bloggaajaa reilu puoli vuorokautta sen jälkeen, kun olin kirjan kannet viimeisen kerran sulkenut, ja jollain tapaa koko käynti tuntui siltä kuin olisin nähnyt näyttelyn jo ennenkin: vähän samalta oikeastaan kuin vierailu perheystävän luona ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden. Ei missään nimessä epämukava tunne, siis. Sitä paitsi sain pitkästä aikaa tuntea itseni päteväksi ja asiantuntevaksi5, kun kerroin näyttelyssä kuopuksen kummitädille tauluista ja niiden synnystä.

Tiivistettynä:
Kuka:
Karjalainen, Tuula
Mitä: Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi, 2014)
Kansi: Timo Numminen
Tuomio: 5/5 – Kertakaikkisen hieno ja monella tasolla vaikuttava elämänkerta.

1. Jälkeenpäin tosin huomasin, että varaukseni oli jo mennyt. Jostain syystä olin kirjaston asetuksista klikkaillut tekstiviesti-ilmoitukset pois käytöstä ja sähköposti oli sujahtanut suoraan roskikseen. Hieman ärsyttävää.
2. Karjalainen on taidehistorijoitsija, Westin kirjallisuustieteilijä.
3. On se sana. :D
4. Taisitte sen kyllä jo huomatakin, kun joka kappaleessa kirjoja toisiinsa vertaan…
5. Muidenkin kuin lasteni silmissä siis. ;)

Advertisements