Jansson (& Jansson): Muumit: Sarjakuvaklassikot I-VI

Tämän merkinnän myötä äitienpäivälukumaratonin kirjat on viimein käsitelty. Ei mennyt ihan kolmeakaan kuukautta!

Tämän merkinnän myötä äitienpäivälukumaratonin kirjat on viimein käsitelty. Ei mennyt ihan kolmeakaan kuukautta!

Tekstin otsikko on karvan verran harhaanjohtava, se myönnettäköön heti kättelyssä. Tässä tekstissä nimittäin käsitellään Tove Janssonin Muumit: Sarjakuvaklassikot II, IV ja V, Moomin: The Complete Tove Jansson Comic Strip I ja III  sekä Lars Janssonin Muumit: Sarjakuvaklassikot VI. Toisin sanoen luin ensimmäisen ja kolmannen niteen englanniksi, sillä joku ryökäle oli ne kirjastosta vienyt, mutta onneksi löytyivät omasta hyllystäni. Olivatpa sarjakuvan kieli ja hyllypaikka sitten mitkä tahansa, on minun myönnettävä, etten oikein osaa kirjoittaa sarjakuvista. Olen lukenut niitä jonkin verran koko kirjablogiurani ajan ja sitä ennenkin, mutta en jotenkin mukamas, noh, osaa. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, ja onhan nyt Tove Janssonin syntymästä se sata vuottakin ja muita tekosyitä!

Muumipino

Kirjoista viisi ensimmäistä ovat, kuten sanottua, sen kuuluisamman Janssonin kädenjälkeä, vaikka viidennessä Lars on ollut jo käsikirjoittamassa. Toven piirtämät sarjakuvat ovatkin visuaalisesti viihdyttävämpiä jopa kaltaiseni taideummikon puolisokeisiin silmiin. Yksityiskohtien määrä on päätähuimaava ja kekseliäät ratkaisut vaikkapa ”vain” sarjakuvan ruutujen jakamisen yhdistämisessä itse tarinaan – sanattomaksi yrittää vetää, kuulkaa. Toisaalta siinä, missä Larsin piirtämistyyli jää Toven vastaavalle jälkeen, taidan kallistua pitämään hänen tarinoistaan melkeinpä enemmän. Niissä on enemmän purevuutta, enemmän särmää.

Ei sillä, että särmästä olisi puutetta näissä sarjakuvissa. Sarjakuvat on selvästi tehty enemmän aikuisille, enemmän aikuiseen makuun, verrattiinpa niitä sitten romaaneihin tai (surullisenkuuluisaan) animesarjaan. Olen itse lukenut sarjakuvat lapsena, enkä muista niistä erityisemmin vakuuttuneeni. Jälkeenpäin ajatellen voisin ehkä hieman jupista, ettei niiden paikka olisi lastenosastolla laisinkaan. Sarjakuvien yhteiskuntakritiikki ja silmittömän herkullinen sarkasmi eivät ainakaan alakouluikäisten joukosta kovin suotuisaa lukijakuntaa taida löytää. Ei, sarjakuvien Muumit ovat lapsilukijoille varsin kulmikkaita paitsi ulkoasultaan myös luonteeltaan. Muumimamma ei ole aivan yhtä lempeä ja kärsivällinen kuin romaaneissa: hän muistuttaa ajoittain hälyttävästi oikeaa äitiä. Muumipeikkokaan ei jotenkin ole aivan yhtä sympaattinen kuin lapsellisemmissa versioissa. Onneksi Pikku Myy ja Niiskuneiti sen sijaan ovat juuri sellaisia kuin ”pitääkin”.

Useamman sarjakuvakokoelmateoksen luku-urakassa kävi tuskallisen selväksi, miten paljon tarinoiden taso vaihtelee. Ehkä Toven väsyminen taloudellisesti turvallisen sarjakuvapiirtämisen armottomiin deadlineihin pääsee ajoittain pintaan. Sarjakuvia lukiessani en osannut tätä epäillä, mutta päästyäni Boel Westinin kirjoittamassa upeassa Tove Jansson -elämänkerrassa juuri tähän vaiheeseen Toven elämässä, jouduin1 selaamaan osan sarjakuvista läpi uudemman kerran kyllästymisaspekti ja pakonomainen velvollisuudentäyttämisasenne lukulaseissani, ja uskallan ehkäpä seisoa tämän hypoteesini takana. Omat suosikkisarjakuvanikin osuvat joko ensimmäisiin kirjoihin (erityismaininta sarjakuvalle ”Aloitamme uuden elämän”, joka löytyy toisesta niteestä) tai ovat enemmän tai vähemän Larsin kynäilemiä.

Kaikki jatkoyritykseni analysoida millään tasolla sarjakuvia näkyvät tyssäävän alkutekijöihinsä, joten en enää edes yritä. Sen sijaan totean Muumi-sarjakuvien olevan herkullinen tapa syventää Muumi-tietouttaan, sillä vaikka ne osittain menevät ristiin ja rastiin romaanien kanssa, tuovat ne ihanan, aikuismaisemman ulottuvuuden lukukokemukseen. Ei sillä, että romaanitkaan liian lapsellisia olisivat, mutta lapsellisuuden elementti jää mielestäni sarjakuvissa kauemmas taustalle. Ihastuttava Muumi-filosofia toimii melkeinpä muodossa kuin muodossa niin hienosti, että kehnoimmatkin kertomukset ovat oikeastaan täysien pisteiden arvoisia.

Tiivistettynä:
Kuka:
Jansson, Tove
Mitä: Moomin: The Complete Tove Jansson Comic Strip, Vol. 1-5
Suomeksi: Muumit: Sarjakuvaklassikot I-V

Kuka: Jansson, Lars
Mitä: Moomin: The Complete Tove Jansson Comic Strip, Vol. 6
Suomeksi: Muumit: Sarjakuvaklassikot VI

Tuomio: 5/5 – Kokonaisuutena ehkäpä täydellisin sarjakuva ikinä, olkoonkin, että tuomitsijan mielipide on kaikkea muuta kuin objektiivinen. (Onko muunlaisia mielipiteitä edes olemassa kuin subjektiivisia? Ei.)

1. Hih, kova kohtalo. Voitte vain kuvitella, miten vastentahtoisesti urakkaan tartuin. ;)

Kuva: © Moomin Characters™ / http://tove100.fi

Kuva: © Moomin Characters™ / http://tove100.fi

P.S. Blogisti pahoittelee merkinnän visuaalista töksähtelevyyttä. Kuvat ovat maratonkuvitusta suoraan Instagramista. ”Oikea” kamera on teillä tietämättömillä jossain näiden kesälomareissujen (monikko!) jälkeisten laukku- ja pyykkivuorten keskellä.

Mainokset