Tonttu goes elokuvat: Tähtiin kirjoitettu virhe



Perjantai oli yhden sortin juhlapäivä. Minä pääsin ensimmäistä kertaa kaupungille ylhäisessä yksinäisyydessäni (sisäänrakennettua vauvaa ei lasketa seuralaiseksi) sitten helmikuun lopun. Aika mainiota, vaikka itse sanonkin! Porkkanana ”Pärjäättekö te nyt varmasti?”-kysymyksiä vielä ovenraosta (kolmen lapsen isälle…) huudelleelle äiti-ihmiselle toimi Tähtiin kirjoitettu virhe – tai siis sen elokuvaversio, johon meikäbloggari sai Blogatin kautta vapaalipun SF Film Finlandilta.

Lapseton kolmetuntinen ei kuitenkaan ollut ihan lapseton: paria nelikymppistä äiti-ihmistä ja minua lukuun ottamatta ahtautui saliin hirmuinen lauma teinejä. Enpä ole hetkeen tuntenut itseäni niin vanhaksi, sanonpa vain. Toisaalta ikä tuo tietyn sorttista viisauttakin muassaan. Siinä missä teineillä oli leffaeväinä kivennäisvesi- tai light-limu-pullo ja tikkari tai kaksi, kannoin minä tyytyväisenä saliin kohtuuttoman kokoisen pahvimukillisen limua ja ison kasan poppareita, joihin ripottelin varmuuden vuoksi vielä hirmuisen määrän voimaustetta. Popparit kun ovat puoli leffaa! Niin, eikä minulla ole linjoja, joiden puoleta pelätä.1 Hoh!

Ja se elokuva sitten! Se ei ollut oikeastaan lainkaan pöllömpi kirjafilmatisointi. Nuoret näyttelijät hoitivat hommansa hienosti vanhemmista puhumattakaan. Tarinaa oli tietenkin kirjaan verrattuna typistetty varmaankin ihan sopivasti, vaikka minusta se paljolta tuntuikin. Sama juttu aina kirjaleffojen kanssa. Tähtiin kirjoitetusta virheestä oli kuitenkin kadonnut juuri niitä inhorealistisia kohtia, jotka nostivat kirjan pisteitä silmissäni. Ymmärrän asian elokuvan tekijöiden vinkkelistä, mutta salaa olen sisälläni hieman surullinen silti. Elokuva oli muutenkin jotenkin kirjaa söpöilevämpi ja vähemmän särmikäs.

Särmän puutteesta ei voi ainakaan syyttää Hazelia näyttelevää Shailene Woodleytä. Hän hoitaa osansa kunnialla ja on sanalla sanoen upea. Ehkä vähän liiankin upea: olisin suonut näkeväni kunnon kortisoniturvotukset, kerta! Taitaa mennä taas sinne inhorealisminihannointipuolelle, hmm? Jos Hazel oli kauniimpi kuin olin kuvitellut, oli Augustuksena vaikuttanut Ansel Elgort taas, noh, liian babyface. Leffaversion Gus olisi kaivannut särmää suupielessä roikkuvaa tupakkaa enemmän, tykkään minä, mutta toisaalta herra Elgortin silmäkulmassa on Juuri Sellainen Pilke, joka sai salin teiniosaston huokailemaan alusta asti. Sitä2 se on, kun vanhaksi tulee. Oli miten oli, minusta Hazel oli liian hyvä, mutta Gus vastakohtaisesti liian inhimillinen. Ugh.

Willem Dafoen van Houten on yksi niistä tekijöistä, joissa koin elokuvan vähän epäonnistuvan. Ensinnäkin Dafoen van Houten oli jotenkin rappioromanttinen eikä ollenkaan niin iljettävä kuin kirjan perusteella kuvittelin. Toisekseen kirjan loppua oli lyhennelty elokuvaversioon sen verran reippaasti, että siinä sivussa tehtiin puolivahingossa van Houtenista paljon parempi tyyppi, kuin mitä hän kirjassa oli. Kiukutti, sanonpa vain! Toisaalta Dafoe on yksi suosikkinäyttelijöistäni, joten kovin ponnekkaasti en jaksa kritisoida tätä.

Laura Dern ja Sam Trammell tekevät upeat roolisuoritukset Hazelin vanhempina, olkoonkin, että jälkimmäisen kohdalla en aivan onnistunut pääsemään eroon True Blood -välähdyksistä. Gusin vanhemmat olivat elokuvassa pienemmässä roolissa kuin kirjassa, ja niinpä he jäivätkin selkeästi Hazelin vanhempien varjoon. Mainittakoon, että Laura Dern onnistui ainoana tekijänä koko elokuvassa saamaan silmäni kostumaan.

Niin. Minä en itkenyt vieläkään. Koko muu sali tuntui kyllä nyyhkyttävän viittä vaille hysteerisesti, ja vessajonossa hieman sisälläni hymähtelin meikkiraitaisille teinikasvoille. Minä olin varautunut elokuvaelämykseen nessupaketilla ja jättämällä silmämeikin tekemättä. Teinit uskaltavat elää vaarallisemmin. Ilmeisesti siis tiinavistbackojen lopullinen kyynistyminen tapahtuu siis jossain 316 ja 328 ikäkuukauden välillä, sillä tämän elokuvan pitäisi kaiken järjen mukaan kyllä itkettää.

Tahdon vielä mainita, että vasta elokuvan myötä ymmärsin Anne Frankin roolin tarinassa. Kirjaa lukiessani ohitin jollain tapaa koko homman ja ajattelin päähenkilöiden suuntaavan Anne Franks Huisiin vain, koska se on sopivassa paikassa ja/tai sopivan portaikkoinen alleviivatakseen Hazelin reippautta kovan kohtalonsa edessä. Tunsinpa itseni tovin vähän tyhmäksi.

Älkää hämääntykö nillityksestäni. Minä olen kirjapuristi. Minä tahtoisin elokuvaversioiden olevan täysin uskollisia kirjoille. Aina. Tyhmää, tiedetään, mutta minkäs sille mahtaa. Tähtiin kirjoitettu virhe on vallan mainio elokuva. Se on alkuperäisteokselle uskollinen, ja alkuperäisteos itsessään on selvästi keskivertoa parempi nuorisoromaani. Tarinassa on sitä kuuluisaa jotain, eikä se ole elokuvaversiostakaan tipahtanut, vaikka sitä ehkä onkin vähän matkan varrella karissut pois, kun isompia särmiä on hiottu. Nuoret näyttelijät ovat taitavia ja kauniita, kuten traagisissa romansseissa asiaan kuuluu, ja konkarikaarti tukee heitä mahtavasti.

4/5

1. Joo, joo. Siitä ei ole niin pitkä aika, kun minäkin valitsin leffaevääksi tikkarin budjettisyistä.
2. Lue: ”tätä”.

Mainokset