Jansson: Moomintroll and the End of the World

Moomintroll & the End of the World

Tove Janssonin syntymästä tulee kesällä kuluneeksi sata vuotta, ja tätähän tulee juhlistaa tavalla jos kolmannellakin – eikä vähiten kirjablogeissa. Minä ajattelin alkuvuodessa toteuttaa blogissani kuukausittaisia Jansson-pläjäyksiä, mutta niin vain on vuodesta vierähtänyt melkein puolikas ilman ensimmäistäkään Tove-tekstiä. Parempi kuitenkin myöhään kuin milloinkaan, vai mitä? Tällä hetkellä minulla on työn alla Boel Westinin Tove-elämänkerta Tove Jansson – Ord, bild, liv, ja lähitulevaisuudessa toteutettavalle (puoli)lukumaratonille olen yrittänyt kahmia Muumi-lukemistoa jos jonkinlaista. Kyllä tämä tästä vielä juhlaksi muuttuu, kuulkaapas!

Kuva: © Moomin Characters™ / http://tove100.fi

Kuva: © Moomin Characters™ / http://tove100.fi

Anna Rotkirchin ja Trygve Söderlingin toimittamalla kirjasella on varsin vaikuttava nimihirviö, joka kuitenkin kertoo minua huomattavasti tehokkaammin, mistä on kyse: Moomintroll and the End of the World: Tove Jansson’s first Moomin comic strip with essays on her life and work. Ny tid -lehdessä nimellä ”Mumintrollet och jordens undergång” jatkokertomuksena ilmestynyt sarjakuva oli todellakin Janssonin ensimmäinen Muumi-sarjakuva, joskin Muumi-romaaneja oli julkaistu jo aiemmin. Sarjakuvan kerrotaan olevan kopio kopiosta, jota on sen heikon kunnon vuoksi hieman fiksaillut graafikko Lena Malm.

Kirjan kaksi ensimmäistä sisältökolmannesta muodostuvat itse sarjakuvasta: (ruotsinkieliset) alkuperäistekstit ovat näkyvissä kuvissa, ja alla juoksee Peter Martenin vaikuttava englanninkielinen käännös. Janssonin ruotsi on miellyttävän vanhanaikaista jopa sarjakuvan alkuperäisen ilmestymisajankohdan (1947-48) huomioiden, ja englanninnos huomioi tämän ihastuttavan uskollisesti. Oppipa tämäkin ex-nordisti-anglisti vallan uusia (ja arkaaisia) sanoja tekstin sidostamiseen!

SAMSUNG CSC

Kirjan viimeinen kolmannes puolestaan muodostuu kuudesta esseestä, joista ensimmäisessä taiteilija Jansson itse kertoo ensimmäisen Muumi-sarjakuvan synnystä. Minä nautin näiden esseiden lukemisesta suunnattomasti, olkoonkin, että kaltaiselleni entiselle ruotsinopiskelijalle on varsin vaikeaa lukea muumiesseitä in English, kun opiskeluvuosina tuli kahlattua moisia läpi sivu jos toinenkin yksinomaan på svenska.

Moomintroll and the End of the World eroaa jokusen pykälän vähän aiemmin ilmestyneestä Muumipeikosta ja pyrstötähdestä paisi formaatiltaan ja yksityiskohdiltaan myös juoneltaan, vaikka teokset melkein identtiset Muumilaaksoa uhkaavine pyrstötähtineen ovatkin. Sarjakuva on selkeästi enemmän aikuiseen makuun kirjoitettu, kuten kirjasen esipuhekin huomauttaa: se sisältää enemmän aikuisten huumoria, kiroilua ja rankempaa juhlintaa (!), ja loppuratkaisutkin eroavat toisistaan hieman! Tofsla ja Vifsla (eli Tiuhti ja Viuhti) ovat erinomainen esimerkki siitä, miten komeetta-aiheiset Muumi-teokset toisistaan eroavat. Romaanissahan hahmot eivät ollenkaan ole mukana toisin kuin sarjakuvassa. Ulkomaankieltä1 puhuvat pikkutyypit nimittäin kiroavat kuin vanhat merimiehet, mikäli mokoma ruotsiksi ylipäätään edes onnistuu. Minä äitimoodissani kiinnitin huomiota siihen, että muumiperheen lapsetkin istuvat pöydän ääressä juomassa konjakkia, kun nyrpeä filosofi Piisamirotta iloliemen vauhdittamana kerto lähestyvästä maailmanlopusta. Aika hurjaa! Niin, ja onhan romaanin Nipsukin on korvautunut isällään, Hosulilla (Rådd-djuret), ainakin, mitä nimeen tulee.

SAMSUNG CSC

Sarjakuvaa selaillessani kiinnitin tavoilleni uskollisena huomiota Suuriin Olennaisuuksiin, kuten siihen, miten Jansson käyttää valovuotta nopeuden yksikkönä ja viittaa Mörköön maskuliinisella pronominilla. Hämärien muistikuvieni (ja Wikipedian) mukaan Mörkö oli romaaneissa naaras ja mukamas ainoa lajiaan. Jos on olemassa uros-Mörkökin, olisiko mahdollista, että joskus jossain juoksentelisi katras lapsi-Mörköjä? Huvittavaa on se, miten sarjakuva vienosti heijastelee Ny tid -lehden asemaa poliittisen kartan vasemmalla puoliskolla vaikkapa silloin, kun Rådd-djuret havittelee itselleen jalokiviä, mutta kohtaakin pelottavan hirviön: ”det ODJUR som vakar över alla ägodelars förbannelse”. Toisaalta, kuten esseeosastollakin useampaan otteeseen huomautetaan, lehden lukijakunta ärsyyntyi minua ilahduttaneesta yksityiskohdasta: Muumipappa nimittäin lukee Monarkistbladet-lehteä. Mielestäni vuosikymmenten takaisten vasemmistolaisten hikeentyminen on kuitenkin ollut turhaa, sillä Jansson antaa samassa ruudussa jo perustelun Papan epäproletariaaniselle lukemistolle: Muumiperhe on nimittäin Egyptin faaraoiden jälkeläisiä ja siten yhden sortin monarkkeja itsekin!

Moomintroll and the End of the World on muumifanille pakollista luettavaa paitsi historiallisen arvonsa myös sen itsensä, muumien vuoksi. Muumi-sarjakuvat edustavat aivan toista näkökulmaa Muumilaaksoon kuin sinällään tolkuttoman ihanat romaanitkin, ja aikuislukija saa molemmista irti aivan eri tavalla ulottuvuuksia: ainakaan minä en muista nykyisenkaltaisia kicksejä saaneeni, kun alakouluikäisenä Muumi-sarjakuvakirjoja lähikirjastosta kotiin kuljetin. ”Mumintrollet och jordens undergång” ei kuitenkaan siihen sarjakuvapinoon kuulunut. Sarjakuva suomennettiin vasta 2007, jolloin se ilmestyi nimellä Maailmanloppu tulee! Tove Janssonin ensimmäinen muumisarjakuva 1947-48.

Tiivistettynä: 
Kuka: Jansson, Tove
Mitä: Moomintroll and the End of the World: Tove Jansson’s first Moomin comic strip with essays on her life and work (Tigertext AB/NyTid, 19747-48/2008)
Toimittanut: Anna Rotkirch ja Trygve Söderling
Tuomio: 4/5 – Helmi helmien joukossa, joskaan ei ehkä kaikkein parasta Janssonia.

1. ”’Hejsla på dejsla! […] Tacksla såå mycksla!’ Men ingen förstod dem; ty de talade utländska.” Onneksi joukkoon liittyy myöhemmin tulkiksi Niiskuneiti, joka naisellisen intuitionsa ansiosta ymmärtää ulkomaankieltäkin!

Mainokset