Pohjolan lasten Raamattu

Pupujussi askarteltiin maxi-Hama-helmistä,
joita on arvottavana toisessa blogissani.

Pohjolan lasten Raamattu on varsin mielenkiintoinen lajinsa edustaja – ja tämä on kohtuullisen iso kehu ihmiseltä, joka tykkää lasten Raamatuista! Kyseessä on pohjoismainen yhteistyö parhaimmillaan: kuusi pohjoismaista kustantamoa, 15 kertojaa ja yhtä monta kuvittajaa ovat yhteistuumin modernisoineet 68 klassista raamatunkertomusta lähtökohtanaan lasten maailma ja lasten kysymykset.

Kertojien ja kuvittajien suurenpuoleinen määrä tuo mukanaan monensorttista jännää. Vaikka sekä modernisoitujen kertomusten että kuvituksen laatu on kauttaaltaan mainiota, vaihtelevat tyylit molemmissa niin, että heikompaa saattaisi hieman hirvittää. Kerrontatyyli saattaa silmänräpäyksessä sivua käännettäessä vaihtua suurpiirteisemmästä ja suoraan sanottuna viihdyttävämmästä pikkutarkempaan ja, noh, kunnioittavampaan. Kaikkein ryppyotsaisimmille mörököllikonservatiiveille kirjaa en ehkä uskaltaisi suositella, sen verran vapauksia toiset kertojat ovat tekstien suhteen ottaneet. Tämä semiryppyotsa sai lisäryppyjä otsaansa oikeastaan vain uudelleen sanoitetusta Isä meidän -rukouksesta, eli aika vähällä mielipahalla selvittiin. Oli miten oli, varsinkin tanskalaiset tuntuvat ottaneen varsin rennonletkeän lähestymistavan, jossa vaikkapa Jeesus voidaan rinnastaa röntgenkatseensa ansiosta (!) Teräsmieheen, kun taas suomalaiset ja hieman yllättäen islantilaiset tuntuvat ottavan uudelleenkertomisurakkansa huomattavasti vakavamielisemmin. Ja kyllä, myönnettävä se on, minä sain ihan tolkuttomat kicksit, kun yritin arvuutella kertojan kansallisuutta yksinomaan tekstin perusteella. Uuteen Testamenttiin päästyäni aloin olla hommassa jo varsin hyvä, vaikka itse sanonkin!

Pohjolan lasten Raamatun kuvitus ansaitsisi rivitolkulla analysointia ja suitsutusta. Minä olen valitettavasti aivan liian epävisuaalinen ihminen niitä rivejä kirjoittamaan. Manga-henkinen Salomo ja lootusasennossa meditoiva Jeesus nostattivat hieman kulmakarvojani, mutta mikäpä siinä! Tarkoitushan on tuoda vuosituhansia vanhat tekstit nykypäivään ja -maailmaan, eikö totta? Joukkoon mahtuu herkempiä, pyhäkoulusta muistuttavia vesivärityylisiä kuvia, klassisen kirkkaita ja yksinkertaistettuja lastenraamattukuvituksia, sarjakuvatyylejä, Jeesuksen ja opetuslapset eläiminä esittäviä versioita – lähes kaikkea, mitä sinänsä liberaalit pohjoismaalaiset nyt vain keksivät. Omaksi suosikikseni nousivat tanskalaisen Mette Marcussenin kuvitukset luomiskertomuksen, syntiinlankeemisen ja Johanneksen ilmestyksen sivuilla.

Kertomukset ovat pääasiassa varsin pitkiä, kun otetaan huomioon kyseessä olevan lasten Raamattu. Toisaalta kertojien ja kertomusten vaihtuessa vaihtelevat myös pituudet, eikä pituus aina tunnu korreloivan kertomuksen näennäisen tärkeyden kanssakaan. Meillä koelukijoista vanhempi, likemmäs nelivuotias naskali hämääntyi yllättävänkin paljon kuvitustyylin muuttumisesta ja tuntui keskittyvän liiankin kanssa juuri kuvien ihmettelyyn. Välillä kerrontakin kävi nuoren herran mielestä ”liian tosi oudoksi”, kuten vaikkapa syntiinlankeemiskertomuksen lopulla:

Jumala ajoi Aadamin ja Eevan pois kotoaan. Äkkiä he olivat yksin keskellä suurta planeettaa. Sohvaryhmä heillä oli, sellainen tuntemattoman tryffelieläimen nahalla päällystetty, sekä sohvapöytä, sellainen elämän rannoilta löydetty.

Vaikka jälkikasvu ei aivan täysin vakuuttunutkaan, minä pidin Pohjolan lasten Raamatusta silmittömästi. Tyylien vaihtelu toi mieleen ihan jo sen useamman vuosisadan aikana kerrostuneen alkuperäisteoksenkin. Kielitieteilijäminääni hymyilytti, kun hoksasin kielitieteilijöiden lempikertomuksen, sen Babylonin tornista kertovan, näyttävänkin vallan tornilta. Hoh! Erityismaininnan ansaitsee myös se, ettei hommaa jätetä kesken. Pohjolan lasten Raamattu porskuttaa aina Johanneksen ilmestykseen asti sen sijaan, että monien lajinsa edustajien tapaan päättyisi jo pääsiäisen tapahtumiin tai Jeesuksen ylösnousemukseen. Jes!

Tiivistettynä:
Mitä: Pohjolan lasten Raamattu (Lasten Keskus ja Kirjapaja, 2014)
Tuomio: 5/5 – Kertakaikkisen upea ja kattava lastenraamattu niin kerronnallisesti kuin visuaalisestikin. Silmitön sääli ja surku, että jälkikasvuni on pykälän verran turhan nuorta arvostaakseen sitä sen ansaitsemalla tavalla.
arvostelukappale

 

Advertisements