Ensimmäisen vuosineljänneksen tuloskatsaus (ja vähän kuulumisia)

Maaliskuun vaihtuessa huhtikuuksi oli tästä vuodesta lusittu jo neljännes, ja tämän kirjablogistin luettujen kirjojen lista on aika – noh, kauniisti sanottuna aneeminen. Nimekkeitä moisella listalla on nimittäin vain neljä, mikä on aika paljon vähemmän kuin alkuvuodesta osasin pelätäkään. Niin se vain oli kuitenkin taivuttava kropan prakatessa eli suomeksi sanottuna fyysisten vaatimusten edessä: loppuraskaus oli tällä kertaa erityisen koetteleva komplikaatioineen kaikkineen, kaksi jaloissa pyörinyttä lasta uhmatuhmasivat ja muutenkin söivät energiaa enemmän kuin äitiensuojelusäädökset sallivat, ja miten sen möhömahan kanssa olisi muka voinut löytää mukavan lukuasennon, kun mukavaa yhtään-mitään-asentoa ei tuntunut olevankaan: istuessa kolotti, seistessä särki ja makoillessa jomotti.

Kuten kuitenkin tuolla Kalmantanssin kommenteissa ehdin jo todetakin, raskausvaivat ovat historiaa. Raskausmyrkytys eteni maaliskuun puolivälissä siihen pisteeseen, että synnytys käynnistettiin, ja 18. päivän iltana syntyi varsin vauhdikkaasti meidän perheeseemme toinen tyttölapsi. Suloinen, sirpsakka ja julmetun kovaääninen ja -kovapäinen lapsi, kaikin puolin terve ja täydellinen, vaikka itse sanonkin. Äiti-ihmisenkin verenpaineet saatiin varsin nopeasti synnytyksen jälkeen oikeille sataluvuille, ja nyt vajaat kolme viikkoa myöhemmin alkaa olo olla kaikin puolin varsin mainio, vaikka silmäluomet vähän lupsuvatkin ja tajunnantaso hurjasti päivästä toiseen vaihteleekin.

Lukemis- ja erityisesti bloggailuaika on kuitenkin nykyasetelmassa varsin vähissä, kuten kaikki muukin millään muotoa edes etäisesti vapaankaltainen aika. Lapsiluvun kasvettua 1,5-kertaiseksi, on pyykin määrä vähintään kolminkertaistunut, ja muutenkin kotihommat ja muut aikuisuuden (ja erityisesti äitiyden) tylsemmät velvoitteet tuntuvat välillä vallan ylitsepääsemättömän työläiltä. Sitä paitsi tapaavat silmäluomeni muurautua automaattisesti umpeen heti, kun vapaahetken saan. Kumma juttu kaikkiaan. Hoh. Lisäksi kuopuksen varsin epäsäännölliset ateriointivälit (jotka voivat olla mitä tahansa viiden minuutin ja neljän tunnin välillä) luovat osaltaan jännitystä elämään: ehdin aloittaa blogin päivittämisen, mutta saanko virkettäkään viimeisteltyä?

Oli miten oli, ennen synnytystä ehdin lepäillä sairaalassa vuorokauden verran tarkkailtavana, ja siinä ajassa sain luettua yhden kirjan, josta pitäisi tännekin kirjoitella, kun muistan vielä edes vähän jotain: ei sillä, että Sophie Kinsellan Himoshoppaajan salaisten unelmien kaltaisesta akkainromaanista mitään kovin syväluotaavaa analyysia kai saisikaan aikaiseksi, vaikka kuinka olisi skarppina. Lisäksi uudenlainen arki alkaa asettua hiljalleen uomiinsa ja jonkin sortin alkeellinen päivärytmikin löytyä myös vastasyntyneen sisäisestä kellosta, joten eiköhän tässä pian taas ehdi lukea muutakin kuin niitä noin neljää isompien lasten suosikkikirjaa, jotka kaikki asianosaiset osaavat jo ulkoa etuperin ja takaperin ja joita siksi on niin kiva lukea iltasaduksi. Ensi viikolle on suunnitteilla kirjastoreissua, joten ehkäpä, ehkäpä tämäkin blogi loppuraskauden ja vastasyntyneen aiheuttamasta koomatilasta alkaa nostaa päätään, kuten allergiaoireet alkukeväästä ja muita huonoja rinnastuksia.

Advertisements