Laine: Outo sota: Sodankäynnin kummallisuuksia

Tarkoitukseni oli juhlistaa eilistä Runebergin päivää kirjoittamalla vasta loppuun lukemastani Vänrikki Stoolin tarinoista ja leipomastani Runebergin kakusta, mutta elämä tuli taas väliin. Tämän blogistin raskaus on nimittäin siirtynyt näemmä siihen pisteeseen, jossa ajankäyttöni suuntautuu maanisen siivoamisen ja järjestelyn sijasta uniminuuttien ja -tuntien pankittamiseen. Suomeksi sanottuna nukahdin kolmena peräkkäisenä iltana kirja tai puhelin naamallani, enkä eilen jaksanut silkalla kiukulla paukuttaa kirjan jälkimmäistä puolikasta läpi, vaikka olisi ollut se kakkukin kuvitusmateriaaliksi.

Jotta blogi ei vallan täyttyisi Tarinatorstai-turinoista ja blogitekstien luonnosjono kasvaisi kilometriseksi, aloitan kuitenkin aamuni (minähän sanoin nukkuvani paljon!) korkkaamalla Ihminen sodassa -lukuhaasteesta raportoinnin. Taannoisella kirjastokierroksella kahden kiukkuisen kakaraattorin kanssa ehdin sen verran kiertää aikuisten tietokirjapuolta, että nappasin mukaani yhden nimen ja kannen perusteella mielenkiintoiselta vaikuttavan kirjan haastetta varten. Tämä kyseinen kirjanvalintataktiikka on aina hieman riskialtis, jos ja kun takakansikin jää vilkaisematta. Niinpä Henrik Laineen Outo sota: Sodankäynnin kummallisuuksia osoittautuikin enemmän siaksi säkissä kuin helmeksi kirjastokassissa.

Laineen vähän yli satasivuinen kirja koostuu anekdooteista, sitaateista, luvuista ja muusta nippelitiedosta. Vaikka tämä tietopläjäys käsittelee varsin kattavasti koko ihmiskunnan sotahistorian antiikista kylmään sotaan ja vähän pidemmällekin, jää siitä ymmärrettävästi varsin vähän sanottavaa. Kirjan varsin hajanainen ja pomppiva rakenne yhdistettynä tiedon typerryttävään määrään jättivät ainakin tämän lukijan pään vähän enemmänkin pyörälle. Pohdiskelin myös, onkohan aika – tai pikemminkin internet – ajamassa tämäntyylisten nippelitietokirjojen ohi. Onhan tämä sotahistoriafanille ihan mukava pieni hakuteos hyllyssä, mutta toisaalta se ei pureudu mihinkään tiettyyn aikakauteen tai sotaan tarpeeksi syvästi, jotta siitä varsinaista hyötyä olisi. Samat tiedomäärä ja paljon enemmänkin on kuitenkin saatavilla muutaman puhelimen ruudun tökkäyksen tai tietokoneen näppäimistön tönäisyn päässä 24/7. Toisaalta kuvittelisin kirjalle löytyvän lukijoita vaikkapa yläkouluikäisten sotafanien ja Korkeajännitys-tyyppien parista. Olettaen toki, että nykyteinipojat mitään lukevat…

Vuonna 2006 ilmestynyt Outo sota ei monien kaltaistensa tapaan sorru liikaan maailmansotien jankkaamiseen, vaikka toisaalta pitkälti eurooppalaiseen ja pohjoisamerikkalaiseen sotahistoriaan keskittyykin. Angloamerikkalainen yleishapatus kuitenkin leimaa kirjaa pitkälti englanninkielisten sitaattien määrän ja laiskahkon kääntämisen muodossa. Esimerkiksi taistelukaasujen kemialliset nimet on ilmoitettu vain englanninkielisissä kirjoitusasuissaan, vaikka ne ovat suomeksi lähes identtisiä: minua ainakin häiritsee lukea muutoin suomenkielisen tekstin joukossa dichlorethylsulphidesta dikloorietyylisulfidin (eli sinappikaasun) sijasta. Ymmärrän, että englanninkielisten kirjoitusasujen tunnistamisesta on hyötyä, mutta eikö olisi riittänyt niiden ilmoittaminen vaikkapa suluissa?

Myönnän auliisti olevani vähän epäsuotuisaa maastoa Oudon sodan tapaisille kirjoille. Vaikka olenkin kiinnostunut sotahistoriasta, olen lapsena leikkinyt enemmän muovisotilailla kuin Barbie-nukeilla ja pidän nippelitiedosta, en kuitenkaan katso kuuluvani kirjailijan hehkuttamaan Korkeajännitys-jengiin, johon kirjailija auliisti itsekin myöntää lukeutuvansa. Kirjan kahdesta kuvitussivurykelmästä se selvästi mielenkiintoisempi koostui pitkälti erilaisista toisen maailmansodan aikaisista propagandajulisteista ja -teksteistä, kun taas se toinen oli ihan oikeasti pelkkiä Korkkari-kansia. Miksi, oi miksi? kysyy tämä bloggari. Visuaalinen anti kun jäi (kerrankin!) kirjasta parhaiten mieleen.

Kaikesta nillityksestäni huolimatta kirja on sinänsä mielenkiintoinen, vaikkei siitä paljoa käteen jäänytkään, ja toimi varsin hyvänä pohjustuksena Ihminen sodassa -lukuhaasteen tuleville taisteluille, jotka jatkuvat kohtuullisen pian Runebergin klassikko-Vänrikin parissa. Olettaen siis, että maltan nukkumisen sijasta lukea.

Tiivistettynä:
Kuka: Laine, Henrik
Mitä: Outo sota: Sodankäynnin kummallisuuksia (WSOY: 2006)
Tuomio: 2/5 – Nippelitiedon multihuipentuma Korkeajännitys-fanille, jonka funktio meille muille kuolevaisille jää vähän mysteeriksi.

P.S. Illemmalla luvassa jotain sodankäynnille vastakohtaista menoa Tenavain Tarinatorstain parissa. Mukana on myös tarkempi kuvaus tuosta vähintään kaoottisesta kirjastoreissusta, josta tässäkin merkinnässä maltoin mainita. ;)

Advertisements