Jouluterveisiä sekä yksinoikeudella: Joulusatu

Joulu tulla jolkotti, ja tämäkin blogisti heräsi viimein kinkkukoomastaan naputtamaan pienet elonmerkit blogiinsa. Vaikka työrupeaman ja sateisen sään johdosta joulutunnelma oli pakkasen puolella – toisin kuin ulkoilma – tuli tästäkin lopulta varsin kelvollinen joulu. Saarioisten äitien sapuskat ja tunnelmavalaistus pelastavat paljon! Ensi joulunakin tai miksei koko vuonnakin voisi yrittää noudattaa piispa Irja Askolan neuvoa ja olla armollisempi itselleen: kaikki kun tapaa järjestyä, vaikkei sitten menisikään ihan niin kuin Strömsössä tahi Avotakassa.

Joulutunnelmaa ylläpitämään ”Hys, äiti lukee nyt!” tarjoaa lukijoilleen sekä satunnaisille vierailijoille yksinoikeudella ainutlaatuisen ja autenttisen joulusadun, jonka takaa löytyy 3,5-vuotias esikoislapsi esikoiskirjailija esikoiskertoja ja tämän äitinäkin tunnettu kirjuri. Kirjailija on kertonut pyynnöstä1 tonttutarinan, josta väännettiin yhteistuumin myös paperiversio kirjailijan Britannian yleiseen suuntaan karanneelle kummitädille joululahjukseksi. Valitettavasti kusti keksi polkea (uida?) välimatkaa hieman ennakoitua pidempään, eikä hengentuotos ihan ajoissa vastaanottajalle ehtinyt. Josko se sitten tätä kautta hieman välittäisi pikkujätkän joulutunnelmia.

Joulusadun kieliasu noudattaa mahdollisimman pitkälti alkuperäistä, ts. kirjuriblogistiäiti ei ole lähtenyt korjailemaan satunnaisia taivutuskömmähdyksiä tai väärin äännettyjä sanoja (esim. kepsutti, ketsuppi). Pientä jaottelua ja selvennystä kustannustoimitusvaiheessa on kuitenkin tehty sen lisäksi, että kertomukseen on lisätty kirjailijan äännevarastosta puuttuva /r/-äänne.

3,5-vuotiaan näkemys (punaisesta) joulutähdestä
ruskeassa ruukussa, jota kiertää punainen nauha.

 

Olipa kerran kaksi tonttua. Sillä toisella oli kuusihattu ja toisella oli tonttulakki. Ne oli semmosia lapsitonttuja, ei niillä ollut partaa. Ne oli tyttö- ja poikatonttu. Siellä oli kylmä siellä ulkona, mutta oli vähemmän lunta. Ei ollut yö, kun oli kyllä jo aamu, mutta sitten oli silti vielä vähän pimeetä. Ei näkyny tähtiä eikä pilviä, pilvet liikkuu kun tuulee niin kovaa. Ne tontut käveli tonne päiväkodin pihalle, niillä oli helikopteri siellä parkissa. Se oli monta väriä, oli ainakin punaista ja toista punaista. Sillä helikopterilla ne menee tonnepäin ja katsoo kerrostalojen ikkunoista, että lapset on kiltisti. Ne on vähän näkymättömiä, tai ainakaan isi ei näe niitä. Tosta meni yks tonttu just! 
 
Jos lapset on kilttejä tai tuhmeita, ne tontut soittaa joulupukille. Sitten tuhmat saa vähemmän lahjoja. Ei Joulupukki suutu silti, vaikka olisi tuhma. Äiti suuttuu. Ne tontut tykkää jouluruuasta. Ne syö porkkanalaatikkoa ja kalakeittoa ja riisipuuroa ja kinkkua ja salaattia – ja pitää olla kepsuttia kanssa! Ja piparkakkuja ja joulutorttuja jälkiruoaksi sitten. Ne syö sipuliakin. Niillä on kakkuakin! Jos se tonttu syö liikaa, se kasvaa valtavaksi hirviöksi. Tai sitten sille vain tulee yhtä iso maha kuin äidillä. 
 
Tontut käy joulusaunassa. Ne istuu siellä penkillä ja ne heittää tosi kuumat löylyt. Kiuas sanoo: ”Tssss!” (Vähän niin kuin bussi.) 
 
Sitten on joulukuusi. Ne tontut kiipeää sinne, kun ne on höpsöjä. Sitten tippuu koristeita. Ensin kuusi pitää koristella ja laittaa palloja ja joululamppuja, mutta jos ne tippuu, se on tontun vika! Sitten kun se Joulupukki tulee, tontut katsoo joulukuusesta. Jouluyönä tontuilla on uusi syömisaika. Sitten ne menee kiltisti nukkumaan.  

Sen pituinen se!

Näin jouluisalta näytti Tampereen Keskustorilla
vielä itsenäisyyspäivän tienoilla.
Vaan kuinkas sitten kävikään?

Näillä sanoilla ja näillä tunnelmilla vetäytyy blogisti lahjakirjaansa (Pelon Jokapäiväinen elämämme) lukemaan ja harjoitussupistuksia glögillä hillitsemään miehen ystävällisesti roudattua jälkikasvun anoppilaan. Palailen blogiareenalle viimeistään armon vuonna 2014 mukanani pieniä ja isompia uudistuksia, arvontoja ja muuta mukavaa – toivottavasti myös lukuaikaa.

Niinpä toivotan ihanaa, rauhallista, tunnelmallista, vauhdikasta, makoisaa, herkullista ja riemukasta tapaninpäivän iltapäivää ja iltaa itse kullekin säädylle, lukijalle ja ohikulkijalle.

1) Pyynnön lisäksi kirjailijaa johdateltiin aavistuksen verran seuraavilla kysymyksillä: ”Oletko koskaan nähnyt tonttua? Mitä tontut tekevät? Mitä tontut syövät? Mitä sitten tapahtuu?” Jälkimmäistä kysymystä toistettiin useampaan otteeseen useammassa yhteydessä. 
Advertisements