Rakas joulupukki.

Olen ollut tänäkin vuonna enimmäkseen kiltti. Satunnaisesti olen käämini polttanut, mutta hei, varmasti Sinäkin tiedät, millaisen show’n jälkikasvuni (ja puolisoni) satunnaisesti laittaa pystyyn. Onko siis ihme? Rohkenen siis esittää muutaman pienimuotoisen lahjatoiveen, joiden ohella yritän myös vastata tiedusteluusi kirjablogini hiljaiselon motiiveista.

Tämä syksy on ollut perheyksikössäni hieman poikkeuksellista aikaa. Esikoisipana aloitti päiväkotitaipaleensa, ja vaikka pienempi papana moiselta kurjalta kohtalolta välttyikin, on hänkin joutunut hoitoon sinne, tänne ja hieman tuonnekin enemmän kuin yleensä, kiitos vähintäänkin yllättävän työllistymiseni. Ruuhkavuodet hiipivät siis huusholliimme vähän varkain, ja luku- ja blogiaika on ollut varsin surullisissa määrin kortilla kodinhoidollisten, äititeknisten ja palkkatyöhön liittyvien velvollisuuksieni vuoksi. Pääsyy blogin hiljaiseloon löytyy kuitenkin toisaalta.

Ensimmäinen syy on tietenkin uskollisen ratsuni läppärini valitettava ja liian varhainen poismeno. Vaikka puolisoni ystävällisesti sallii minun konettaan käyttää aina tarvittaessa, käytännössä harvoin raaskin illalla näytön ääreen leiriytyä, kun näppäimistölle on tunkua. Tämän ongelman kuitenkin ystävällisesti jo ratkaisit lähettäessäsi minulle ennakkojoululahjana näppäimistön, jonka avulla pystyn kirjoittelemaan tabletilla huomattavasti aiempaa ketterämmin. Hurraa! Näppäimistö saapui kuitenkin jo pari viikkoa sitten, mutta blogi ei ole päivittynyt. Missä siis vika?

Kuten Korvatunturin Vakoilu ja Salakuuntelu Oy:n työntekijät ovat Sinulle varmasti raportoineetkin, vyötärönympärykseni on viime viikkoina ja kuukausina kasvanut eksponentiaalisesti. En (huom. en) kuitenkaan toivo Sinulta täysin uutta garderoobia, sillä pötsin kasvu toivottavasti kääntyy BKT:n tapaan laskusuuntaiseksi maalis-huhtikuun vaihteen tienoilla tai ainakin siirtyy silmäpussi- ja (ainakin hetkellisesti) puskuriosastolle Poirot’ksi (arkikielessä Puuroksi, yllä kuvattuna syyskuun lopulla toisen raskauskolmanneksen alussa) nimetyn otuksen siirtäessä kirjansa mahanahkani toiselle puolelle. Raskauden aiheuttamasta hormonimyllerryksestä johtuen vähä ns. vapaa-aikani ja ylimääräinen energiani kuluvat ties mitä Totoro-nuttuja neuloen ja kaappeja ja komeroita siivoillen sen sijaan, että mönkisin sohvannurkkaan kirjan kera, kuten ennen olen tavannut tehdä.

Lisäksi joulu(lahjoje)n aiheuttama stressi. Miten ihmeessä tässä nyt on näin käynyt, että minä askartelen, käsityöskentelen ja teen ostoslistoja yötä myöten? Kaikella kunnioituksella, mistä lähtien olet ulkoistanut perinteiset tehtäväsi isomahaisille ja uupuneille äiti-ihmiselle, kysynpä vain…

Niin, ne lahjatoiveet.
  1. Lisää tunteja vuorokauteen tai vaihtoehtoisesti lisää energiaa naiseen.
  2. Uunituore Finlandia-voittajateos, Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme.
  3. Muitakin kirjoja. Kaikkia hyviä. Tiedät kyllä. Tai jos et, kysy.
  4. Päivitys Bloggerin Android-sovellukseen tai vanhan täbin käyttikseen, jotta blogaaminen kävisi jatkossa helpommin eikä minun tarvitsisi käyttää selainversiota.
  5. Luku- ja bloggausinspiraatiota. Enemmän on enemmän.
  6. Taikakonsteja, joilla välttää uhkaavana mörköpilvenä ylläni leijuva vuodelevon uhka. (Uhkaava uhka, jep.)
  7. Lyhyemmät piuhat, paremmat hermot.
  8. Lapsille kivoja kirjoja ja leluja, joilla minäkin tahdon leikkiä. :)
Onko oikein, että olen silmittömän kateellinen
1,75-vuotiaalle, joka jaksaa, viitsii ja osaa
järjestää aikaa lukemiselle? No ei niin!

Jos sattuu käymään niin mörköinen tuuri, ettei blogi ehdi juuri päivittyä ennen joulua, älä vaivu epätoivon syövereihin, rakas Joulupukki. Ensi vuodelle on luvassa vaikka mitä mukavaa aina Tove Janssonin satavuotissynttärivuodesta Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen. Koska tämä blogin sadas teksti on vähän tällainen, ajattelin myös nykäistä alkuvuodesta pystyyn jonkin sortin kaksivuotissynttäriarvonnan, ja muutoinkin hieman uudistella blogia. (Oho, joko se bloggausinspiraatio tuli perille?) Toivottavasti kuitenkin jaksan, ehdin ja maltan blogia päivitellä ennen jouluakin: Taivaslaulu, ehkä koskettavin tänä vuonna lukemani kirja, on yhä käsittelemättä, ja ne lukumaratonin rästitkin olisi ehkä hyvä käsitellä nyt eikä vasta ensi vuonna…

 

Terveisin,

Tiina

Mainokset