Miettinen: Velhon uskontunnustus: Raamattu ja fantasiakulttuuri kohtaavat

Kansi: Heikki Kalliomaa

Noin vuosi sitten luin Esko Miettisen kristillisestä enkeliperinteestä kertovan kirjan, Taivaallisia vieraita. Tykästyin kovin Miettisen freesiin tapaan käsitellä kristinuskoa ja huomattuani Goodreadsissa hänen kirjoittaneen myös fantasiakulttuuria ja kristinuskoa käsittelevän teoksen. Velhon uskontunnustus: Raamattu ja fantasiakulttuuri kohtaavat (Kirjapaja) päätyi siltä istumalta alati pitenevälle lukulistalleni ja osui tovi sitten kirjastoreissulla sattumalta silmääni niissä määrin, että päätyi seuraamaan minua kotiin asti.

Velhon uskontunnustus rakentuu pitkälti Raamatun ja fantasiakirjallisuuden maailmojen toistensa sivuamisen ja ajoittaisen sisäkkäisyydenkin varaan. Kuten kirjailija itsekin toteaa: ”Ilmestyskirjan kohta, jossa arkkienkeli Mikael johtaa taivaan sotajoukkoja Pedon divisioonia vastaan, on kuin katkelma fantasiaromaanista” (s. 32). Käytännössä teksti rakentuu erilaisten suorien yhtäläisyyksien osoittamisen varaan: Gandalfin enkelimäisyys, Harry Potterin messiaanisuus – minulle, kristitylle, nämä ovat fantasiaa lukiessani tuntuneet itsestäänselviltä ja helposti huomioitavilta. Kirja tuntuikin ajoittain jankkaavan itsestäänselvyyksiä. Miettinen on jaotellut kirjansa sisällön apostolisen uskontunnustuksen mukaan, mikä sopii mukavasti – ja varmasti hyvin harkitusti – yksiin kirjan nimen kanssa. Kuten kirjailija itsekin huomauttaa, toiseen uskonkohtaan eli Jeesukseen liittyen aiheista on ollut hieman ylitarjontaakin, minkä kirjasta kyllä huomaa. Erityisen valitettavaa tämä on, kun otetaan huomioon, miten pitkälti tämä osio rakentuu Jeesus-vertailujen ja -vertauksien muodostamiseen jonkin fantasiahahmon ja Jeesuksen välillä. Toisaalta Miettinen onnistuu käsittelemään aihettaan kohtuullisen kattavasti, joskin ehkä hieman pintapuoleisesti, eikä kavahda hankalinakaan pidettyjä aiheita kuten vaikkapa seksuaalisuutta kristinuskossa.

Miettinen esittelee kirjassaan juuri ne fantasiakirjat ja -kirjailijat, joita sopii odottaakin: Tolkienit, Lewisit, Rowlingit, Pullmanit – tällä saralla ei juuri mitään uutta auringon alla. Velhon uskontunnustus ei kuitenkaan unohda sarjakuvia ja elokuvia, ja lunastaa siten nimessään annetun lupauksen käsitellä fantasiakulttuuria pelkän fantasiakirjallisuuden sijasta. Olisin kaikesta huolimatta suonut kirjalle muutamia (kymmeniä) lisäsivuja, joiden aikana aiheisiin olisi voinut pureutua paremmin. Mutkien suoriksi vetäminen ja yleinen siloittelu nimittäin tuntuu johtaneen ajoittaisiin termi- ja jopa asiavirheisiin, jotka tätä lukijaa ärsyttivät suunnattomasti. Minä pidin Miettisen mainitaa siitä, miten Jeesus kertoi opetuslapsilleen novelleja [sic!], suorastaan halventavana sitä suullista kerronnan perinnettä kohtaan, johon Raamattukin pitkälti pohjimmiltaan perustuu

Velhon uskontunnustus: Raamattu ja fantasiakulttuuri kohtaavat on sinänsä mielenkiintoinen kirja, mutta minä koin sen liian helpoksi, liian kansantajuiseksi, liian – noh, kirjallisuuspainotteiseksi. Olisin kaivannut enemmän teologiaa ja vähemmän selittelyä. Lisäksi pilke silmäkulmassa voisin myös kaipailla pientä spoilerivaroitusta kirjan alkuun: minä nimittäin en ollut kaikkiin kirjassa käsiteltyihin teoksiin tutustunut.

2/5

Advertisements