Kirjamessuista vihdoin ja viimein

Luulin jo selättäneeni erinäiset tekniset ongelmat, mutta toisin kävi. Tyytykäämme siis (kameralla kylläkin kuvattuun) Instagram-kuvamateriaaliin, jotta saan vihdoista viimein Helsingin upeat Kirjamessut käsiteltyä ja jatkettua elämääni – tai ainakin blogaamista. Toivottavasti saan kameran ja koneen yhteistyön taas sujumaan ennen seuraavaa kirjapäivitystä (joita niitäkin on rästissä taas useampi).

Lähdin Kirjamessuille ilman huipputarkkoja suunnitelmia. Minähän messuilin vain yhden päivän, perjantain 25.10. Muutaman mielenkiintoisen esiintyjän olin laittanut blogiini ylös, mutta tarkoitukseni ei alkujaankaan ollut aivan joka show’ta käydä katsastamassa. Kiasmalta lankakaupan kautta Messukeskukseen minut saattoi paikallinen oppaani, Sanna, ja matkalla piipahdimme tankkaamassa terveelliset kerroshampurilaisateriat varmistaaksemme taistelukunnon messuillessa. Jälkikäteen ajatellen tämä taktiikka oli vallan mainio, sillä ehdin kierrellä ja ihmetellä messutarjontaa juuri sopivasti, kuulla ainakin pätkiä vaikka mistä mielenkiintoisesta, eikä nälkä tai janokaan päässyt yllättämään ennen kuin olin taas Pasilan asemalla odottamassa Tampereelle suuntaavaa junaa. Mikäli käytössäni olisi ollut useampi messuilupäivä tai isompi budjetti, olisi tarkempi valmistautuminen varmasti ollut aivan eri osassa.

Arvatkaa, kihahtiko kuinka pahasti hattuun?

Mainetta, mammonaa tai ainakin lahjuskirjoja himoten ripustin Messukeskukseen päästyäni hienon blogger-lappuseni rintapieleeni. Korruptiokirjoja ei näkynyt, enkä niitä ihan tosissani kyllä odottanutkaan, mutta useampaan otteeseen minua luultiin messuhenkilökuntalaiseksi. Aina valmiina asiakaspalvelijana ja ex-partiolaisena vastasin toki kysymyksiin parhaani mukaan: liekö kyseessä ollut jonkin sortin alitajuinen, protestanttisen työmoraalin synnyttämä morkkis siitä, että työpaikalla ahkeroinnin sijasta pörräilin pitkin Pasilaa.

Mitään kovin kattavaa messuesittelyä en taida lähteä tekemään, sillä kaikki muut ehtivät ennen minua. Näytteilleasettajia oli hirmuisesti, toinen toistaan mielenkiintoisempia. Kaikesta ihastelusta ja tonkimisesta huolimatta ostin vain yhden kirjan (!), jonka tarkempaan olemukseen palaan myöhemmin. Tämä oli kuitenkin tietoinen ja jo ennakkoon tehty päätös budjetti-, kirjahylly- ja kantoteknisistä syistä johtuen.

Sanna ja THE Börje.

Shoppailun sijasta keskityin julkkisbongailuun ja yleisestä messuhumusta nauttimiseen. Messudeittini pääsi kaverikuvaan suuresti ihannoimansa lukukoira Börjen kanssa. Börjehän sai tämän vuoden Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnon, minkä johdosta herra taisi olla perjantaina jo varsin kyllästynyt poseeraamaan kameroille. Suloinen tyyppi joka tapauksessa! Omat stalkkaustaitoni pääsivät esille metsästäessäni ihanasti esiintynyttä Susanna Alakoskea signeeraamaan vastaostamaani Oktober i Fattigsverigeä (suom. Köyhän lokakuu). Uskaltauduinpa vaihtamaan muutaman sanankin kirjailjan kanssa, vaikka kunnon fanitytön tapaan jäädyinkin ajoittain ihan totaalisesti. Alakosken esiintyminen Katri Vala -lavalla olikin ainoa, jonka ajaksi maltoin istua alas ja jonka katsoin ja kuuntelin kokonaan alusta loppuun. Sen verran takana istuskelin, että kuvaaminen ei oikein ottanut onnistuakseen, mutta väliäkös tuolla. Minulla on signeeraus kirjassani, se riittää.

”Voi ei, äiti, mitä sinä teit Mato Matalalle?” kysyi 3,5-vuotias
kuvan nähtyään varsin järkyttyneen oloisena.

Lasten puolella viihdyin varsin mainiosti, ja pienestä oli kiinni, etten vallan villiintynyt joululahjahankintojeni suhteen. Onnistuin kuitenkin pidättäytymään ja pysymään aiemmissa suunnitelmissani, mutta tiukkaa se teki, kuulkaa. Vähintään yhtä tiukkaa teki olla ostamatta armaalle aviopuolisolleni kassikaupalla isänpäivä-, hääpäivä- ja joululahjoja (joita olisin itsekin voinut sitten lueskella ja pelailla).

Tällainen mahtavuus löytyi Salakirjoilta.
Ainakin aviomieheni olisi tarvinnut moisen,
mutta häijy vaimonsa ei sitä ostanutkaan. Ha!

Vietin messureissulla lopulta mukavat 13 tuntia. Kotiin päästessä oli onneksi sauna lämpimänä, sillä sen verran jumissa mokomaan maratoonaukseen tottumattomat jalkani (ja selkäni!) olivat. Lauantain ja sunnuntain kävelinkin kuin vanha mummo tai viimeisillään raskaana oleva, mutta oli se sen väärttiä. Ensi vuonna tekisi mieli lähteä matkaan, mutta nähtäväksi jää, tuottavatko käytännön järjestelyt liikaa mutkia matkaan. Oletettavasti joutuisin nimittäin ottamaan (vähintään) yhden alamittaisen apulaisen mukaani, mikä saattaisi hieman latistaa vapaapäiväfiilistä ja siten messunautintoa.

Mainittakoon vielä, että kirjamessuilin joutumatta maksamaan siitä latiakaan (mikäli matkoja ei oteta huomioon). Niinpä tämänkin postauksen voidaan sanoa tehdyn yhteistyössä Helsingin Kirjamessujen kanssa.

Advertisements