Valearvio-flashmobin vuosipäivänä

Tasan vuosi sitten tähän samaiseen aikaan ilmestyi useampaan kirjablogiin tekstejä, joissa ei oikein ollut päätä eikä häntää. Klassikkokirjoista ei oltu tehty uusintapainoksia päivitetyllä juonella, vaan kirjabloggaajat virittivät valmiita kirjaesittelyjä etsiville koululaisille ansan. Plagioinnin vastainen flashmob keräsi varsin mukavasti huomiota ja keskusteluakin syntyi. Lisäksi useampaan tekstimuotoiseen syöttiin on jäänyt saalistakin: koulujen opetusohjelmissa ei, Luojan kiitos, näytä nykyäänkään olevan kovin paljon lähdekritiikin perusteita. Minä kirjoitin Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirjasta version, jossa Anne joutuu tovin piileskeltyään keskitysleirille, josta onnistuu kuitenkin pakenemaan. Kirjan mielenkiintoisin osa käsittelikin tämän tekstin mukaan Annen pakomatkaa läpi Euroopan.

Ennakkoon hieman pelkäsin tarttua juuri tähän kirjaan, sillä holokausti on yhä jonkin sortin tabu, eikä sen uhreja sovi kritisoida. Näiden uhrien joukkoon kuuluu tietysti myös Anne, jonka kertomus ja kohtalo ainakin minulle teini-iässä avasivat lähes puoli vuosisataa ennen syntymääni tapahtuneita kauheuksia varsin tehokkaasti. Hylkäsinkin alkuperäiset suunnitelmani suljetun huoneen murhamysteereistä ja 50 Shades -tyylisistä rakkauskertomuksista, sillä koin niiden olevan ihan tosissaan loukkaavia kirjan henkilöitä kohtaan, kun taas seikkailuromaani ja matkakertomus eivät niinkään napsahtaneet tuohon kategoriaan. Ilmeisesti onnistuin tasapainoilemaan lekkeripelin ja kunnioituksen välillä sen verran hyvin, etten tähän päivään mennessä ole saanut tekstiini kuin yhden kommentin, jonka rivien välissä vähän ehkä vihjaillaan kunnioituksenpuutteeseeni. Muilta osin saamani palaute on ollut vallan positiivista, mikä ilahduttaa minua suuresti.

Flashmobinmokoma muuten sekoitti täysin blogini tilastot, sillä pikkiriikkinen blogini sattui olemaan eräs niistä, joihin linkitettiin Hesarin aiheesta kertovassa uutisessa. Vuorokauden sisällä blogiini tuli yli kolme kertaa enemmän kävijöitä kuin koko sen aiempana, kymmenkuisena historiana konsanaan. (Toinen piikki on maaliskuun 2013 kohdalla, jolloin järjestin ensimmäisen blogiarvontani, ja kolmas osuu tämänkesäisen lukumaratonin kohdille.) Yhä edelleen huijausjuoniteksti on blogin suosituimpia, mikäli lukukerroista voi jotain päätellä, ja sainpa sinne viime viikolla terveisiä yhdeltä opettajaltakin, jolle oppilas oli tekstiäni tarjonnut omanaan. Mannaa huijarin synkälle sielulle!

Flashmob oli ensimmäinen kirjoista bloggaavien ihmisten yhteinen tempaus, johon lähdin mukaan – eikä varmasti viimeinen, vaikka blogissani hieman hiljaista onkin ollut. Yksittäiset käyntikerrat eivät minulle bloginkirjoittajana ole mikään itseisarvo, vaikka toki iso luku siinä sarakkeessa hyvää egolleni tekeekin, mutta tempauksen myötä saamani uudet lukijat ja kommentoijat ovat tuoneet blogiharrastukseen paljon uutta. Kuten yllä olevasta käppyrästäkin huomaa, blogissani oli ennen tempausta varsin vähän liikennettä, eikä radiohiljaisuuksieni aikanakaan ole (onneksi) sille tasolle palattu.

Niin, ja jos jostain syystä uusi flashmob samalla teemalla järjestettäisiin, kirjoittelisin varmaan Agatha Christien moninimisestä klassikosta, jonka uutta nimeä karsastan sen juonipaljastusmaisen nimen vuoksi. Kymmenen pientä neekeripoikaa kaipaisi pientä hovimestarin mustamaalausta.

Muistin virkistämiseksi vielä flashmobiin osallistuneet blogit:

Aho Juhani: Rautatie – http://suketus.blogspot.fi/2012/10/juhani-aho-rautatie.html

Mainokset