Kettu: Piippuhylly

Kuva kähvelletty WSOY:ltä.
Kannen on taiteillut Alexandre Cappellari / Arcangel Images

Katja Ketun nimi on tullut minulle tutuksi lähinnä muiden kirjablogien kautta. Kun sitten satuin Piippuhyllyn kirjaston pikavippihyllyllä1 huomaamaan eräänä heinäkuisenapäivänä, en voinut vastustaa sen kiikuttamista kotiin. Myönnän jupisseeni hiljaa sisälläni tajuttuani rohmunneeni mukaani novellikokoelman, vaikka muutakin mielenkiintoista oli tarjolla. Lopulta kuitenkin jouduin, kuten tavallista, pyörtämään jupinani.

Piippuhylly on kaikkiaan varsin perinteinen novellikokoelma, joskin muodoltaan minusta vähän jotain muutakin kuin perinteinen. Kuten olen blogissa kyllästymiseen(ne) asti toistanut, minä en oikein erityisemmin välitä novelleista, mutta Piippuhylly jatkaa poikkeusten sarjaa.3 Sen kehyskertomus tunkeutuu ainakin minulle, novellinoviisille, ennenlukemattomalla tavalla mukaan myös novelleihin ja nivoo ne niin nättiin nippuun, että voisi melkein väittää kysymyksessä olevan vain yhden tarinan. Nivoutumista tapahtuu myös henkilöiden kautta, sillä samat hahmot vilahtavat useammassa kertomuksessa vaihdelleen roolejaan pää- ja sivuhenkilöiden välillä, joskus vain ohimennen jupistuna mainintana sivulauseessa.

Sellainen ihminen on kuin suon pinta. Sileä, läpitunkematon. Jos onni suo, mitään luonnotonta ei koskaan pulpahda pintaan.

Ketun kieli on hurmaavaa. Monien novellien tunnelma on unenomainen, melkeinpä hallusinaatiota lähestyvä. Tarinoiden ajoittainen absurdius vaikuttanee tähän osaltaan. Ihan täysiin fantasiakierroksiin Piippuhylly ei kuitenkaan yllä – ja hyvä niin! Parhaat unetkin tapaavat olla niitä realistisella tavalla absurdeja. Ketun käyttävät arkaistiset kirjoitusasut lisäävät osaltaan toisaalta teoksen uskottavuutta, toisaalta kirjailijan pisteitä silmissäni: emalivati, hedelmäkakku ja pinsetit ovat niin kovin tylsiä ja nykyaikaisia, kun vaihtoehtoina on niin kauniit sanat kuin emaljivati, hedelmäkaakku ja pinchetit.

Piippuhylly oli ensimmäinen kosketukseni Katja Ketun  teoksiin. Kätilön lukeminen tätä ennen ei varmastikaan olisi ollut haitaksi, mutta varsin paljon nautin novellien lukemisesta tällaisena hieman tietämättömänäkin tyyppinä. Sen sortin periaatepäätöksen kuitenkin tein, että Kätilö on varsin lähellä hetimiten luettavien kirjojen (valitettavan pitkän) listan kärkeä. Tätä kirjoitettaessa se jo kirjastopinon lähes huipulla lukijaansa vartookin.

4/5

 

1) Meidän kirjastoissamme on tarjolla kirjoja Vippi-lainaan viikoksi. Myöhästymismaksut ovat niskakarvoja nostattavat.
2) Sanoinhan, että minulla on vino pino kirjoja, joista kirjoittaminen on rästissä!
3) Milloinhan poikkeuksia on kasassa niin paljon, että joudun myöntämään niiden olemassaolon olevan pikemminkin sääntö?

Advertisements