King: 11/22/63

Alku: Harry Dunning graduated with flying colors. I went to the little GED ceremony in the LHS gym, at his invitation. He really had no one else, and I was happy to do it.

Minä en ole mikään varsinainen Stephen Kingin ykkösfanityttö. Tai mistä sitä toisaalta tietää, vaikka olisinkin, ellen olisi tutustunut herran teokseen Uinu, uinu, lemmikkini noin puolta vuosikymmentä liian aikaisin. Kuten ennenkin olen maininnut, lukukokemus oli sen verran pelottava ja viittä vaille traumaattinen, etten sittemmin ole uskaltanut Kingin teoksiin tarttua. Kun sitten bongasin miehen uusimman, 11/22/63, Kindle-kaupan tarjouslistalta, oli pakko rikkoa toista vuosikymmentä jatkunut kingittömyyden kausi. Kirja vaikutti ihan yksinkertaisesti aivan liian hyvältä kaltaiselleni lukijalle, joka repii riemua aikamatkailusta, vaihtoehtohistoriasta ja salaliitoista.

Ahmaisin järkälemäisen1 kirjan vajaassa kahdessa vuorokaudessa. Jälkiviisaana voisin siis ehkä todeta, että King-lakkoni oli ehkä tarpeettoman pitkäksi venähtänyt. Toki on myönnettävä, että kirjaa lukiessani jäin taas kerran pohtimaan hienon ja hyvän kirjallisuuden eroja. 11/22/63 on nimittäin erittäin hyvä kirja, mutta en menisi kutsumaan sitä hienoksi tai korkeakirjallisuudeksi. Tämä on kuitenkin ainakin minulle varsin toisarvoinen tekijä lukukokemuksen määrittelyssä, sillä mieluummin luen hyvän kirjan kuin arvostetun.2

King kirjoittaa sujuvasti, soljuvasti ja mukaansatempaavasti. Vaikka päähenkilö Jake Epping on englanninopettaja, en juurikaan joutunut ongelmiin sanaston kanssa, ja ne vähätkin ongelmat johtuivat pikemminkin tietojeni vähäisyydestä, mitä 1950- ja 1960-lukujen taitteen amerikkalaisyhteiskuntaan tulee. Kirjan loputtua myönnän kyllä joutuneeni vanhan kunnon nostalgiakuumeen valtaan ja kironneeni syntyneeni useamman vuosikymmenen liian myöhään. Tämä on minulle varsin tyypillinen reaktio hyvin kirjoitettuun historialliseen fiktioon: King on omien sanojensa mukaan työstänyt kirjaa jo useamman vuosikymmenen, ja sen kyllä huomaa! Vähäisellä King-kokemuksellani en uskalla kommentoida motiivien yleisyyttä miehen kirjoissa, mutta 11/22/63 viljeli mokomia varsin näkyvästi. Maininnan arvoisia ovat ainakin Jaken itkemättömyys ja tanssin merkityksen korostaminen. En myöskään voi jättää mainitsematta ehkä parasta lukemaani migreenikuvausta ikinä:

The truth was I wanted to die right there […] and have done with it. Are there people who have such headaches not just occasionally but frequently. If so, God help them.

Kirjan henkilöhahmot ovat kaikkiaan varsin mainioita. Kukaan ei ole täydellinen, vaikka varsinkin Jake ajoittain uhkaavasti sille suunnalle kallistuukin. Sadieta huonommin kirjoitettuihin naisiin törmää miesten kirjoittamissa teoksissa usein3, vaikka hänelläkin on omat heikommin kirjoitetut hetkensä, joiden aikana pyörittelin silmiäni niin, että pelkäsin mokomien muljahtavan paikoiltaan ja putoavan maahan. Sen sijaan Alin motiivit yölliselle tempaukselleen kyseenalaistin ja kyseenalaistan kovaäänisesti. Kyse oli kuitenkin hänen elämäntyöstään ja vain muutamista tunneista!

Kingin versio aikamatkailun toteuttamiseen on mielenkiintoinen, siihen ei liity erityisemmin mystiikkaa4, ja pidin erityisesti siitä, ettei sitä oikeastaan edes yritetty selittää. Tai ehkä yritettiinkin, mutta koko Yellow/Orange/Green/Black Card Man –kuvio meni minulta vähän yli hilseen ja jätti kirjan lopusta suuhuni vähintäänkin antiklimaattisen maun, jonka vuoksi en kykene kirjalle täysiä pisteitä viisipykäläisellä skaalallani antamaan.5 Olin keskenäni arvellut, että kyseessä olisi jonkinlainen Alin tai ehkä Jaken itsensä kaiku. Oli miten oli, Jaken pohjimmainen perustelu monivuotisen maailmanhistorianmuutosmission aloittamiseen on varsin erinomainen: And I wanted another root beer.” Kyllä tällainen kuplavajeinen, limulakkoileva lukija sen ymmärtää oikein hyvin!

11/22/63 ei ole kauhukirjallisuutta, vaikka se ajoittain tunnelmallaan onnistuu lukijan niskakarvoja nostattamaan. Tämäkös sopi minulle kuin nenä naamaan! Muistikuvani Uinu, uinu, lemmikistäni eivät kovin kaksisia ole, mutta muistan pitäneeni siitä kaikesta tuntemastani kauhusta huolimatta. Kaipa minä siis joudun nimeämään Kingin jatkossa Hyväksi Kirjailijaksi, jos aihe keskustelussa tulee ilmi, ja tutustumaan miehen tuotantoon myös muilta osin. Kirjavinkkejä otan vastaan mielelläni!

Kirjan on suomentanut Ilkka Rekiaro nimellä 22.11.63 (Tammi). Itse luin Kindle-version, jonka ainakin vielä tätä kirjoitettaessa saa Amazonista puoleen hintaan vajaalla kymmenellä yhdysvaltalaisrahalla.6

4/5

1) Suomennoksessa on 869 sivua. 
2) Kärjistetty ilmaisu, mutta ymmärtänette, mitä ajan takaa. 
3) En nyt mainitse nimiä, mutta George R. R. Martin. 
4) Mystiikattomuus on varsin olennainen pointti, kun verrataan vaikkapa Diana Gabaldonin Outlander-sarjan aikamatkailusysteemiin. 
5) Tokihan jo paljon aiemmin oli tullut selvästi, että salaliittoteoriafriikki-Tiina ei tulisi saamaan kirjasta niin suuria kicksejä kuin oli alkuun toivonut. :P 
6) Tämä ei valitettavasti ole maksettu mainos. En pistäisi pahakseni, mikäli Amazon tahtoisi blogiani sponsoroida. ;)
Advertisements