Gardell: Jeesuksesta

Alku: ”Nimi yli kaikkien on Jeesus, ei maailmassa kauniimpaa! Ei nimi toinen armoa voi antaa, Jeesus vain voi pelastaa!” 
     Isoäidin vanhan naisen ääni ja äidin, ja minä ja sisarukseni lauloimme mukana niin hyvin kuin taisimme.

Jonas Gardellin Jumalasta (ruots. Om Gud) on ehkäpä mielenkiintoisin (lähinnä) Vanhaa Testamenttia käsittelevä teos, jonka olen tähän päivään mennessä lukenut, ja onpa herra Gardell muutenkin suosikkikynäniekkojani ja -koomikkojani. Nämä seikat huomioon ottaen on jonkin sortin ihme, etten ole aiemmin tarttunut Gardellin Jeesuksesta kertovaan teokseen, joka on osuvasti nimeltään Jeesuksesta. Jälkiviisastellen olen kuitenkin kiitollinen, että näin kävi: jossain muussa elämäntilanteessa olisin luultavasti ahdistunut Gardellin sanoista enemmän kuin vähän.

Kautta kirjansa Gardell etsii todellista, historiallista Jeesusta lapsuutensa kiiltokuvakäsityksen varjosta. Kirjan takakannessa siteerataan pastori Martti Paanasta, joka Kotimaa-lehdessä on kertonut kyseessä olevan ”[r]ehellisin ja ankarin Jeesus-kirja, mitä eläissäni olen lukenut”. En ole aivan varma, onko kyseessä rehellisin tai ankarin aiheesta lukemani teos, mutta inhorealistisin sarallaan Jeesuksesta varmasti on!

Mistäpä muualta Nasaretin miehen todellisia kasvoja lähtee kirjailija etsimään kuin Isosta Kirjasta itsestään. Gardell käy läpi Jeesuksen elämän Raamatun avulla, joskin lukijasta saattaa välillä tuntua, ettei Gardell muuta teekään kuin osoittaa evankeliumien keskinäisiä ristiriitoja ja syö joidenkin tulkintojen mukaan pohjaa jo Lutherin peräänkuuluttamalta Raamatun auktoriteetiltä. Gardell hylkää järjestelmällisesti dogmat ja opit niin Jeesuksen jumaluudesta, neitseellisestä sikiämisestä, syntymästä, synnittömyydestä – ja tiettyyn pisteeseen asti jopa ylösnousemuksesta. Uskovainen lukija saattaakin huomata ärsyyntyvänsä siitä, miten samaa aineistoa tulkiten yksi lukija päätyy jokseenkin täysin vastakkaiseen lopputulokseen kuin toinen – eikä kumpikaan voi edes suunnilleen aukottomasti osoittaa toisen tulkintaa vääräksi tai virheelliseksi.

Lukeeko Gardell tosiaan kristinuskon pyhää kirjaa kuin, noh, piru Raamattua? Ei, niin ainakaan minä en lähtisi väittämään. Gardell on perehtynyt lähdemateriaaliinsa – Raamattuun, apokryfikirjoihin, ajanlaskun alkuvuosien historiaan – kadehdittavalla tarkkuudella ja pieteetillä. Kristologiaan sen kummemmin perehtymättömänä pidän kuitenkin hänen tapaansa erottaa niin täydellisesti toisistaan historiallinen ihmis-Jeesus ja jumalallinen Kristus toisistaan jos ei suorastaan harhaoppisena niin ainakin kirkon oman käsitykseni vastaisena. Kuitenkin lapsuutensa baptistiseurakunnan parissa viettänyt Gardell perustelee väitteensä niin perin lutherilaisen [sic!] Raamattu-henkisesti, etten oikein malta julkisesti väittää vastaankaan. Ei sillä, että pelkäisi fundamentalistin ja/tai konservatiivin leimaa, sillä ainakin jälkimmäiseksi tunnustaudun ihan vapaaehtoisestikin, mutta en tahdo kuulla olevani kovin hakoteilläkään.

Kaikki palaa siis lopulta omaan elämään, omaan uskoon, omiin kokemuksiin niin (ainakin tämän) lukijan kuin Gardellinkin puolella. Jeesuksesta ei ole objektiivinen teos, joka keskittyy vain ja ainoastaan historialliseen Jeesukseen, vaan se on lähes 450-sivuinen yritys välittää Jonas Gardellin oma, henkilökohtainen Jeesus-kuva, häivyttää se meillekin tuttu pyhäkoulutaulujen vaaleanruskeatukkainen mies ja tuoda tilalle anarkistinen, hampaaton ja oletettavasti lukutaidoton mies – kuten mainitsin, inhorealistinen kuvaus, mutta kaikkien todennäköisyyksien mukaan lähempänä totuutta kuin pyhäkoulutaulut. Vaikka omat ajatukseni, omat kokemukseni ja oma uskoni ovat kovin erilaisia kuin Gardellin sangen sekulaariset versiot, ainakin yhdestä asiasta olemme samaa mieltä. Jeesus seurusteli pahnanpohjimmaisten kanssa: sorrettujen, epäpuhtaiden, syntisten kanssa. Heitä Meitä hän kutsui luokseen, ulkopuolisia. Kuten Gardell asian ilmaisee:

Tämä on julistettava ilosanoma: Jumalan valtakunta on lähellä eikä sinua ole suljettu sen ulkopuolelle. Jumala rakastaa sinua niin kuin vanhemmat rakastavat lapsiaan. Ei vaadita mitään uhria tekemään sinut synnittömäksi Jumalan silmissä. Ainoa, mitä sinulta vaaditaan, on usko, että Jumala rakastaa sinua. Sinä, joka olet saanut kuulla, että olet Jumalan silmissä epäpuhdas etkä ole arvollinen kohtaamaan häntä: sinä et ole epäpuhdas, vaan sinä olet puhdas. (s. 418)


Vaikka pohjimmiltaan olenkin samaa mieltä Gardellin kanssa niin evankeliumien todellisesta sanomasta kuin Paavalin äksyilyistäkin, joudun silti myöntämään olleeni kirjaan vähän pettynyt. Siinä missä Jumalasta sai minut innostumaan aiheestaan, Jeesuksesta ajoittain haukotutti. Kirja on kuitenkin hyvin kirjoitettu, Torsti Lehtisen suomennos on erinomainen, ja pääni oli jälkikäteen sen verran täynnä ajatuksia, etten kovin huonoa arvosanaa kehtaa mokomalle antaa.

3/5

P.S. Unohdin oletettavasti noin puolet niistä asioista, jotka minun oli tarkoitus mainita, ja nuo mainitutkin tulevat ehkä hieman liian mutuhuttuillen ja tajunnanvirtana. Se suotakoon anteeksi. :)

Mainokset