Top Ten Tuesday: 10 lukumuistoa

Tällä viikolla suunnataan kauas menneisyyteen blogistin jäädessä syntymäpäivänsä alla nostalgiarekan alle. Toisin sanoen luvassa on lukuaiheisia muistoja muinaisuudesta(ni), kuten The Broke and the Bookishin TTT-aihelista ehdottaa. Kymmenikön järjestys on tällä kertaa kronologinen niiltä osin kuin kronologisuus on listaan sovellettavissa.

1. Ensimmäinen kokonaan itse luettu kirja. Tämä lienee itsestään selvä valinta listan alkuun. Lapsuudenkodissani luettiin lapsille paljon, mutta näistä kirjoista en muista paljoakaan. Sen sijaan ensimmäiset itse luetut kirjat ovat jääneet mieleen. Aloitin lukijan urani vähän vaatimattomasti pikkuveljeni pahvisivuisella kirjalla nimeltä Ruoka-aikaan, mutta ensimmäisessä ”oikeassa” kirjassani olikin sivuja jo lähes sata. Kyseessä oli tavutettu kirja, jossa oli kolme kertomusta. Näistä ensimmäinen kertoi koulupäivästä, toinen maidon tiestä kauppoihin ja kolmas (villa)vaatteiden tiestä lampaista kauppoihin. Kirjankutaleen nimeä en muista, vain sen, että sain sen joululahjaksi.

2. Aku Ankat. Ala-asteikäisenä viikkojeni kohokohta oli Aku Ankka -päivä. Koulupäivän päätyttyä juoksin (ja kompuroin, en ollut motorisesti kovinkaan lahjakas lapsi) kotiin ja mikäli ehdin paikalle ennen postinjakajaa, jäin laatikolle päivystämään saadakseni lehdenläpyskän hyppysiini. Useimmiten lehti tuli ahmittua eteisen lattialla ulkovaatteet päällä ja koulureppu selässä. Suosikkikertomuksiani olivat Mikki Hiiren salapoliisiseikkailut ja (tietenkin) Don Rosan tarinat.

3. Sateiset kesälomapäivät. Ehkä parhaita kesälomapäiviä olivat ne sateiset päivät, kun ei tarvinnut edes yrittää keksiä mitään ”järkevää tekemistä”, kuten isäni asian ilmaisi, vaan saattoi kantaa kirjastosta repullisen kirjoja sadeviittansa alla kotiin, rakentaa majan tai muun sopivan rauhallisen nurkan ja pysyä siellä kirjapinoa ahmien, kunnes vanhemmat komensivat nukkumaan (tai ”tekemään edes jotain”). Ei sillä, että aurinkoisissa päivissä ja kirjapiknikeissä kotipihalla olisi ollut mitään vikaa niissäkään – paitsi ehkä ötökät – mutta sateella sai vain luettua paljon paremmin ja enemmän. Ennätykseni on kaksi ja puoli ensimmäistä osaa Belgarionin tarusta yhden illan aikana. Kirjaston auetessa seuraavana päivänä puoliltapäivin oli se kolmaskin osa kokonaan luettuna.

4. Morgan Kane Turun saaristossa. Isäni tapasi raahata minua ja veljeäni erinäisille kesälomareissuille pitkin Suomenmaata välittämättä juurikaan siitä, kiinnostiko meitä lähteä mukaan vai ei. Useimmiten lähdimme mielellämme. En muista, missä tunnelmissa lähdin isän serkun mökille ulkosaaristoon, mutta muistan ehkä ikuisesti sen, miltä tuntui pötköttää auringonpaisteessa lämpimällä kivellä ja katsella ohi lipuvia ruotsinlaivoja samalla, kun Morgan Kane seikkaili lähes yhtä lämpimissä olosuhteissa kirjan sivuilla.

4. Fanaattisen tolkienismin kausi. Vaikka se aikuisempi osa minua muistelee tätä parivuotista kautta hieman häpeillen, joudun silti myöntämään kaipaavani noita aikoja. Elämä oli kovin yksinkertaista, koulu helppoa, ja saatoin elää Tolkienilla ja Tolkienista. Hieman ehkä yksipuolista pidemmän päälle, mutta ei se teini-Tiitä hidastanut. Lisää löylyä fanituskiukaalle heitti tietenkin Peter Jacksonin noihin aikoihin elokuvateattereissa pyörinyt Taru Sormusten Herrasta -leffatrilogia. Voihan Viggo!

5. Kareninan Annan kanssa asuntoautoajelulla. Lukioikään ehtiessäni hankki isäni asuntoauton ja jatkoi pari vuotta tauolla ollutta tapaansa raahata jälkikasvuaan pitkin Suomea pitkin kesää. Tylsääkin tylsempää reissua uumoillen valitsin matkaluettavaksi edelliskesänä kesken jääneen Tolstoin tiiliskiven siirtolohkareen, jonka varjolla pystyisin ehkä höpöttelemään isän kanssa vähän tsaarin ajan Venäjästä. Päädyin ahmimaan Anna Kareninan sellaista vauhtia, että neljäntenä matkapäivänä olin jo leirintäalueen kioskilla etsimässä lisää luettavaa pokkarihyllystä.

6. Puuduttavammista klassikoista selviäminen. Ehkä vähän edelliseen kohtaan liittyen voisin myöntää, että otin lukioikäisenä asiakseni tutustua maailmankirjallisuuden klassikoihin mahdollisimman laajalti. Kaikista klassikoista en suinkaan pitänyt yhtä paljon kuin Anna Kareninasta, ja monien loppuun saattaminen vaati lähestulkoon fyysisiä ponnistuksia, mutta voi ihme sitä voittajafiilistä, joka lukijan valtasi viimeisten sivujen jälkeen! Runebergin päivän kunniaksi (?) voisin ehkä myöntää Vänrikki Stoolin tarinoiden kuuluvan tähän joukkoon.

7. Uuden suosikin löytäminen. Tästä(kään) kategoriasta en osaa valita vain yhtä esimerkkiä, joten edetkäämme kollektiivisemman listauksen avulla. Tämä on oikeastaan edellisen kohdan täysi vastakohta, sillä siinä, missä monet mielenkiintoisen oloiset klassikot osoittautuivat puuduttaviksi, osoittautuivat vähintään yhtä monet etukäteen haukotuttavat ahmimisen arvoisiksi. Tämä pätee toki myös kirjallisuuteen, jota ei (vielä) lueta klassikoiden joukkoon. Oli miten oli, uuden kirjan lisääminen suosikkikirjojen joukkoon on aina upea tunne.

8. Ensimmäiset omasta mielestä onnistuneet kirjoitusyritykset. Kuten luultavasti kaikki lapset, aloin jo alle kouluikäisenä kirjoittaa omia kirjoja. Yleensä jaksoin mokomia yrityksiä 4-5 sivun ajan, kunnes kyllästyin. Lukioikäisenä novellipituiset kirjoitelmani alkoivat kuitenkin olla omasta mielestäni varsin kelvollisessa kunnossa, eivätkä testilukijatkaan haukotelleet ollenkaan samaan tapaan kuin aiemmin. Kyseisten tekeleiden muistelu lämmittää unisen äiti-ihmisen sydäntä edelleen niissä määrin, että kovalevyltä nyt löytyviä tekstejä jaksaa hioa vielä pari lisäminuuttia. ;)

9. Uudella kielellä lukeminen. Kieli-ihminen ei voi tällaista listaa kirjoittaa muistamatta mainita sitä euforista tunnetta, joka lukijan valtaa, kun vieraan kielen taito ylittää sen maagisen rajan, että pystyy lukemaan kaunokirjallista teosta ilman isompia ponnisteluja ja/tai jatkuvaa sanakirjan pläräämistä. Isoimpana yllätyksenä minun mieleeni on jäänyt bokmål-norjan (passiivisen) kielitaidon karttuminen sille tasolle, että pystyin peruskurssin jälkeen lukemaan yliopiston kirjastosta poimimiani norjankielisiä romaaneja lähes yhtä helposti kuin ruotsinkielisiä. Enää moinen tuskin onnistuisi. Täytyy varmaan kokeilla.

10. Omille lapsille lukeminen. Ehkä upeinta lukuharrastuksessa on päästä siirtämään sitä eteenpäin. Olen onnekseni pariutunut lukemisesta innostuneen miehen kanssa, ja niinpä lapsillammekin alkaa olla ihan mukavan kokoinen kirjakokoelma huoneessaan. Ja kyllä meillä sitten luetaankin! Kirjoja rakastavan äidin sydän sykähtää aina ihan erityisellä tavalla, kun poika kulkee kettulelu kädessään ja ilmoittaa olevansa Pikku Prinssi tai nimeää vaatekappaleen jonkin kirjan hahmon mukaan; jätkän vaatekaapista löytyy niin Maisa-housut kuin Nyyti-paitakin. Lähes vuoden ikäinen kuopuksenikin on innostunut kirjoista ja veljestään poiketen jaksaa jo tuossa iässä katsella kuvia maistelun ja repimisen sijasta ohella.

Mainokset