Pyysalo: Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet

Minä en ole sitten lukiovuosieni (joiden alkamisesta tulee syksyllä vierähtäneeksi vuosikymmen, väittävät) lukenut juuri runoutta. Niinpä vuodenvaihteen aikoihin päätin keskittyä siihen hieman enemmän alkaneena vuotena. Onnistuinpa mokoman yhdistämään vielä Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013 -haasteeseenkin. Niinpä tänä unisena sunnuntaiaamupäivänä nappasin kirjastopinosta käteeni Joni Pyysalon teoksen Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet.

Alkuun en oikein innostunut Pyysalon runoista. Kieli on toki kaunista ja kuulasta kautta linjan, eikä muodossakaan ole nokan koputtamista. Pelkistys, yksinkertaisuus ja ennenkaikkea pessimismiin vivahtava yleissävy tapaavat olla idioottivarma keino saada meikämutsi innostumaan, kun runoudesta puhutaan, mutta jostain syystä Pyysalon koukkuihin en tarttunut. Kaiken päälle hämmensin vielä itseäni hämmentymällä Pyysalon pilkutuksesta, joka sotii ajoittain konventioita vastaan sopien kuitenkin samalla täydellisesti runoilijan tekstiin.

Kun Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet pääsee kunnolla käsittelemään niitä omaperäisempiä aiheita, aloin minäkin innostua. Rakkautta ja kuolemaa kun ei ole aiemmin juuri runouden keinoin käsitelty, eikö totta? Huonot herjat sikseen, Pyysalo onnistuu molempia klassikkoteemoja käsitellessään pukemaan sanoiksi jotain tavalla, jota väittäisin uudeksi – tai ainakin minua silmittömästi miellyttäväksi. Vanhempansa verrattain hiljattain menettänyt, kroonisesta masennuksesta kärsivä äiti-ihminen saa hörppiä lounasteetään kestotippa linssissä, kun runoilija näyttää parastaan. Erityismaininnan ansaitsevat äidille omistettu kokoelma (”Miten kevyt ja pieni/ kun kannoin sinut ulos laitokselta, sinä kerroit./ Miten kevyt uurna,/ miten pieni kivi.”) sekä Jarkko Laineen muistolle omistettu, Isä meidän -rukousta hieman muistuttava ”jumalan asiakas, rukous tyhjään”.

Vähintäänkin nihkeä alkuvaikutelma vaihtui siis melko pian sellaiseksi kyyneltensekaiseksi ”Auts!”- ja ”Vau!”-reaktioiden vuorotteluksi, jota en enää kovin usein harrasta. Kohtuullisen kipeisiin kohtiin kopahteli osumia. Aivan täydellisen runoteoksen parissa en aamupäivällä istunut, mutta sen verran likelle päästiin, että jatkossa täytyy muistaa vilkaista myös kirjaston runohyllyä muiden Joni Pyysalon teosten toivossa. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen runoilija.

4/5

Advertisements