Top Ten Tuesday: 10 tolkienismia äidin elämästä

Jatkakaamme Hobitin innoittamina vielä hetki Tolkienin parissa. Lähes kahdestakymmenestäkuudesta tällä pallolla tallaamastani vuodesta likimain kaksi kolmannesta on kulunut Tolkieniin tutustuneessa sielunmaisemassa. Pieniä Tolkien-pilkahduksia on vuosien varrella ehtinyt vilahdella siellä sun täällä, ja tämän tiistain kunniaksi ajattelin jakaa kanssanne niistä kymmenen satunnaisessa järjestyksessä.

1. Jokavuotinen projekti. Kuten meikämutsia paljon mielenkiintoisemmatkin ihmiset (erityisesti viittaan tässä yhteydessä Sir Christopher Leehin), jaksoin monta monituista vuotta lukea vähintään Tarun Sormusten Herrasta kerran vuodessa. Yleensä ajoitin projektin syksylle, jolloin kouluhommia oli erityisen mukava jättää odottamaan viime hetken paniikkia hyvän kirjan varjolla. Parin viime vuoden taukoa perustelen sillä, että läpi lukiovuosien luin trilogian kolmasti vuodessa: kerran suomeksi, kerran ruotsiksi ja kerran englanniksi. Kyllä sillä pänttäämisellä voi pari vuotta jättää väliin, eikö?

2. Tengwar. Tolkienin tarustoaan varten kehittämä kirjoitusmerkkijärjestelmä oli ensikosketukseni fonetiikkaan, niin oudolta kuin se äkkiseltään kuulostaakin. Fonetiikka puolestaan oli kielihistorian ohella yliopistovuosieni mielenkiintoisinta antia – ehkä siksi, että olin sitä jonkin verran opiskellut itsenäisesti jo etukäteen. Vaikka en koskaan (vielä!) ole tengwarilla oppinut kirjoittamaan kunnolla, tapaan omassa päänupissani antaa suurimman osan akateemisista meriiteistäni kertyvästä (sangen vähästä) kunniasta Tolkienille ja juuri tälle merkkijärjestelmälle.

3. Kirjoittaminen. Aloin kirjoittaa fiktiota pitkälti tahdottuani laajentaa kaikin keinoin lukukokemustani Tolkienin kirjojen parissa. En ehkä kutsuisi sitä fanfictioniksi, mutta kovin kaukana siitä ei rehellisesti sanottuna oltu. Serkkuni oli oivaa seuraa tässä puuhassa, ja tapaamme vieläkin, vuosikymmen myöhemmin, naureskella muun muassa (ja erityisesti) Gandalfille aivan väärissä asiayhteyksissä.

4. Klonkku. Minä olen aina pitänyt kovin tästä kaikilla mittapuilla vähintäänkin kummallisesta hahmosta. Pyörinpä pitkään internetin ihmemaailmassakin otuksen nimestä johdetun aliaksen alla, ja jonkin aikaa pohdin vakavasti vähintäänkin kandidaatintutkielman kirjoittamista Klonkkuun liittyen. Toisin kuitenkin kävi, mikä on ehkä ihan hyvä: suosikkikirjoistaankin voi saada yliannostuksen, kuten kandinkirjoitusurakassa lopulta kävi. Toivottavasti joskus vielä pystyn lukemaan Vilhelm Mobergin Utvandrarna-sarjaa ilman irvistelyä.

5. Oiva keskustelunaihe hieman vähemmän tutussa seurassa. Minä en ole hirmuisen sosiaalinen ihminen. Toistaiseksi en ole kuitenkaan joutunut tilanteeseen tai seuraan, jossa en olisi pystynyt jonkun kanssa keskustelemaan kirjoista ja johdattamaan keskustelua Tolkienin maailmaan. Aina mokoma säästä puhumisen voittaa!

6. Kirjahyllyn täyttäminen. Lapsuudenkodissani kirjahyllyssä ei ollut juuri muuta kuin vanhempieni vihkiraamattu, virsikirja ja tietokirjasarja. Ei sillä, etteikö meillä oltaisi luettu. Kirjat kuitenkin tuotiin kirjastosta ja palautettiin sinne sopivan ajan päästä (useimmiten viimeisellä mahdollisella kellonlyömällä). Peter Jacksonin elokuvatrilogian ilmaannuttua elokuvateattereihin kävi minulle kuitenkin pian selväksi, että en enää voisi laskea sen varaan, että saisin suosikkikirjani hyppysiini käytännössä koska tahansa. Päätin siis hankkia ne omaan hyllyyni. Hiljalleen hamstraamispyrkimykseni alkoivat laajentua ja karata täysin käsistä – ainakin vanhempieni mittapuulla. Omasta mielestäni neljännestuhatta nimekettä kotikirjastossa ei ole vielä määrä eikä mikään…

7. Vertailukohta. Taru Sormusten Herrasta oli ensimmäisiä aikuisten puolelta lainaamiani kirjoja, ja siitä muodostui lähes huomaamattani vertailukohta alkuun jokseenkin kaikelle lukemalleni kirjallisuudelle, myöhemmin erityisesti fantasialle. Tänäkin päivänä jupisen George R. R. Martinin parissa, miten paljon paremmin Tolkienin pappa olisi näillä lähtökohdilla kirjoittanut.

8. Inspiroija. Jos toisaalta märehdin enemmän tai vähemmän tietoisesti sitä, miten lähes mikään fantasiakirja ei ole Tolkienin veroinen, on tolkienismini toisaalta on kannustanut minua kirjallisille urille ja laduille, joille muuten en ehkä olisi päätynyt aivan yhtä helposti. Voisin väittää, etten olisi yläkouluikäisenä pettynyt eräänä jouluna yhtä pahasti saadessani lahjaksi Kalevala-korun Koru-Kalevalan sijasta, ellen olisi innostunut lukemaan (hampaat irvessä mutta kuitenkin) teosta läpi aiemmin syksyllä hoksattuani sen olleen Tolkienille inspiraation lähde.

9. Kielitaidon kehittäjä. Rehellisesti sanottuna en usko, että olisin ikipäivänä päätynyt opiskelemaan kieliä yliopistotasolla, ellen olisi teini-ikäisenä nyrjäyttänyt kielipäätäni pahemman kerran rämpiessäni TSH:n läpi sanakirjan avulla niin englanniksi kuin ruotsiksikin. Jokainen saa tykönään pohtia, onko yliopistoon päätyminen tällaisen syyn takia hyvä vai huono asia. (Taivas tietää, että minä jupisen mokoman kysymyksen parissa harva se päivä.)

10. Bilbo-vauva. Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä pieni, pippurinen ja kovaääninen kuopukseni. Nähdessäni tyypin ensimmäistä kertaa keskusäitiysneuvolan näytöllä, hänellä oli pituutta kokonaiset kaksi millimetriä. Naureskelin kotiin palattuani miehelleni, että otus oli kääpiötäkin pienempi – eli siis hobitti. Seuraavat kahdeksan kuukautta tyyppi kulki Bilbon nimellä – sen jälkeenkin, kun hänen tiedettiin olevan tyttö ja enemmänkin luolapeikon kokoluokkaa…

Advertisements