Lundberg: Jää

Alku: Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä. Sellainen rauha lepää veden ja maan yllä. 

 

Joulupukki, joulupukki, valkoparta vanha ukki muisti minua tämänvuotisella Finlandia-voittajalla, kuten toivoinkin. Otin kirjan lukuuni heti joulupäivänä ja tapaninpäivän päiväuniaikaan istuinkin jo sohvalla syömässä suruuni vihreitä kuulia paitsi kirjan tapahtumien myös sen loppumisen vuoksi. Harvoin jään sanattomaksi kirjan edessä (tai takana, riippuu näkökulmasta), mutta nyt tuollainen tapaus oli ainakin hiivatin lähellä.

Lundbergin teos oli tyylillisesti hämmentävä. Kaunis mutta hämmentävä. Teksti vaikutti jotenkin vanhemmalta, olisin hyvin voinut arvata kirjan kirjoitetun tapahtuma-aikaansa pian sodan jälkeen. Leena Vallisaaren suomennos on sangen onnistunut, enkä huomannut häiritseviä svetisismejä. Toisaalta tällainen teos on ehkä niitä ainoita, joissa sallisin ruotsin vilahtelevan paikoittain suomennoksen läpikin. En tiedä muista, mutta minusta tuntui hieman hupsulta, että pappilan tytär huutaa äitiä eikä mammaa. Tekstin tyyliä hämmentävämpää oli kuitenkin se, miten paljon kirja vaikutti romantiikan aikaan kirjoitetulta. Jylhää, kaunista ja karua saaristoa ja yliluonnollista vivahdetta vilisee silmissä, ja jostain muinaisista kirjallisuusopinnoista kantaa korviini kaiku sanasta subliimi.

Jos Jää on tyylillisesti kaunis, eivät henkilöhahmot ja juoni pistä pekkaa pahemmaksi. Erityisesti pastorska, tuo urhea, rohkea nainen, ansaitsee tässä kohtaa erityismaininnan – eikä vähiten varmasti siksi, että hänessä näin eniten itseäni. Vaikka arvasin jo sangen varhaisessa vaiheessa, miten loppua kohden varmasti tulee tapahtumaan, kirjankutale onnistui silti yllättämään minut. Jossain vaiheessa otin asiakseni ärtyä hieman siitä, miten annoin Henning Mankellin miljööltään ja tunnelmaltaan samankaltaisen Syvyysteoksen häiritä lukukokemustani.

Kirjan loputtua jäin pohtimaan sen nimeä, joka loppujen lopuksi on aika itsestään selvä: jäätä kun esiintyy niin kovin monessa muodossa, fyysisessä ja henkisessä. Sitä pidetään rajoittavana ja vangitsevana, mutta se koetaan silti enemmän vapauttavaksi ja helpottavaksi. Jäätä tai ei, arvosanaksi antaisin viisiportaisella asteikolla mielelläni kutosen, mutta pelataan nyt kuitenkin sääntöjen mukaan…

5/5
Mainokset