Tolkien (& Carpenter): Kirjeet

Alku: Elämänsä loppupuolella J. R. R. Tolkien menetti muutamaksi viikoksi kyvyn käyttää oikeaa kättään. Hän kertoi kustantajalleen: ”Totesin että kyvyttömyys käyttää täyte- tai lyijykynää oli yhtä lamaannuttavaa kuin nokan menettäminen olisi kanalle.”

Humphrey Carpenterin ja Christopher Tolkienin toimittama ja (ymmärrettävästi) J. R. R. Tolkienin pitkälti kynäilemä Kirjeet uhkasi muodostua yhdeksi monista ikuisuusprojekteistani. Kyse ei ollut kiinnostuksen puutteesta, lähes 600-sivuisen kirjanmöhkäleen koosta tai edes päätähuimaavasta toimittajien lisäämien viitteiden määrästä, vaan yksinkertaisesti teoksen perinteisestä formaatista ja vauvan ja lukulampun välisestä sotatilasta. Ennen luku-urakan aloittamista epäilin, etten pystyisi lukemaan jonkun muun kirjeenvaihtoa tylsistymättä, mutta toisin kävi: vanha kunnon jii-är-är tempaisi ainakin minut mukaansa sangen tehokkaasti. Myönnettävä toki on, että Kirjeiden rinnalla luetusta Tolkienin elämänkerrasta ei tässä kohtaa varmasti ollut haittaa…

Kirjeiden aiheet vaihtelevat päivän kuulumisista kielitieteisiin, etymologiasta (katolilaiseen) teologiaan, Keski-Maasta Etelä-Afrikkaan, jossa Tolkien syntyi. Yli viiteensataan tekstisivuun mahtuu erinomaisesti tiivistettynä koko Keski-Maa-sarja, mutta sitä tärkeämpää on päästä tavallaan kurkistamaan, mitä sarjan kirjoittaneen miehen mielessä liikkui. Ja millainen mieli se olikaan! Kateeksi käy, muuta en voi sanoa.

Minulle tuli yllätyksenä Tolkienin intohimoinen käännösvastaisuus. Hän oli sangen näreissään, kun Hobitin ja Tarun Sormusten Herrasta nimistöä käännettiin muille kielille. Shire olisi hänen puolestaan saanut olla Shire myös suomeksi Konnun sijasta, sanan hobitti kääntämistä ruotsiksi (en hob) hän paheksui syvästi ja niin poispäin. Toisaalta Tolkien osaa myös perustella mielipiteensä sen verran pätevästi vedoten nimien keksimisen vaikeuteen, että eipä tuota toisaalta kovin pitkän kaavan mukaan voi ihmetelläkään. Huvituin myös siitä, että vaikka Tolkien toistaa kyllästymiseen asti sitä, ettei Taru Sormusten Herrasta ole allegoria, hän käyttää Tarua allegorisesti selittämään senhetkisen maailman menoa: Vihollista vastaan ei voi taistella sen omalla Sormuksella ilman että muuttuu itse Viholliseksi, mutta Gandalfin viisaus tuntuu valitettavasti jo ajat sitten kadonneen hänen mukaan Länteen. (s. 121)

Kirjeet tarjoaa ainutlaatuisen näkökulman kuuluisaan kirjailjaan. Näinköhän sitä muutaman vuosikymmenen kuluttua kerätään J. K. Rowlingin tai George R. R. Martinin sähköposteja, tekstiviestejä, Facebook-päivityksiä tai vaikka twiittejä kansien väliin? Mikäli Tolkien ja hänen tarustonsa eivät kiinnosta, kirja luultavasti tylsyttää lukijan liki tolkuttomaksi jo ensimmäisten sivujen aikana. Tolkienisteille kirja on kuitenkin ehdottoman antoisa lukukokemus. Minä kuulun jälkimmäiseen joukkoon, niinpä kirjalle antama arvosananikin on sen mukainen.

5/5
Mainokset