"Ja tapahtui niinä päivinä…"

Jouluaattoa on meillä vietetty perinteisesti kuusta koristellen, ruokaa laittaen, pukkia odottaen ja syöden (syöden ja vielä vähän syöden). Kovin kilttiä väkeä tässä huushollissa joulu-ukon tuomisista päätellen asustaa, vaikka desibelitaso ajoittain muuhun viittaisikin. 2,5-vuotias yllätti kaikki eikä yhtään arastellut pukkia – sen sijaan tuo yllättyi vallan kauheasti, kun saikin monta lahjaa. Jätkä oli ilmeisesti odottanut saavansa vain ja ainoastaan toivomansa bussin…

Lapsena sitä aina ihmetteli, miten äiti jaksaa odottaa omien lahjojensa avaamisen kanssa niin kauan, että lapset ovat avanneet omansa. Viimeistään tänä jouluna tajusin, että kyseessä on käytännön sanelema pakko. Mikäli en olisi silmä tarkkana seurannut jälkikasvuni paketinavauspuuhia, en olisi osannut kiittää esikoisen kummitätiä Maisa-kirjasta enkä ystävätärtä Arvaa kuinka paljon sinua rakastan -näyttämökirjasta. Sitä paitsi minä tiesin jo, että yhdestä paketeistani paljastuu Ulla-Lena Lundbergin Jää, joten mitä sitä hötkyilemään.

Minun blogini ei jää varsinaiselle joulutauolle, sillä aviomieheni on kotosalla, joten ehdin jopa lukea äidillisten vastuitteni ohella! Tahdon siitä huolimatta toivottaa lukijoilleni oikein rauhallista, ruokaisaa ja rentouttavaa joulua! Ja nyt kun se on hoidettu, taidanpa hakea kolmannen santsilautasellisen juustoja ja salaatteja kinkunsiivun kaveriksi. Röh!

Advertisements