Rowling: The Casual Vacancy

Alku: Barry Fairbrother did not want to go out to dinner. He had endured a thumping headache for most of the weekend and was struggling to make a deadline for the local newspaper.

Tarkoituksenani oli kirjoittaa ja julkaista tämä arvio eilen, mutta koska kuntavaaliteemaa pursui ulos jo korvistanikin, päätin säästää itseni mokomalta. Ei sillä, ettäkö J. K. Rowlingin The Casual Vacancy olisi missään vaiheessa haukotuttanut minua läheskään yhtä paljon kuin tyhjät vaalipuheet, vaikka kunnanvaltuuston ympärille sen tarina kietoutuikin.

J. K. Rowling on minulle – kuten varmasti jokseenkin kaikille ikäisilleni – tuttu lähinnä Harry Pottereista. The Casual Vacancya markkinoidaankin Rowlingin ensimmäinen aikuisten kirjana. Minua tämä markkinointijippo huvitti enemmän kuin hiukkasen: Vaikka tyyliltään inhorealismia lähentyvä ja vaikeita asioita käsittelevä tragikoominen kuvaus pikkukaupungin elämästä ja ihmiskohtaloista on kaikkea muuta kuin Potter-kirja, se käsittelee Pottereiden tapaan silti paljon teinejä ja näiden elämään liittyviä vaikeuksia. Voisinpa ehkä heittää vettä myllyyn toteamalla, että The Casual Vacancyn hahmot ja moraaliset teemat ovat niin ikään aivan yhtä mustavalkoisia kuin Harry Potter -kirjojen vastaavat.

Rowling kirjoittaa kauniisti, värikkäästi ja aikuismaisesti. Mahdankohan muuten olla jäävi kirjoittamaan tästä aiheesta? Minä kun olen nostanut Rowlingin kirjallisten esikuvieni listalle jo toistakymmentä vuotta. Oli miten oli, tekstin lukeminen on ihan silkkaa nautintoa. Toisaalta teksti on raskasta paitsi aiheiltaan myös rakenteiltaan. Virkkeet ovat pitkiä eivätkä läheskään aina sanastoltaan siitä simppelimmästä päästä. Lisäksi koin lukiessani, että jokainen sana on jotenkin normaalia tärkeämpi ja se piti siksi lukea tarkemmin ja hitaammin.

The Casual Vacancyn maailma ja henkilöt on kuvattu realistisesti ja maanläheisesti. Kaikkiin moraalisilta arvoiltaan vähänkin hyväksyttäviin hahmoihin samaistuu helposti. Toisaalta sitä ei tahtoisi uskoa, että itse voisi olla niin tekopyhä ja ymmärtämätön kuin nämä hahmot, joissa ajoittain itseäni niin paljon näin. Joka tapauksessa Rowling kuvaa hahmoja, miljöötä, tunnelmia ja tunteita äärimmäisen hienosti onnistuen usein pukemaan sanoiksi sellaisiakin tilanteita ja tiloja, joiden kuvailua itse pyrin lähes järjestelmällisesti välttelemään. Esimerkkinä vaikkapa seuraava pätkä:

But Parminder kept her unwept tears locked tightly inside where they seemed to undergo an alchemical transformation, returning to the outer world as lava slides of rage, disgorged periodically at her children and the receptionists at work.

Minä pidin The Casual Vacancystä. Ei, se ei ole millään muotoa maailmaa mullistava kirja. Ei, siitä ei tule maailmankirjallisuuden suurta klassikkoa. Hyvä kirja se siitä huolimatta on. Minä en vain osaa (tai uskalla) arvata, pidinkö kirjasta niin paljon siksi, että sen on kirjoittanut se kirjailija, joka on, vai olisinko nauttinut siitä vielä enemmän, mikäli sen olisi kirjoittanut joku muu kuin Rowling.

4/5

P.S. Unohdin mainita, että kirjan loppu oli kaikessa järkyttävyydessään minun mieleeni. Aavistin sen joissain määrin ennakkoon, mutta se ei haitannut pätkääkään. Kauttaaltaan onnelliset loput ovat puuduttavia.

Mainokset