Gabaldon: Drums of Autumn

Alku: I heard the drums long before they came in sight. The beating echoed in the pit of my stomach, as though I too were hollow. The sound travelled through the crowd, a harsh military rhythm meant to be heard over speech or gunfire.

Drums of Autumn jatkaa Claire Beauchamp Randall Fraserin ja kumppaneiden tarinaa siitä, mihin se Voyagerissa jäi. Edellisen kirjan tapaan tarinaa etenee kahdessa ajassa: Brianna ja Roger vaikuttavat 1960-70-lukujen taitteessa, Claire ja Jamie puolestaan 1700-luvulla. Kirjan kantavana voimana on edellisosien tapaan mitä uskomattomampien seikkailuiden ja sattumien värittämä ihmissuhdekuvaus. Vaikka myönnän, ettei lukukokemus olisi varmastikaan ollut yhtä positiivinen, mikäli Gabaldon olisi pohtinut volterkilpimäisesti lukukaupalla peltojen paikkoja ja nauriiden kasvua, olisin silti valmis suomaan Clairelle ja Jamielle edes muutaman rauhallisen vuoden.

Drums of Autumn eroaa monella tapaa edeltäjistään. Vaikka toisaalta uudisraivaus Ameriikan mailla on yksi ainaisista suosikkiteemoistani (kirjoitinpa kandinikin mokomasta) ja kirja on muutenkin mielestäni sarjan paras sitten aloitusosan, oli mukana paljon minua kummastuttaneita tai suorastaan ärsyttäneitä asioita. Clairen ja Jamien tytär Brianna Randall Fraser MacKenzie osoittaa suunnatonta idiotismia historioitsijaksi ja Roger MacKenzie Wakefield MacKenzien motiivit ja kehitys hahmona saivat kulmakarvani nousemaan silkasta hämmästyksestä niin korkealle, että ne kutittelivat jo niskaani. Lisäksi hahmojen sukunimipolitiikka alkaa käydä melko hämmentäväksi, jos ja kun sitä alkaa ajatella liikaa.

Vaikka pari hahmoa jättää hieman enemmän toivomisen varaa kuin olisin suonut, tarjoaa kirja kuitenkin paljon sellaista, mitä olen aiemmilta osilta kaivannut. Ensinnäkin tämän kirjan raskaus- ja synnytyskuvaukset ovat minun mielestäni ja omaan kokemukseeni perustuen loputtoman paljon realistisempia kuin aiemmat kuvaukset Clairen raskauksista. Lieneekö kirjoittamista helpottanut tapahtumien etäännyttäminen: Clairen raskaudet kun kuvataan yksikön ensimmäisessä persoonassa, kun nyt Claire toimii vain tarkkailijana, vaikka kuvailu hänen silmiensä kautta pitkälti tapahtuukin. Jamien hahmo on taas palannut neutraaliksi ja uskottavaksi ensimmäisen kirjan malliin oltuaan sarjan kakkoskirjassa ensin aivan liian täydellinen ja kolmoskirjassa rasittavan kamala. Viime kirjaa lukiessani hoksaamani kirjallisuusviitteet eivät Drums of Autumnissa ainakaan vähene, enkä nyt voi ymmärtää, miten en niitä ensimmäisissä kirjoissa huomannut, saati sitten antaa tätä itselleni anteeksi. Ja se uudisraivaus, se uudisraivaus. Ah! Ja intiaanejakin, kylläpä minua hemmotellaan!

Gabaldonin kieli ja kerronta viehättävät minua kirja kirjalta enemmän. Tämä lienee ymmärrettävää, tapaavathan kirjoittajat ja kirjailijat kehittyä harjoituksen myötä. Maltan tuskin odottaa, jatkuuko kehitys seuraavien osien myötä. Gummeruksen Syysrummut-nimellä julkaisema kirja on sarjan aloituskirjan veroinen teos, jonka jälkeen hieman pelkään tarttua sarjan seuraavaan osaan. Entä jos mokoma ei olekaan yhtä hyvä?

5/5
Mainokset