Doyle: Baskervillen koira

Koirat Baskerville, Duplo, Duplo ja Pöly.

Alku: Herra Sherlock Holmes, joka tavallisesti nousi hyvin myöhään ylös aamusin [sic!], paitsi niissä kylläkin useissa tapauksissa, jolloin hän oli valvonut koko yön, istui aamiaisella. Minä seisoin matolla tulisijan edessä pitäen kädessäni keppiä, jonka eräs edellisenä iltana luonamme käynyt herra oli unohtanut.

En tiedä, kehtaanko alkuunkaan tunnustaa, etten ole tähänastisen, neljännesvuosisadan kestäneen elämäni aikana lukenut ainuttakaan Sherlock Holmes -tarinaa, ellei Aku Ankkojen versioita lasketa mukaan. Sellaisesta Baskervillen koira oli minulle tuttu, samoin kuin niistä miljoonista ja miljoonista muista populaarikulttuurissa esiintyvistä viittauksista tarinaan ja sen karvaturkkiseen pahikseen. Kirja on sen verran iäkäs, että se on ns. vapaata riistaa. Itse luin Project Gutenbergistä löytyvän .epub-version (linkki) puhelimellani, jota muutenkin käytän e-kirjojen lukemiseen. Laukkuni kun on niin täynnä vaippoja, pukluharsoja ja (tyhjiä) rusina-askeja ja karkkipapereita, ettei sinne enää Kindleä saisi sopimaan… :D

Baskervillen koirassa on kyse eräänlaisesta suljetun huoneen mysteeristä – ja murhasta, tietty. Nummien keskellä möllöttävä Baskervillen kartano muutamine naapureineen on sen verran eristyksissä, että ulkopuolinen murhaaja on mahdottomuus, olkoonkin että ykkösepäiltynä on helvetistä karannut, Baskervillen sukua vainoava hurtta. Tarina heittäytyy välillä suorastaan goottilaiseksi muinaisine puitteineen ja yliluonnollisine elementteineen, mutta näille löydetään tietenkin lopuksi luonnollinen selitys.

Yrjö Weilinin suomennos vuodelta 1904 on sangen herttainen, vaikka ajoittain se hieman päänraapimista aiheuttaakin. Hieman yllättävää on taas kerran huomata, miten puhdasta suomea teksti on, miten vähän käännöslainoja ja anglismeja joukossa on. Kyllä ennen oli kaikki paremmin!

Baskervillen koiran lisäksi lukemassani versiossa oli kaksi lyhyempää tarinaa, ”Merisopimus” ja ”Viimeinen tehtävä”. Nämä jatkoivat Baskervillen koirassa tutuksi tullutta kaavaa, osin ehkä liiankin orjallisesti, mutta olivat sangen nautinnollisia novelleja lukijan vinkkelistä yhtäkaikki. Tämän pienen maistiaisen perusteella Sherlock Holmesin klassikonasema on todellakin ansaittu, vaikka aivan suoraan omaan (salapoliisi)makuuni kirja ei iskekään.

4/5

P.S. Sitaatti minun on vielä jaettava, vaikka mikä olisi. Uskonnonkin saattaa sovittaa puhtaaksi tieteeksi. Varmin todistus sallimuksen hyvyydestä on minun mielestäni löydettävissä kukista. Kaikki muut – luonnonlahjamme, toiveemme, ruokamme, ovat ensi sijassa välttämättömiä olemisellemme. Mutta tämä ruusu on ylimääräinen. Sen tuoksu ja väri ovat elämän kaunistuksia, eikä ehtoja. Hyvyys yksin antaa enemmän kuin välttämättömän, ja senvuoksi [sic!] väitän, että meillä on paljon toivottavaa kukkien johdosta.

Advertisements