Gabaldon: Voyager

Alku: He was dead. However, his nose throbbed painfully, which he thought odd in circumstances. While he placed considerable trust in the understanding and mercy of his Creator, he harbored that residue of elemental guilt that made all men fear the chance of hell.

Diana Gabaldon, mokoma paha lempo kirjailijaksi, on koukuttanut minut sen verran tehokkaasti, että kolmannen kerran peräjälkeen kirjoitan Outlander-sarjasta. Tämän jälkeen luvassa lienee pieni, ainakin yhden kirjan pituinen tauko, joten yrittäkää kestää. Voyager ei ollut millään muotoa huono kirja, päinvastoin, mutta tahdon itsekin pitää pienen tauon Clairen ja Jamien seikkailuista: sen verran ahkerasti kilttihemmot ovat yöunissani seikkailleet, enkä erityisemmin nauttinut zombeilta piileskelystä Skotlannin nummilla, jos totta puhutaan.

Kirja jatkaa edellisten osien viitoittamaa tietä historiallisesti törkeän tarkan tarinan, hienojen hahmojen, kauniin kuvailun ja muuten vain mukaansatempaavan meiningin suhteen. Jos edellisestä osaa lukiessani tuskailin Jamien täydellisyyden kanssa, Voyager korjasi tämän täysin. Ajoittain en ollut tunnistaa hahmoa, sen verran synkäksi ja moraalisesti(kin) epäilyttäväksi tämän toiminta käy. Rankkaa on skottiparalla, oi ja voi, mutta vähän vähemmälläkin alleviivaamisella saisi näytettyä, miten hienosti Claire tuo esiin Jamien parhaat puolet.

Voyagerissa minua eniten ilahduttanut seikka oli eittämättä kirjallisuusviittauksien runsaus. Rehellisesti sanottuna olen äärimmäisen ahdistunut ja hämmentynyt siitä, etten ole vastaavia huomannut kahdessa edeltävässä kirjassa. Ovatko, mokomat, olleet hienovaraisempia vai minulle, kurjalle englantilaisen filologian ex-sivuaineilijalle, kertakaikkisen tuntemattomia? Oli miten oli, tässä kirjassa erityisesti pienet, kauniit viittaukset Nathaniel Hawthornen The Scarlet Letter -romaaniin ja Samuel Taylor Coleridgen ”Rime of the Ancient Mariner” -runoon kiinnittivät erityisesti huomioni, koska molempien parissa on aikanaan tullut tuskailtua tunti jos toinenkin esseiden parissa. Lisäpisteitä rouva Gabaldonille myös siitä, että hän on tuonut Outlander-kirjasarjan Outlander-kirjasarjaan. Ainakin minä tulkitsin Clairen ahmiman, The Impetuous Pirate -romaanin teräväkielisine sankarittarineen, eksoottisine tapahtumapaikkoineen ja – öh – sensuelleine teemoineen erinomaiseksi osoitukseksi kirjailijan itseironiasta.
Gummeruksen suomeksi nimellä Matkantekijä julkaisema kirja on edeltäjäänsä parempi, mutta ei valitettavasti läheskään sarjan ensimmäisen osan vertainen. Siksi neljän tähden kompromissi lienee arvosanaksi oikein sopiva.
4/5
P.S. Kuvassa yhden sortin matkantekijä siinäkin.
Advertisements