Pierson: Mr. Darcy’s Little Sister

Alku: Pemberley House
21 September, 1813
Miss Elizabeth Bennet

Longbourn, Hertfordshire

My dearest Sister-To-Be, —
I cannot even begin to tell you how delighted I am to know that you are making my brother the happiest of men!

Teini-ikäisenä olin kohtuullisen fanaattinen Jane Austen -fani. Monen, monen muun tapaan suurin suosikkini kirjailijattaren teoksista oli Ylpeys ja ennakkoluulo – eikä vähiten siksi, miten hienoa työtä kamalan komea Colin Firth teki BBC:n minisarjassa Darcyä esittäessään. Kun otetaan huomioon tämä ja ne kymmenet kerrat, jotka olen Jane Austenin teoksia lukenut, on pieni ihme, etten ole aiemmin tarttunut yhteenkään niistä lukuisista jatko-osista, joita hänen teoksilleen on kirjoitettu. Tämä on ollut pitkälti tietoinen päätös. Olen tahtonut suojella itseäni ja niitä käsityksiä, jotka itse olen muodostanut (eli pitkälti kuvitellut) henkilöhahmojen jatkosta. Oli miten oli, reilu viikko sitten satuin ottamaan kirjastoon mukaani poikani, ja lopputuloksena oli äärimmäisen nopea kirjastovisiitti, jonka jälkeen kannoin kotiin vinon pinon Maisa-kirjoja ja vain yhden, puolisokkona hyllystä nappaamani kirjan itselleni. Tuo kirja oli (kuten arvata saattaa) C. Allyn Piersonin Mr. Darcy’s Little Sister.

Kirja ei tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta. Jo ensimmäisten kahden luvun jälkeen arvasin, kenen kanssa päähenkilö, Georgiana Darcy, päätyy naimisiin. Tämä sinänsä ei vielä oikeuttaisi lyttäämään kirjaa täysin, mutta kun otetaan huomioon, miten silmittömästi Georgiana ärsytti minua hahmona. Tyttöparasta on nimittäin kirjoitettu suuremman luokan Mary Sue, jonka viatkin ovat hellyttäviä ja herttaisia. Tämän lisäksi Georgiana tuntuu pyrkivän muistuttamaan Emmaa, erästä Jane Austenin minulle kaikkein rakkaimmista hahmoista. Toki sillä erotuksella, että Emmalla on – mikäli ilmaisu sallitaan – huomattavasti enemmän muna(sarja)a kuin Georgianalla. Lisäksi Emman ihastuttavuus perustuu ainakin minun silmissäni hyvin pitkälle juurikin hänen epätäydellisyyteensä ja vikoihinsa – inhimillisyyteensä.

Romaanin hahmojen kehitys sen sijaan ei kärsi liiasta täydellisyydestä toisin kuin monet henkilöhahmoista. Toki täytyy ottaa huomioon, että tämän genren romaanin ei kuulukaan panostaa liikaa psykologisiin seikkoihin, mutta hieman uskottavammaksi tämän olisi silti voinut kirjoittaa. Ehkä eniten minua kuitenkin ärsyttää se, miten kirja takakannessaan lupaa lukijalle ”A whole new side of Mr. Darcy”, mutta ei kuitenkaan tarjoa sinänsä mitään uutta tietoa ennakkoluuloisesta ex-poikamiehestä. Jo Ylpeydestä ja ennakkoluulosta pystyy lukemaan miehen olevan kovin suojeleva rakasta pikkusiskoaan kohtaan, rakastavan Elizabethia silmittömästi – ja toki olevan ajoittain juuri niin jäykkä kuin brittiherrasmies vain voi olla.

Pettymykseni hahmopuolella helpottui hieman painiessani silmittömän tarkan yksityiskohtien kuvailun astuessa kuvaan. Ajoittain yksityiskohtaisuus meni ehkä askeleen liian pitkällekin. En muista, milloin olisin viimeksi lukenut yhtä paljon mekoista. Aikakauden kuvailu on melko mahtavasti onnistunutta, ja seurapiirit, joissa kirjan hahmot liikkuvat, vilisevät tuttuja nimiä – esimerkkinä mainittakoon Lordi Byron. Erityisesti minua ihastutti, miten kirjan hienot naiset, rouva Elizabeth Darcy ja Georgiana, kauhistelivat prinssihallitsijan (myöh. Yrjö IV) lähipiirin moraalittomuutta. Kamalinta kaikessa näiden naisten mielestä oli (kuten kuuluikin) se, miten mokomat kehtasivat tanssia valssia. Jopa naimattomat parit kehtasivat harjoittaa moista haureutta julkisesti, ja naisparat sallivat täysin tuntemattomien miesten koskea itseensä. Kauhistus!

Tämä kirja olisi luultavasti saanut vain yhden tähden, ellen olisi ehtinyt alkaa lukea Fifty Shades of Grey -nimistä kamaluutta ennen tämän kirjoittamista. Kontrasti näiden kahden kirjan välillä on nimittäin niin suuri, ettei niille millään voi antaa samaa arvosanaa. Mr. Darcy’s Little Sister on kaikesta huolimatta ihan siedettävä kirja. Eihän tuo millään muotoa mahtava romaani ole, eikä anna hahmoilleen puoliksikaan niin paljon kunniaa ja huomiota kuin ne ansaitsisivat, mutta kaikesta huolimatta opus on hyvin kirjoitettu, kieli on sujuvaa (joskaan ei aina aikakauteen sopivaa) ja historialliset yksityiskohdat ja kirjailijan tekemän taustatutkimuksen määrä pelastavat paljon. Romaani ei kuitenkaan auttanut minua jatko-osakammoni suhteen, päinvastoin. Olen lukenut paremmin kirjoitettua fanfictionia, jota ei koskaan tulla julkaisemaan ”oikeasti”, ja sekös näiden kirjailijoiden kannalta on ihan oikeasti sääli.

2/5

Advertisements