James: Fifty Shades of Grey

Alku: I scowl with frustration at myself in the mirror. Damn my hair – it just won’t behave and damn Katherine Kavanagh for being ill and subjecting me to this ordeal. I should be studying for my final exams, which are next week, yet here I am trying to brush my hair into submission.

Luettuani Facebookissa vähintään Seitsemän veljeksen edestä suitsutusta, päätin viimein ottaa itsekin selvää, miten Fifty Shades of Grey on onnistunut hurmaamaan näennäisesti koko englantilaisen kotiäitiystävätärpiirini. Siinä sivussa sain ensituntumani e-kirjaformaattiin, sillä eräs edellä mainituista ystävättäristäni ”lainasi” minulle kirjan e-kirjamuodossa ja vinkkasi vielä lukupuuhiin sopivan suosikkiohjelmansa Androidille. (Palaan e-kirja-asiaan vielä myöhemmin omassa merkinnässään.) Pari vuorokautta myöhemmin tuijotin puhelimeni näytöllä kirjan viimeisiä sanoja, eikä reaktiotani voi kuvata osuvammin kuin tällä giffillä.

Fifty Shades of Grey on E. L. Jamesin kirjoittaman Fifty Shades -trilogian ensimmäinen osa. Alkujaan Stephenie Meyersin Twilight-sarjaan pohjautuneen fanfiction-tarinana julkaistu teos on myynyt huimasti kaikissa maissa, joissa se on julkaistu, ja onpa mokoma ohittanut Harry Potterit nopeimmin myyvänä pokkarina, kuten Wikipediakin kertoo. Internet tuntuu olevan täynnä Christian Greyn perään haikailevia naisia. Kirja luokitellaan usein eroottiseksi kirjallisuudeksi, eikä syyttä. Multimiljonääri Greyn ja nuoren neiti Anastasia Steelen romanssi ei ole sieltä kaikkein platonisimmasta päistä suhteita.

Minä en oikein edes tiedä, mistä aloittaa. Vaikka hahmojen nimet on vaihdettu ja ilmeisesti muitakin yksityiskohtia on vähän viilailtu, Edward Cullen ja Bella Swan paistavat tekstistä läpi niin, että voin lähes fyysisesti pahoin. Henkilöhahmot ovat yksiulotteisia, epäuskottavia, eivätkä kehity suuntaan eivätkä kolmanteen. Grey on sairas, narsistinen paskiainen, joka muistuttaa minua joissain määrin exästäni – joskin myönnettävä on, että tämä vertaus on hyvin loukkaava exääni kohtaan. Bellalla Analla on luonnetta jokseenkin saman verran kuin vehnäjauhopussissa ja selkärankaa kuin keitetyllä spagetilla. Minä en ole millään muotoa kovin feministinen ihminen, mutta Anastasia Steeleä tahtoisin läpsäyttää. Häpeäisi, mokoma hernepussi!

Kirjan kieli on yksinkertaisesti karmeaa. Minäkertoja, Anastasia, on täysin muna(sarja)ton myös tällä saralla ja tarina etenee preesensissä. Miksi, oi miksi?! Termit kuten ”my inner goddess” toistuvat luokattoman monta kertaa. Anastasia kalvaa alahuultaan niissä määrin, että koko huuli lienee surkastunut olemattomaksi kirjan puoliväliin mennessä. Seksikohtauksista ja niiden kiusallisuudesta voisi kirjoittaa vaikka väitöskirjan, mutta tyydyn tässä yhteydessä toteamaan vain seuraavan: sekä miesten että naisten sukupuolielimillä (sekä ulkoisilla että sisäisillä) on niin paljon nimiä, että lienee kohtuullisen epätoivoista käyttää niistä ilmaisuja kuten ”down there” (kursivointi kirjailijan) ja ”the apex of [her] tighs”. Nämä seksikohtaukset muuten rakentavat kirjan ns. juonesta niin suuren osan, että fanfiction-termein teksti luokiteltaisiin kirjainyhdistelmällä PWP, Porn Without Plot. Odotan mielenkiinnolla, miten kirjasarjasta suunnitteilla olevalle elokuvalle käy: mikäli kirjoista poistetaan 90 % seksikohtauksista, jäljelle jää tarpeeksi juonta ja materiaalia ehkä parinkymmenen minuutin pätkään.

Lyhyesti sanottuna keskiverto-Harlekiini-pokkarissa on enemmän juonta, henkilökehitystä (ja -kemiaa) ja paremmin kirjoitettu tarina kuin Fifty Shades of Greyssä. Olisi ihan mukava tietää, mikä näitä kaikkia kirjan (ja Greyn) perään kuolaavia naisia vaivaa. Onko kyse huonosta parisuhteesta tai avioliitosta? Eivätkö he tiedä, millaisia hyvät kirjat ovat? Huvittavaa sinänsä on huomata, että suurimmat Twilight-fanit ovat myös fanaattisimpia Fifty Shades -faneja.

1/5 – mutta vain, koska Goodreads ei sallinut minun antaa arvosanaksi pyöreää nollaa.

Advertisements