Liksom: Hytti nro 6

(Kuva kähvelletty kirjailijan kotisivulta.)

Alku: Moskova painautui maaliskuun kuivassa pakkasillassa kyyryyn, suojeli itseään jäisen, punaisena laskevan auringon kosketukselta.

Minä en ole pariin viime vuoteen seurannut kovinkaan aktiivisesti kirjallisuusmaailman tapahtumia. Tämän jouduin myöntämään viimeistään siinä vaiheessa, kun jouduin googlaamaan, mikä Hytti nro 6 oikein on kirjojaan, kun opiskelukaveri tarjosi sitä vaihtolainaan Lapiduksen uusinta vastaan. Viime vuoden Finlandia-voittajahan se. Hups. Puolustuksekseni mainitsen tässä yhteydessä, että Nobelin kirjallisuuspystin vienyt Tomas Tranströmer sentään on tuttu. Lasketaanko sitä?

Oli miten oli, Hytti nro 6 on ehdottomasti palkinnon arvoinen kirja. Henkilöhahmojen kehitys – tai oikeastaan historia – avautuu kauniisti. Lukija pystyy samaistumaan nimettömäksi jäävään suomalaistyttöön ja myös joissain määrin tämän kanssa hytin jakavaan mieheen, jonka nimeksi kerrotaan Vadim Nikolajevitš Ivanov. Tämä sinänsä yllätti minut, sillä sukupuolta ja kansalaisuutta lukuun ottamatta minulla ei ole oikeastaan mitään yhteistä tytön kanssa – ja vielä vähemmän alkoholisoituneen taparikollismiehen kanssa.

”Itä on itä ja länsi on länsi, on tyttö ja tytöllä on unelma”, kertoo kirjan takakansiteksti. Se kertoo juonesta enemmän ja paremmin kuin itse pystyn tai uskallan yrittää tiivistää tai selittää. Mieheni määritelmä ”tylsälle taidekirjallisuudelle” on se, ettei kirjassa tapahdu juuri mitään. Liksomin romaanin kohdalla tämä määritelmä saattaa täyttyä: kirjasta suuri osa rakentuu dialogin (tai pikemminkin miehen monologin) ja tytön ajatusten ja muistojen varaan. Jonkin verran saamme tutustua neuvostoliittolaiskaupunkeihinkin, mutta ne jäävät vähemmälle huomiolle.

Liksomin kerronta on kaunista ja kieli elävää, värikästä jopa. Sen verran mielenkiintoiselta oliolta kirjailija vaikuttaa, että joutunen seuraavalla kirjastoreissullani vilkaisemaan, josko löytäisin hyllystä jotain muuta hänen kynästään (tai ehkä pikemminkin näppäimistöltään) lähtöisin olevaa. Lapsi ei erityisemmin kirjoista vielä välitä, mutta voi olla, että Liksomin lastenkirjallinen tuotanto olisi myös tutustumislistalla – vaikka sitten niin, että äiti lukee itsekseen lapsen jo nukkuessa.

Hytti nro 6 oli vähintäänkin mielenkiintoinen lukukokemus. Osin ehkä siksi, että minun kuvani Venäjänmaasta rakentuu lähinnä Tolstoin Anna Kareninan ja Politkovskajan Venäläisen päiväkirjan varaan. Jo ennestään sangen jakomielitautiselta vaikuttavaa soppaa on varmasti maustanut osaltaan myös Åsne Seierstadin Tšetšenia-kuvaus Groznyin enkelit. Kun tähän keitokseen lisätään vielä Liksomin kuvaus Neuvosto-Venäjästä, ei liene yllätys, että en ole aivan ensimmäiseksi varaamassa matkalippuja tuolle suunnalle.

Ennen kuin jatkan matkaani syvemmälle englanninkielisen fantasian syövereihin, en voi olla jakamatta pientä lainausta Liksomin kirjasta. Mainittakoon tässä yhteydessä myös teoksen interaktiivisuus: Liksomin kotisivulta löytyy kirjaan extra-materiaalia kuin parhaaseenkin elokuvaan. Arvostan!

Taakse jää Neuvostoliitto, väsynyt, likainen maa, ja juna syöksyy luontoon, jyskyttää halki hiekkaisen, aution maiseman. Kaikki on liikkeessä, lumi, vesi, ilma, puut, pilvet, tuuli, kaupungit, kylät, ihmiset ja ajatukset.

4/5

Mainokset